sunnuntai 23. syyskuuta 2012

viikon fiilikset pähkinänkuoressa

Toistan itseäni kuin rupuinen satukasetti, mut tää fiilis on vaan niin outo: oon ollut täällä vasta vajaat kolme viikkoa, mut tuntuu kuin visiittini olisi kestänyt reilusti yli kuukauden. Tällä en toki viittaa millään tasolla esim. siihen, että mun japanini olisi jotenkin suunnattomasti kehittynyt tai tuntisin tän mestan kodikseni vaan faktaan, että oon juossut ympäriinsä lähes joka päivä ja ehtinyt nähdä, tuhlata ja kokea jos jonkinlaista - rehellisiä lölläilypäiviä on ollut vaan pari. Tai no aikamoista lölläystä tää taitaa olla verrattuna siihen mikä odottaa mua vajaan viikon päästä, kun kurssiorientaatioviikko (=viikko, jolloin saadaan tutustua valitsemiimme kursseihin ja niiden sisältöön ja sen perusteella päättää, otammeko ne vai emme) pyörähtää käyntiin.

Keskiviikkona oli WIC:n (Waseda International Club) kauan etukäteen hehkuttama Big Welcome Party, jota mainostettiin bileinä, joissa viina virtaisi. Sisäänpääsy oli 1500 jeniä, tilaa vähän, populaa ihan järjetön määrä (taisipa joukkoon sujahtaa jotain kuokkijoitakin) ja musiikki huonoa ja äänekästä. Ruokaa oli monenlaista sorttia (lähtien ällöttävistä juustopötkylöistä aina salaattiin asti), mutta se loppui pian, eikä alkoholin tilanne ollut paljon parempi. Lisäksi, kuten kunnon juhlissa konsanaan, meno loppui kello kahdeksan illalla yhteistaputukseen. Emmä tiedä, odotin vähän enemmän. Parista ylimakeasta drinkistä tuli vaan vihaiseksi enkä saanut paljoakaan irti edes japaniksi käydyistä keskusteluista, kun puolet jutuista meni ohi korviasärkevän metelin takia. Kaiken lisäks oli kuuma eikä minnekään voinut istua. Mentiin sit Houshienin dormiin juomaan parit ja katselemaan hömppiä musavideoita (mun kontribuutio!), mikä oli huomattavasti antoisampaa kuin mainitun BIGGU UERUKAMU PAATIIN tarjonta. Näin sivumennen sanoen, vaikka tää japani vielä odottaa kehittymistään niin sanojen japanistaminen onnistuu nykyään entistä paremmin. Ja ällien ja ärrien sotkeminen. Jumarauta.

Torstaina oli sit toisen etukäteen hypetetyn tapahtuman, Tokyo Tourin (eli Toukyou tsuaan) vuoro. Vaihtoehtoja oli yhteensä neljä, joista valitsin omani pitkälti seuralaisten perusteella. Aamukymmeneltä oli tarkoitus lähteä tarkastamaan ensin Tsukijin kalapainotteiset markkinat ja suunnata sen jälkeen Asakusaan, mut joo eipä kyllä todellakaan päästy lähtemään matkaan kymmeneltä, vaan ryhmiin jakautuminen ja liikkeelle lähtö kesti yli 45 minuuttia. Lisäksi torstaina sää oli parin viileämmän päivän jälkeen taas tuskastuttavan kuuma auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta, mikä teki tästä odottamisesta kaks kertaa kauheempaa. Vaikka edelleen sanon, et oon tosi ilonen että nää WICit ja Niji no kait ja mitä kaikkia näitä nyt onkaan jaksaa koko ajan järjestää ja keksiä kaikenlaista ohjelmaa, niin ei tää organisointipuoli kyllä ihan kunnossa ole. Sama tuntuu koskevan koko japanilaista yhteiskuntaa: hirveetä säätämistä, sääntöjä sääntöjen vuoksi, ulkoisesti tehokasta meininkiä, mut sit lopputulema on vähän mitä sattuu. Ja tosiaan tota ryhmiin jakamista tehdään näillä retkillä varmastikin siksi, että olisi helpompi liikkua ja esim. valita ruokapaikat, mut jos niiden on tarkoitus säästää aikaa, niin eiks se vähän kumoudu siinä jos pelkkään ryhmiytymiseen menee vajaa tunti. Haluaisin nauttia näistä tripeistä mut zannen nagara (valitettavasti) odottamisesta näissä lähinnä on kyse jos mistä.

Tsukiji oli ihan kiva kokemus, syömisestä ei kalattomalle tullut oikein mitään mut löysin kuitenkin maailman parhaan azukipaputahna-croissantin, joka vetää edelleen suunpielet hymyyn! Eipä sillä että maha olisi pahemmin kurninut, sillä merellinen löyhkä oli omiaan viemään nälän pois.


Matsutaket oli ihan sikahintaisia verrattuna shiitakeihin - eiks näitä pitäisi löytyä Suomestakin tuoksuvalmuskan nimellä? Ens syksynä lähen etsimään!
Wasabi onkin tännäkönen tapaus. Yllätyin!
Ostapa 15 euron viinirypäle!




Tsukijin jälkeisen Asakusa-osion skippasin, koska mulla oli kurssivalinnat vielä tekemättä ja dedis näille oli seuraavana päivänä. Lisäksi olin jo Asakusassa kertaalleen käynyt, ja vaikka ihan siisti mesta kyseessä onkin, on se jo sen kerran jälkeen vähän nähty. Illalla olis ollut vielä nomikai (periaatteella maksa 2500 jeniä ja juo niin paljon kuin ehdit kahen tunnin ajan) mut ei oikein jaksattanut tai huvittanut sit sekään, vaan lähdin mieluummin Takadanobabaan syömään. Ja taas joutuu ruikuttamaan, mut oli muuten jäätävän vaikeeta löytää mestaa, joka olisi hintatasoltaan ja ruoiltaan lupaava ja josta saisi kasvisruokaa. Viime aikoina vegeily on onnistunut täällä varsin smoothisti, mut nyt ei tahtonut sujua sitten millään. Lopulta löydettiin kuitenkin perusjees nuudelipaikka, josta tilasin 360 jenin kitsuneudonit ja olin tyytyväinen. Mut tulipahan taas vähän olo, et anteeks et oon olemassa, kun hiihdettiin noita kujia eestaas mun rajoitteideni takia. Samalla kuulin, et joku tänne vegenä tullut vaihtari oli jo luovuttanut ruokavalionsa kanssa Japaniin saavuttuaan. :( Kovin masentavaa.

Perjantaina lähdin heti aamusta lenkille. Jep! Iski torstai-iltana mässäilyn päätteeksi hillitön possuolo, joten otin screencappeja lähitienoostani, vedin juoksuvermeet päälle ja syöksyin kaduille vailla selkeää tietoa siitä, minne olisin menossa tai kuinka kauan edes jaksaisin taukoni jälkeen juosta. En ollut kuitenkaan huolissani siitä, etten osaisi enää tietä kotiin, sillä vaikka täällä onkin tosi helppo eksyä (paikallisetkin eksyy jatkuvasti), on takaisin kartalle pääseminenkin melko helppoa, sillä aina jossain vastaan tulee metroasemaviitta tai muu opaste. Mut niinhän siinä kävi, että ehdin kipitellä ehkä puoli tuntia kun tajusin ylittäneeni iPodille viskomieni karttakuvien rajat ajat sitten. Jotenkin käsitykseni Tokion alueiden etäisyyksistä meni ihan metsään ja pian tajusin lähestyväni jo Harajukua. En mä nyt sinne halunnut sentään mennä! Täyskäännös, katse kohti Ikebukuron suuntaa ja taas oli joku aavistus siitä, missä mentiin. Dormille palasin tunnin lenkin jälkeen tuntematta pahempaa hengästymistä, joten ei tää kunto nyt aivan romahtanut sentään ole. Ei vetäny vertoja Seurasaarelle ja Riistavuoren metsäisensoisille odööreille (tää lenkki haisi mädältä munalta ja pakokaasuilta), mut menen toistekin!

Lenkkiä seurasi pitkä ja antoisa skypepuhelu ja shoppailureissu Harajukuun. Kyllä, shoppailureissu. En oo täällä juuri mitään vaatetta tai ylenmäärin krääsääkään ostanut, mut nyt päätin repäistä vähäsen. Mukaan tarttui paita, mekko, kännykkäsälää ja kirjesälää - haluaisin kokeilla kirjeen tai paketin lähettämistä Suomeen pian, siksi. :)





Lauantaina kaikki menikin sit vähän metsään: mentiin ostamaan yliopiston kirjakaupasta kirjaa, mutta mesta oli ennakkotiedoista poiketen kiinni. Kiinni oli myös kirjasto ja yliopiston lukuhuone - yritettiin olla ahkeria ja tehokkaita Francescan kanssa, mut syyspäivän tasaus (秋分の日, shuubun no hi) tuli vähän väliin ja sulki ovet kaikkialle. Salapoliisileikin päätteeksi selvisi, että Tokyo Metropolitan Library (東京都立図書館, Toukyou toritsu toshokan) olisi auki, mutta eipä tajuttu ottaa selviä reittiohjeita mukaan, joten mestan löytymiseen kului odotettua enemmän aikaa. Hiroon asemalle selvittyämme huomiomme kiinnitti puiston vieressä ollut isohko supermarketti, joka oli paitsi täynnä rumia ja lihavia jenkkejä, myös selvästi erikoistunut länsimaalaisiin elintarvikkeisiin. Täältä löytyi 60 euron parmesaanikönttää, kuuden euron soijamaitoa, 10 euron mustikkarasia, ruileipää, kahvia ja ciao bella -jäätelöä - mitään ei lähtenyt mukaan mut oli se silti huikea elämys. Harmi vaan et tää ainakin puoli tuntia kestänyt supermarketseikkailu kostautui kirjastosta myöhästymisenä. Kun saavuttiin paikalle, ovet olivat jo menossa kiinni. No, puisto oli ainakin nätti, mitä nyt viereisen marketin parkkipaikalla vietettiin vähemmän nättiä Oktoberfestiä.

Keskiviikkoinen kitsune-udon. *^o^*
Kirjasto kiinni, hölmö fiilis.


Näitä tuijottelin seuraa odotellessani. Kirjaston pihalta.




Hyvä meininki hei!
Loppuun kuva luurini koristeluista ja lappusesta, jonka sain kampuksella kävellessäni. Luulin, että mulle haluttiin mainostaa jotain tapahtumaa, mutta kyseessä oli sit kristillinen kerho! Näinköhän nää nyt on niitä hämäriä kultteja, joista vaihtareita niin kovasti varoitellaan? Disney Land kiinnostais kyllä, pitäiskö lähtee hyvässä seurassa? ;--)

Tänään tehtiin yks pieni retki kanssa, mut se ansainnee oman areenansa. Öitä ny!

4 kommenttia:

  1. oho. onko tossa sinisessä ihan sopivan pituset hihat? mä en koskaan onnistunut löytään sopivankokosia vaatteita täältä ;<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ne kyllä oikean pituiset ole, vähän jää vajaaks. Oon vaan niin tottunu tähän ilmiöön koska omistan jo entuudestaan läjän aasialaisia vaatteita, eikä se tollasissa kledjuissa oo niin justiinsa. Takki tms. oliskin jo ihan eri asia. ^^;

      Poista
  2. okei. mua jotenkin häiritsee suunnattomasti, ni koitan toistaseks olla sortumatta hihallisiin ostoksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no riippuu mitä pitää oikeen mittasena. Sillon kun kädet on suorassa nää on just passelit, mut sit ku vähän taitan kättä, rakoa jää vajaat kymmenen senttiä. :-D

      Poista