keskiviikko 22. elokuuta 2012

12 päivää

Kahden viikon kuluttua oon jo Japanissa. Hulluu! Vaikka tää aika on, kuten todettua, muutenkin huvennut järjettömällä vauhdilla, on nää viimeiset kaksi viikkoa tuntuneet suunnilleen vain parilta hassulta päivältä. Monet sanoo usein koko vaihtoprosessin tuntuneen menneen hujauksessa alusta alkaen, mut omalla kohallani ei näin ole. Siitä kun istuttiin ensimmäisessä vaihtoinfossa tuntuu olevan ikuisuus. Koko kevät oli samalla pitkin ja raastavin ikinä ja samalla kuitenkin petollisen lyhyt. Mut nää liki kolme kuukautta, jotka oon ollut duunissa, tää ajanjakso joka kohta loppuu - hitto, en ees tajua millon se ehti alkaakaan!

Kuus päivää tuolla töissä pitäisi vielä jaksaa. No mikäs siinä muuten, mut kesäkuussa hankkimani, epäilemättä rajusti käsittelemäni kuulokkeet sanoivat itsensä irti, joten oon sinnitellyt työpaikan melussa joko sellasilla kuulokkeilla, joista kuuluu ääntä vain toisesta napista, tai sellasilla, jotka sulkee ulkopuolisen mölyn vain kehnonlaisesti. Kännykkäkin on sanomassa itseään irti (loistoajoitus, eikä tää oo siis sarkasmia), joten toivoa täytyy ettei tähän loppusuoralle ilmesty muita elektroniikkaan liittyviä vastoinkäymisiä. Luulin jo for half a heartbeat (oon kuunnellu aivan liikaa ASOIAFia) jokin aika sit kamerani delanneen, mikä olisi ollut aika jäätävän ikävä skenaario. Osaan kyllä käyttää elektronisia vempaimia, mutta en käsitellä niitä. Nyyh!

Pari käytännön asiaa pitäisi vielä hankkia, mutta mitään todistuksia ei tarvitse enää metsästää tai papereita tulostella, paitsi lentoliput hehee. Tärkeet paperit on vihdoin laitettu nätisti joten kuten loogisessa järjestyksessä muovitaskuun, eikä siihenkään projektiin mennyt loppujen lopuksi viittä minuuttia kauempaa. Hysteerisenä ihmisenä käyn varmaan varuiksi läpi koko pinkan vielä useamman kerran ennen kuin uskallan lopulta sujauttaa sen laukkuuni ennen lähtöä.

Tartuin kanjiurakkani jälkeen pitkästä aikaa kielioppikirjaan, ja täytyy kyllä todeta et japani on, hmm, hämmentävä, hyvin ristiriitaisia tunteita mussa herättävä kieli. Perustelen japanin ylivertaista parhautta muihin opiskelemiini kieliin useimmiten sanomalla, että siitä puuttuu monta piirrettä, joita erityisesti germaanisissa kielissä inhoan. Jep, kymmenen vuotta jaksoin jotain saksaakin aikoinaan lukea, ja vaikka tykkään kielestä rosoisuutensa puolesta hyvinkin paljon, en vaan tiedä tämän kokemuksen perusteella mitään vituttavampaa kuin monikot ja artikkelit. Tai suvut. Tai poikkeuksien poikkeuksien poikkeukset. Germaanisten kielten opiskelusta on jäänyt mieleen myös oppikirjojen loppuun läntätyt, pahimmillaan useiden sivujen mittaiset epäsäännöllisten verbien luettelot, joista piti vääntää kaiken maailman runoja, lauluja ja pelejä oppimisen helpottamiseksi. Verbien persoonataivutuskin on ihan turhaa. Prepositiot on mulle suomea puhuvana paljon hankalampia kuin postpositiot. Ja miksi ihmeessä ääntäminen pitää eräiden nimeltä mainitsemattomien kielten kohdalla tehdä niin hankalaksi?

(Tän ruikutuksen jälkeen täytyy mainita, et vaihtovuosi Saksassa on toivottavasti osa tulevaisuuttani ja ko. demonikielen haltuun ottaminen myös harras haaveeni.)

Tältä osin japani on huikee kieli. Jos ei lasketa kirjoitusjärjestelmää ja siihen liittyviä ponnisteluja, on alkuun pääseminen helppoa kun ei tartte tapella artikkelien tai sukujen kaltasten vastenmielisyyksien kanssa. Alkeistason kieliopillakin saa sanottua ihan fiksuja juttuja ilman pahempaa pinnistelyä, ja jos pikkasen näkee vaivaa, ääntämisestä voi saada natiivilta hämmästynyttä palautetta (hatsuon ga kirei! - kuka tätä ei olisi joskus kuullut?). Ja mitä enemmän sisäistää kaikkia pikku nyansseja ja kulttuurisia juttuja, sitä alkaa huomaamattaan kaivata muihinkin kieliin sitä tiettyä vaivattomuutta, mikä japanissa on - tää pätee tietty lähinnä epämuodolliseen puhekieleen, jota me ei pääasiallisesti opiskella, mut kuitenkin. Toisinaan asiansa ilmaiseminen japaniksi on vaan ihanan mutkatonta. Konteksti kertoo yleensä ihan tarpeeksi, onko jotain asiaa tai esinettä yksi vai useampi kappale, eikä sitäkään, kuka tekee jotain, tarvitse erikseen persoonapronomineilla useinkaan korostaa. Parhautta.

Sit on se toinen puoli. Muodollinen japani, kohtelias kieli, naurettavan kohtelias kieli. Laskurit sen mukaan, minkä muotosista asioista on kyse. Eri logiikan mukaan menevä numerojärjestelmä; tekee edelleen tuskaa miettiä yhtään viisinumeroisia isompia lukuja. Sellaset verbimuodot jotka ilmaisee asioita tyyliin "minulle tapahtui jotakin mihin en voinut itse vaikuttaa mikä oli ikävää", tongue twisterit kuten chuushajou ('parkkipaikka' - no tää menee kyl jo nykyään, ennen hoin tätä oppiakseni äänne-eroja), hyoushoujou ('kunniamainintasertifikaatti'?) tai atatakakatta ('oli lämmin'), partikkelit (vihaan), ilmaisut joita ei voi mitenkään järkevästi kääntää suomeksi. Ottaen huomioon japanin ja suomen väliset erot sekä kulttuuriset seikat, on kinkkiset käännettävät olleet läsnä tietty ihan alkutaipaleelta asti, mut nykyään tuntuu, että tyyliin mitään uusia kielioppiasioita ei voi kääntää järkevästi suomeksi - tai jos voi, siihen ei saa sisällytettyä originaali-ilmaisun eri nyansseja.

Mun suurimpia "ongelmiani" japanin kohdalla on kuulemma se, että tykkään ilmeisesti liikaa kirjallisista, muodollisista ilmaisuista (tekstejä kirjoittaessa lähinnä). Tai siis käytän niitä ilman että osaisin aina erottaa, millon jäykkä ilmaisu on tarpeellinen ja milloin ei. Tää ja keigo-ilmaisujen saaminen pysyvästi pääkoppaan on vähän niinkuin mun to do -listalla, kuten myös keskustelutaitojen saaminen sujuvalle tasolle (d'oh) mut emmä muuten jaksa ottaa vaihdon suhteen suurempia kielellisiä paineita. Tietty vuoden päästä voi olla vähän toinen ääni kellossa jos palaan takaisin puhuen japanin runnomaa rumaa englantia ilman että tää mun japanikaan oo kehittynyt mihinkään, mut pointti nyt lähinnä on siinä, etten lähde kiilaamaan Bekan kursseilla osaamistani ylemmille tasoille vain siksi että se on mahdollista. :D Tai ota paineita JLPT:stä: uskon että kakkonen menee tänä syksynä kepeesti, ykköstä kokeilen sitten kesällä jos siltä tuntuu. Lukutaidon kehittyminen voisi kanssa olla ihan kätevää tulevan kannalta, joskin tänä keväänä oli ihan lystiä huomata tieteellisiä tutkimuksia kahlatessa ettei esim. tämäkään (alhaalla linkki) tutkimus ollut mitenkään vaikeeta tekstiä itsessään, vaan enemmän tuskaa aiheutti toi puuroutunut fontti. (Selvisin silti, ja luin tota sentään M-junassa samalla kuin mua vastapäätä istunut nainen huusi törkeyksiä.)

Oishan se kiva jos gradulamppu syttyisi tulevan matkani aikana ja löytäisin materiaaliakin tulevia tutkimuksentynkiäni varten, mut ei jaksa stressaa liikaa siitäkään. Tältä osin oon vähän samassa tilanteessa henkisesti kuin 15-vuotiaat lukiovaihtarit: päällimmäinen ajatukseni tästä kaikesta on et jee, Japaniin. Onhan tätä jo sen verran pitkään suunniteltu ja vaihtovuodesta unelmoitu. En tosin odota maan olevan mikään täydellinen maanpäällinen paratiisi enkä pääse (lue: mun ei tarvitse) hyppimään koulupuvussa, mut odotan silti ennen kaikkea sitä kivaa mitä vaihdolla on mulle tarjota.

Sain tänään Finlaysonilta paketin, jossa tuli Muumi-kangasta ja -pyyhkeitä! Pyyhkeistä tulee kuvaa myöhemmin, kun olen käynyt ostamassa loputkin Suomi-tuliaiset. Kankaasta aion tehdä itelleni takin: jep, I knooooow, ulkomailla muumeihin sulloutuminen menee melkein samaan nolous-kastiin kuin jokapoika-paidat tai vyölaukut, mut haluan mukaani jotain itsetehtyä ja söpöä päällepantavaa. Täällä en sitäpaitsi ehkä kehtais moista käyttää.

Oon opetellut taas kaikkea uusia kuvankäsittelyyn liittyviä niksejä enkä vaan malta oottaa että pääsen tositoimiin kamerani kanssa Japanissa! <3 Helsingin yliopistolla on vaihtareille valokuvakilpakin, ja vaikka noissa voittaa aina joku superkuvaaja, täytynee silti kokeilla onneaan. Palkinto on kuitenkin ihan jees, 200 euroa. Instagram-mössöille en ainakaan haluu hävitä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

3 kommenttia:

  1. Aika tuntuu kyllä nyt kuluvan harvinaisen nopeasti @___@ mulla nyt on lähtöön vielä yli kuukausi, mutta päivät vaan menee ohi huomaamatta, ja kohtahan onkin jo syyskuu.

    Ootkos muuten tulossa vielä johonkin lukuvuoden avajaisiin yms vai nähdäänkö sitten Japanissa seuraavan kerran?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, äläpä. Siinä mielessä (etenkin ilta)työ on samalla siunaus ja kirous - onhan täs tätä lähtöä periaatteessa odotettukin jo ihan tarpeeksi, mut samalla tajuun et en oikeesti ehdi fiilistellä Suomea niin paljon kuin haluaisin. No nyt tuolla ulkona on kyl sellanen ilma et ei kyl paljoo fiilistellä (lolz) mut esim. ahdistaaaaa se 30 asteen paahde mikä sit Japanias odottaa. Yhdistettynä kaikkeen stressiin tietenkin. ;P

      Mä tuun ainaki niihin lukuvuoden avajaisiin 31.8.! Tarkotus ois käydä ihmettelee tän vuoden fukseja jonain muunaki päivänä ens viikolla, en oo ihan varma vielä millon. :) Ja jos oot vapaalla la-iltana 1.9. niin tuu ihmees parille (mesta unknown toistaseks), oon vähän puhunu et vois kaljotella läksiäishengessä silleen epävirallisen puolivirallisesti.

      Poista
    2. Mullakin on nyt iltavuoroja, ja aamut menee lähinnä koneella lagatessa :P Katsoin kans että Hiroshimassa olisi nytkin jotain 35 astetta lämmintä, mä tuun niin kuoleen ens kesänä siellä...

      Mäkin olen tulossa sillon 31.8, sain töistä vapaata :) Olen vapaalla myös 1.9, ja epävirallisen puoliviralliset läksiäiskaljoittelut kuulostaa kyllä hyvältä!

      Poista