lauantai 9. kesäkuuta 2012

kriisi

Otsikko kertoo taas kaiken.

Saatiin siis viime viikon perjantaina tietää lopullisesta hyväksynnästä. Melko koruttoman hyväksymismailin (myönnän, että odotin jotain DEAR MS MYLLYNEN -fanfaareja, mut eipä herunut!) mukana oli infoa viisumin hankkimisesta, Japaniin saapumisesta, ensimmäisten viikkojen aikataulusta sekä ohjeet siitä, mitä seuraavaksi täytyy tehdä. Näistä tärkein oli tietysti päätösten tekeminen asumisensa suhteen. Deadline Housing & Arrival -lomakkeen täyttämiselle olisi 15.6., mutta mä päätin täyttää sen heti kun löytäisin vaan energiaa ja aikaa tän kaiken härdellin keskeltä. Mulla on kamojen järjestelyt täällä kotona vielä aivan kesken, arki-iltaisin olen töistä ihan poikki ja päivisin en vaan ehdi tehdä mitään ennen töitä. Tai ehtisin jos olisin järkevä ja aikaansaava ihminen, mutku en oo! Viikon suuriksi saavutuksiksi voin ilmoittaa lentolippujen ostamisen ja rokotusten hankkimisen, muita ei ihan just nyt tuu mieleen.

Niin, se kriisi. Täytin sitten tänään ton lomakkeen, ja nyt vähän jännittää taas koko asuminen niin että oon ehtinyt maalailla tässä muutaman tunnin aikana kaikki mahdolliset kauhukuvat karheille seinilleni. Oon tuntenut alusta asti silkkaa inhoa ajatusta dormissa asumista kohtaan, koska tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa enemmän kuin keskivertoihminen. Lisäksi ajatus siitä, ettei mestoille saa tuoda edes omia perheenjäseniä on aika nihkeä, koska mulle on kuitenkin tulossa vieraita jonkin verran. Koska kaipaan kuitenkin myös turvallisuudentunnetta ja varmoja vaihtoehtoja, päätin lopulta anoa paikkaa yliopiston asuntolasta. Mä tiedän vallan hyvin, että olen lähdössä Tokioon, jossa asumisen suhteen on vähän vaikea nirsoilla jos ei ole tuohta, mutta on mun mielestä aivan käsittämätöntä schaibenderia pyytää mahdollisesti suihkuttomasta ja vessattomasta dormihuoneesta yli 60 000 jeniä kuussa (nykykurssilla yli 600 euroa - mainitsinko, että jenin kurssikaan ei ole kovinkaan suotuisa tällä hetkellä?). Siedän ehkä hikisesti sen, että jaan keittiöni epähygieenisten lihaanien kanssa, mutta en ole järin innostunut ajatuksesta, että pääsen katselemaan ventovieraiden ihmisten häpykarvoja ja kehoneritteitä saniteettitiloissa. Ja maksamaan siitä kuusisataa euroa kuussa.

Pahin skenaario on kuitenkin se, että jostain syystä mulle ei heruisi edes yhden hengen huonetta. Hyvää painajaismateriaalia tarjonnee ajatus tilanteesta, kun saavun asuntolalle jetlagin painaessa päälle ja silmät väsymyksestä ja itkusta kiinni muurautuneina, kävelen huoneeseeni ja löydän sieltä jonkun jonka ei pitäisi olla siellä. Korostin kyllä tossa lomakkeessa, että tuun kyllä ihmisten kanssa toimeen, mutta kaipaan silloin tällöin omaa rauhaa ja yksityisyyttä, mikä toivottavasti osataan tulkita oikein. Muut kysymykset koskivat mm. sitä, juonko alkoholia (tokidoki nomu - joskus joo), poltanko (mattaku suwanai - en ollenkaan... no ei nyt ihan mut ehkei tässä nyt kysytty mistään bilepolttamisesta), olenko aamu- vai iltaihminen (yorugata - iltahan minä), pelkäänkö korkeita paikkoja (iie - en) tai mitä olen valmis asumisestani maksamaan. Heitin siihen nyt 65,000 jeniä, jolla toivon saavani vähän enemmän kuin vessattoman kopin kämppiksellä. Kysymykseen siitä, olenko optimisti vai pessimisti vastasin eka rakkanteki (optimisti), mut sit menin itseeni ja vaihdoin hikantekiin. Ehkä tällaisissa lomakkeissa on fiksumpaa olla rehellinen myös itselleen. :D

No hyviä asioita? Mulla on nyt kuitenkin katto pään päälle varattuna Japanissa heti saapumisestani lähtien. Saan asuntolan asukkaana myös ilmaisen kyydin lentokentältä limusiinibussilla, mikä on myös aika rauhoittava ajatus. Mikään ei myöskään estä lähtemästä tuolta asuntolasta helvettiin mikäli elo osoittautuu mahdottomaksi - ainut homma on vaan sitten se, että paluuta ei ole ja mahdollisen asunnon saa hommata itse. Mieluummin hoidan tämän kuitenkin Japanissa kuin etänä Suomesta. Ja jos tuolla on niin kamalaa etten kestä, niin onneksi en oo ihan niin vararikossa kuitenkaan, ettenkö voisi jotain muuta asumista itselleni järjestää. Mieluiten kuitenkin käyttäisin ne rahat jotenkin muuten, siitähän tässä nyt on lähinnä kyse.
Ja tiedän että tällaisilla kauhukuvilla mässäily on ihan järjetöntä touhua, mutta en mä sitä pessimisti-vaihtoehtoa turhaan klikannut! Kivahan se on jos kaikki tää kriiseily osoittautuu ihan turhaksi.

Hyvää vapaapäivää mulle! Eipä nää säät oo juuri hellineet viime aikoina, mutta tänään on ollut kyllä todella masentavan harmaata kaikin puolin. Heitänkin nyt tähän väliin vähän kuvia paremmilta ajoilta ennen työrupeamaani:




Pyörien säilytystä Töölön tapaan












Keskiviikkona pääsin vihdoin rokotettavaksi. Noiden rokotteidenkin hankinta oli vähän työn ja tuskan takana, kun tyhmänä ajoitin ostamisen just edelliselle päivälle enkä ollut tajunnut tsekata etukäteen, onko haluamiani rokotteita jossain Munkkivuoren apteekissa. :D Tiistai oli juuri se päivä, jolloin olin ottanut vastaan lisätöitä, ja duuniin piti lähteä siis jo kolmeksi. Toi ostari on kuitenkin niin lähellä, niin ajattelin et ehdin kepeesti käydä sieltä ostamassa vähän ruokaa ja samalla ne rokotteet seuraavaa aamua varten. Kello oli puol kaks kun apteekkari ilmotti mulle ettei niillä tietenkään ollut sitä aivotulehdusrokotetta ja kysyi voisinko tulla ostamaan niitä huomenna iltapäivällä. Vastattuani kieltävästi tää tarjoutui kuitenkin soittamaan Töölöön ja varaamaan kyseisen piikin mulle, minne sitten kiidin tuhatta ja sataa kusisella fillarillani. No onneks oli fillari - hurautin Töölöön, ostin rokotteet (-180 e), kello löi kaksi, menin kotiin, tein ruokaa, pyöräilin duuniin hikisenä ja stressaantuneena. Jos YTHS:ltä olis tullut ilmoitus aikani perumisesta, olisin vaatinu päitä pölkylle.

Rokottajatäti oli kyl tosi sympaattinen - en tiedä mikä siinä on, mut noi terkkarit ja lääkärit juttelee mulle aina kuin olisin joku viisivuotias. Kyseli mikä musta tulee isona, lässytti samalla lailla kuin pienille lapsille puhutaan, enkä olis ihmetellyt jos tää ois lämännyt mun käteen jonkun muumi-/barbilaastarin. Sovittiin joka tapauksessa jo seuraavat ajat, koska mulle ei laitettu edes sitä aivotulehdusrokotetta vielä, vaikka olin sen erikseen hankkinut. :I

Ens viikolla voisin pikku hiljaa opetella jonkun järkevän päivärytmin duunini kanssa. Ei tästä tuu mitään jos suurin piirtein raavin päätäni neljään asti ja töistä palatessani vaan zombeilen ja syön jäätelöä. Suurin piirtein. Itse duuni on onneksi aika aivotonta, ja nyt kun mun työtehtävät on monipuolistuneet ja musiikkiakin saa kuunnella koko ajan, aika suorastaan lentää. Pitäiskin ladata tässä muutama äänikirja lisää soittimeen. Ei voi edes sanoa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, koska sen lisäksi että teen töitä, palkka juoksee koko ajan, saan 'luettua' kirjoja joita on pitänyt jo pitkään ja aika kuluu nopeammin.

Yksi huono puoli iltaduunissa on se, ettei ehdi selvittää ajatuksiaan ennen nukkumaanmenoa kunnolla. Toisin sanoen oon nyt viikon ajan nähnyt unta PELKÄSTÄÄN töistä. Näin yöllä puoliunta siitä että mun sängyn ympärillä oli laatikoita jotka mun piti täyttää, ja hoin vaan itsekseni että viekää ne pois, viekää ne pois.

Tätä sit vielä vajaat kolme kuukautta!

2 kommenttia: