maanantai 23. huhtikuuta 2012

japanin opiskelusta, osa 1

Murto-osa siitä paperimäärästä, jota kakkoskurssilla syntyy. Kuvan alimpana olevat neliölliset monisteet ovat ainearkkeja.

Opinnoistani ja kielitaidostani muutama sananen. Varotan jo nyt, et juttua aiheesta riittää tosi paljon, enkä ihan tiedä mitä kaikkea pitäis kertoa ja mitä ei. :> Ensin kuitenkin vähän taustoja siitä miten oon ylipäätään meidän laitokselle päätynyt.

Hain jo keväällä 2008 ylioppilaskirjoitusten päätyttyä Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitokselle. Sillon AAKKL oli mulle selkeä varavaihtoehto, koska olin paljon kiinnostuneempi vaatesuunnittelusta. Mun TAIK-taipaleeni eteni niinkin pitkälle kuin pääsykokeiden viimeiseen vaiheeseen ja haastatteluun saakka, mut se tärkein eli opiskelupaikka jäi saamatta. Eniten ärsytti se, et jouduin käymään viis päivää niissä kokeissa käytännössä aivan turhaan, ja kakkosvaiheeseen pääsy tarkoitti sitä, etten päässyt osallistumaan AAKKL:n kokeisiin, joihin olin niin ikään koko kevään lukenut.
Seuraavana vuonna tein kaks kertaa hienommat ennakkotehtävät taikkiin, jätin hienosti epähuomiossa hakematta ajoissa ja vähän tappiomielellä pistin hakemuksen Metropolian vaatesuunnittelun linjalle, joka ei kiinnostanut ollenkaan niin paljon kuin TAIK. Luonnollisesti AAKKL häilyi entistä vahvempana vaihtoehtona taustalla, ja kolmantena vaihtoehtona hain lukemaan estetiikkaa (!) ihan vaan sen takia et oli pakko päästä opiskelemaan edes jotakin. Tällä kertaa pääsin osallistumaan kaikkiin kokeisiin ja ovet aukesivat sekä Metropoliaan että yliopistolle. Aiemmat asetelmat ja suunnitelmat olivat kuitenkin muuttuneet, ja päätin jättää vaatesuunnittelut ainakin toistaiseksi sikseen ja sen sijaan ottaa paikan vastaan AAKKL:ta.

Opinnot alkoivat Japani 1 -kurssilla. Ite en ollut koskaan aiemmin käynyt japanin tunneilla, en siis edes missään työväenopistolla, vaikka Helsingissä kurssitarjontaa onkin kai ihan kivasti. Täysin kielitaidottomana en tosin yliopisto-opiskelujani alottanut, sillä olin ollut kiinnostunut Itä-Aasiasta ja Japanista jo vuodesta 2002 ja tullut siinä sivussa aina silloin tällöin "opetelleeksi" kieltä itekseni. Perusasiat olivat aika hallussa, kanjejakin osasin ainakin lukea ihan ookoosti ja passiivinen sanavarasto lienee myös ollut aika laaja. Pari japaninkielistä mangaakin puskin läpi joskus vuosina 2006-2007, vaikka onkin selvää, että iso osa läpistä jäi tietty ehkä tajuamatta heikon ymmärtämykseni vuoksi. No eniveis, tiesin kyllä et pohjatietoja oli kyllä, mut koska en ollut ollut ikinä japanin tunnilla, ei mulla ollut hajuakaan miten pitkälle mun omat taidot ens alkuun riittäisivät ja millä tasolla mun japanin kielen osaaminen oli todellisuudessa.

Ykköskurssin kirjat, miinus hiraganojen
ja katakanojen harjoitteluun tarkoitettu Kana
nyuumon
, jota en koskaan edes hankkinut.
Ykköskurssilla mulle tuli oikeastaan aika yllätyksenä se, miten paljon tajusin osaavani japania jo entuudestaan. Asiaan saatto tietty vaikuttaa se, että meidän kurssilla oli ennätysmäisen paljon niitä, jotka ihan oikeasti aloittivat japanin ilman mitään pohjatietoja, ja entisiä vaihtareitakin muistaakseni vaan kaksi. Koko ekan vuoden aikana mulle ei tullut juurikaan uusia asioita eteen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tosta kurssista olis ollut mitään hyötyä! Pääsin jo ekan vuoden aikana paremmin sisälle kieleen kuin koskaan itseopiskeluaikoinani ja kielen opetuksen ohella saatu kulttuuritietous oli tietysti myös ihan korvaamatonta. Sana itseopiskelu tuntuu oikeestaan vähän liioitellulta kun miettii miten pirstaloidusti olin aiemmin opetellut asioita - treenailin sanoja, rakenteita ym. aiemmin vain tasan tarkkaan hetkellisten tarpeideni mukaan eikä mun osaamiseni ollut aiemmin mitenkään, miten sen sanois, jäsenneltyä. Ykköskurssin parasta antia olikin varmaan se, et oppi soveltamaan aiempaa osaamistaan, yhdistelemään osaamiaan asioita loogisesti ja keskustelemaan auttavasti sekä se, että pääsi opettelemaan kunnolla ääntämistä, saamaan siitä palautetta ja ennen kaikkea tuottamaan itse japania. Vaikka asiat ei olleet mitenkään vaikeita, melkein jokikinen viikko palautettavat sakubunit (作文, 'aine, kirjoitelma'), muut oheistehtävät ja läsnäolopakko pitivät kyllä suht kiireisenä. Myönnän, että välillä koin turhautumistakin varsinkin alussa, kun tunnit olivat pitkälti papipupepo -tavuharjoittelua ja pöydän alla on kissa -tason kielioppia. Mut tavallaan oli mahtavaa seurata vierestä, miten nekin, jotka olivat ihan alusta alottaneet, ottivat hurjasti edistyneempiä kiinni. Nyt kolmoskurssilla eroa löytyy lähinnä ihmisten keskustelutaidoissa ja sanavarastossa, ei niinkään kieliopin osaamisessa.

Ykköskurssilla käytetyt kirjat näkyvätkin yllä, mut ne oli siis seuraavat: 新文化初級日本語 I (Shin bunka shokyuu nihongo I), harjoituskirja 新文化初級日本語I練習問題集 (Shin bunka shokyuu nihongo I renshuu mondaishuu), Basic Kanji Book Vol. 1 ja 楽しく読もうI (Tanoshiku yomou I). Kallista lystiä, keskimäärin jotain 30 e/kirja ja päälle tuli vielä hirveä kasa monisteita, joiden kopioimiseen tarvittiin maksullinen kopiokortti. Mulla kävi ykkösvuonna vielä uskomattoman hieno kämmi, kun sain kolmosperiodin monisteet kahdeksankertasina, enkä ees halua muistaa kuinka monta sivua se teki yhteensä. Ei naurattanu.

Noista kirjoista täytyy sanoa se ylistyssana, et niissä ei ole ollenkaan roomajia, länsimaalaisittain kirjoitettua japania. Sen lisäks että sen käyttöön liittyy tuhat ja kaks ongelmaa (en edes aloita homonymiasta), oon aina kummastellut sitä, miten niin moni "lukee japania" vaikka useampia vuosia eikä viitsi edes tavumerkistöjä opetella. Ei oo oikeesti niin vaikeeta. Kanjeja ykköskurssilla opeteltiin kirjoittamaan suunnilleen 200-250, mikä on ihan sopiva määrä alkuun pääsemiseksi - se tarkoitti meidän aikataulussa jotakuinkin kymmentä merkkiä viikossa. Se, mistä mulle oli oikeasti hyötyä oli se, miten paljon painotettiin lukutaitoa - eli siis vaikka toi 200-250 on se määrä, mitä pitää ykköskurssin jälkeen osata kirjoittaa, täytyy kanjeja osata lukea paljon, paljon enemmän. Nyt jälkeenpäin kun oon selaillut noita ihan ensimmäisiä kirjojani koen ne oikeastaan vähän hankaliksi, kun niissä kanoilla merkittyjen lukuohjeiden (furiganojen) määrä on niin suuri.

Ekana vuonna otin totta kai kaiken irti siitä, että osasin asioita niin paljon entuudestaan. Kirjoitin esimerkiksi alusta lähtien aineeni pitkälti kanjeja käyttäen, koska halusin että sekä silmä että käsi tottuisi niihin. Samaten tein kaikista sanastoista Ankiin muistipakat, kävin toisella kurssilla käytettävän Basic Kanji Book Vol. 2:n läpi etukäteen ja yritin käyttää sellaisiakin rakenteita, joita ei vielä oltu edes käsitelty. Jälkimmäinen on tietty aina riski, mut kaikkia muita tapoja voin kyllä suositella lämpimästi jokaiselle, joka tuntee pääsevänsä noilla kursseilla liian helpolla. Erityisesti kanjien kanssa ei mun mielestä ole mitään järkeä mennä kurssin tahdissa, koska noi merkit on kuitenkin tarkoitus muistaa tästä ikuisuuteen (:D) eikä pelkkää koetta varten, ja niiden saaminen sinne pitkäkestoiseen muistiin on paljon aikaavievämpi homma kuin yksi periodi saatika yksi hätiköity ilta ennen tenttiä. Mä itse asiassa opettelin joskus kanjeja jonkin verran ennen opintojeni alkua (ainakin 200-300 tuli kahlattua) mutta koska mulla ei ollut mitään kunnollista tekniikkaa ja rytmiä, käteen jäi vain muutama ja nekin huonosti. Nyt sen sijaan voin rehellisesti osaavani kirjoittaa ja lukea liki tuhat kanjia varsin ongelmitta. Jos osaamiseksi lasketaan pelkkä lukutaito, määrä on sitäkin suurempi! Aikaahan tähän on tietysti mennyt, mutta jos ei lasketa sitä tai pakkojen kokoamiseen menevää energiaa, koen päässeeni melko helpolla tähän mennessä. Tajusin just miten hirveältä pänttääjältä kuulostan, mut jitsu wa sou janakute, ei itse asiassa edes pidä paikkaansa - olen vain oppinut käyttämään aikani ja energiani joten kuten oikein, haha.

Ykköskurssilla eniten meni aikaa mainitsemiini ainekirjoitelmiin, joita tehtiin ekana vuonna peräti kolmetoista (tai kaksitoista, en oo ihan varma). Aiheita oli mm. "Minun huoneeni", "Resepti",  "Vuodenajat" ja "Tunnettu henkilö", joista jälkimmäisen kirjoitin Mikko Alatalosta ja oon edelleen sitä mieltä, että se aine on yks paras kirjoittamistani, vaikka toki rakenteeltaan verrattain yksinkertainen :D Mulla on joku ihme ongelma aina aineiden kanssa; jokainen uusi aine on aina "kamalinta scheissea mitä oon ikinä kirjottanut" vaikka oikeasti näin ei olisikaan.

Kakkoskurssin kirjasato!
Kakkoskurssi oli oikeastaan rakenteeltaan, kirjoiltaan ja ohjelmaltaan aika samanlainen kuin ykkönen: suurin muutos oli opettajien vaihtuminen. Lisäksi kakkoskurssilla pidettiin kaksi vähän kunnollisempaa puhetta, opeteltiin kunnioittavaa keigo-kieltä ja kirjoitettiin "vain" yhdeksän ainetta. Tällä kurssilla alkoi tulla mullekin uusia juttuja jonkin verran, joista suurin osa liittyi tietenkin keigoon. Koska kuitenkin edelleen koin, että pääsin aika helpolla, päätin lukuvuoden puolivälissä aloittaa uuden proggiksen: seuraavana vuonna tulevien kanjien opettelemisen. TÄTÄ en voisi juuri enempää suositella, koska oon tämän ennakointini ansiosta päässyt niin, niin, niin paljon helpommalla kuluneen vuoden kolmoskurssilla.
Kakkosvuoden aikana alkoi pikku hiljaa tuntua siltä, että ehkä alan pikku hiljaa jopa osata ilmaista itseäni tällä kielellä ja käydä natiivien kanssa simppeleitä keskusteluja, minkä innoittamana hain kaupungille kesätöihin turistineuvojaksi ja pääsinkin! :D Japania pääsin puhumaan jonkun verran, mikä oli kokemuksen kannalta tosi tärkeetä, vaikka mitenkään virheetöntä settiä en tietenkään suustani päästänytkään tai käynyt mitenkään syvällisiä keskusteluja sinänsä. Joka tapauksessa viimeistään kesän jälkeen tajusin, et japanin osaamiseni oli paljon paremmalla tasolla kuin aikoinaan opiskelemani saksan, saatika ruotsin.

Itä-Aasian tutkimuksen opintoihin sisältyy tietty paljon muutakin kuin pelkkiä kieliopintoja, ja näistä perusopintoihin kuului aikaisemmin Itä-Aasian maat ja kansat, Itä-Aasian kirjoitusjärjestelmät sekä omaan kohdemaahan liittyvä historiakurssi. Noi Itä-Aasia -kurssit oli mun makuuni aivan liian Kiina-painotteisia, enkä muista niistä hirveästi mitään, en edes niitä lukemattomia maakuntia joita piti hiki hatussa tenttiin opiskella. No joo, onhan se Kiina tietty tärkein ja suurin ja mitä ikinä.

Luulen, että tähän on hyvä katkasta. Oon kirjoittanut aika pitkälti vain sitä, mitä mieleen on tullut, joten oon saattanut unohtaa käsitellä jotain tosi oleellista asiaa. Vastaan tietty mielelläni kaikkiin kysymyksiin mitä japanin opiskelusta (pääaineena tai muuten vaan) herää :)

4 kommenttia:

  1. Moi,

    itse haluaisin päästä myös yliopistoon lukemaan japania, mutta itseäni hirvittää nuo pääsykokeet. Oliko ne vaikeat, kauan luit niihin? Itselläni on jo kaksi vuotta lukiosta pääsemisestä joten mahtaakohan vaikuttaa tulokseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelen lukeneeni noihin pääsykokeisiin noin kolmen kuukauden ajan, tosin en aivan joka päivä enkä kovinkaan monta tuntia kerralla, plus treenasin toisiakin pääsykokeita varten. Koe itsessään tuntui pienine yksityiskohtineen kohtuullisen haastavalta, mutta paria kohtaa lukuun ottamatta sain mielestäni kirjotettua ihan asiaakin.

      Nythän tosin on noi kirjatkin - tai siis toinen niistä - vaihtuneet joten en osaa ottaa kantaa siihen, miten vaikea toi koe nykyään on verrattuna neljän vuoden takaiseen...

      Poista
    2. Hei, kysyisin itse suunilleen saman kysymyksen. Tuostahan on jo muutama vuosi, mutta lähinnä mietin, millaisia asioita siellä kysyttiin? Onkos tiettyjä kirjoja, mitä pitää ostaa kun haluaa pääsykokeisiin lukea? Olen lukion 3. Luokalla ja päätin juuri tänään, että voisin mennä opiskelemaan tätä alaa (haluan muuttaa japaniin vielä joskus), koska en tiedä muutakaan alaa mitä haluaisin tehdä :P onko minulla mitään mahdollisuuksia päästä sisään huonolla yo todistuksella (koska olen vähän huono kaikessa, keskiarvo 7 luokkaa jne)

      Poista
    3. Niitä mun kokeessa olleita kysymyksiä nyt on turha enää vatvoa, kun kirjat ovat jo vaihtuneet. Tän vuoden kokeita voi tarkastella Humanistisen tiedekunnan opiskelijavalinnat 2014 – sivulta. Sivupalkista löytyy myös linkki sitäkin vanhempiin koetehtäviin. Parina viime vuonna kirjat ovat pysyneet samoina.

      Meidän laitokselle tuntuu hakevan paljon sellaisia, joiden suurimpana motivoivana tekijänä on halu muuttaa Japaniin tai osata japania ”tosi hyvin”. Kannattaa kuitenkin miettiä muitakin vaihtoehtoja, koska on niitä varmasti helpompiakin reittejä. Meillä pelkästään vaihtoon pääsee vasta aikaisintaan kolmantena opiskeluvuotenaan (yleensä neljäntenä, joskus vasta viidentenä!), vaihtopaikkoja ei riitä aina kaikille ja meidän laitokselta valmistuneistakin varsin harva muuttaa Japaniin. Lisäksi suurimman osan opiskelijoista valtaa jossain kohtaa motivaatiopula, ja moni hakee joko opiskelemaan aivan muualle tai ainakin keskittyy vahvasti sivuaineisiinsa, koska opetus meillä on mitä on. Jos heti ekalla yrityksellä tärppää, mikäs siinä, mut suoraan sanoen meidän laitos ei ole sen arvoinen, että kannattaisi pitää lukemattomia välivuosia ja hakea aina uudestaan ja uudestaan.

      Jos saat tarpeeksi hyvät pisteet kokeesta, ei yo-todistuksella ole mitään väliä. Sisään pääsee joko yhteispistein (jolloin yo-kokeiden arvosanat otetaan huomioon) tai koepistein.

      Poista