tiistai 9. lokakuuta 2012

kiinalaisia ei enää tarvita

Otsikon viisauden lausui intensiivijapanin opettajani, kun tuli puhe avioliittopalveluista ja syntyvyyden laskusta eri maissa. Pilke silmäkulmassa, toki. Vähemmän pilkettä oli opettajan silmäkulmassa, kun tämä arvosteli kiinalaisen opiskelijan japanintaitoa.

Opiskelija: "Kokeen perusteella päädyin tasolle viisi, enkä voi uskoa tätä!"
Opettaja: "No, en kyllä totisesti minäkään"

...

Japanilaisten suoruudesta ja rehellisyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta mä en kyllä oikeasti saa siitä edelleenkään otetta. On tilanteita, joista rehellisyys on kaukana. Kun japanilainen kehuu kielitaitoa tai ulkonäköä tai kun hymyillään suunpielet korvissa vaikka vatsaan sattuisi. Mut välillä se suoruuskin hämmentää: kun multa kysyttiin jälleen kerran lempparijapsiruokaa enkä sanonut sitä ehkä kliseisintä vastausta, seurauksena oli paskainen naurunremakka. Ens kerralla pitäisi varmaan sanoa, että vihaan japaniruokaa, koska eipä sen tän kuluneen kuukauden perusteella ole totuudesta kaukana. Sunnuntaina olin oksentaa ramen-salaatilleni (800 yen, ravintolan ainoa kasvisruoka), jossa oli pari hassua tomaattia, salaatinlehtiä ja majoneesille tuoksahtava kylmä nuudeliläjä. Otinkohan mokomasta ees kuvaa?

Ah, otinhan toki:



Se fiilis kun on ensin pari tuntia kuolannut toinen toistaan näyttävämpiä jälkiruokia ja toinen toistaan houkuttelevampia ravintoloita ja sit eteen tuodaan tällanen. Onneks kaikki muutkin haukku tota ravintolaa, koska palvelukin oli todella onnetonta korkeisiin hintoihin nähden.

Orientaatioviikko on nyt takana, ja käteen tästä jäi lähinnä hämmennys. Droppasin tosiaan heti ainoan tilaisuuden tultua pois kolme kurssia ja lisäsin kolme tilalle, mutta mikäänhän ei takaa että niille pääsen. Tuomion kuulen huomenna, ja jos en ole päässyt kursseille kuin 12 tai 11 krediitin arvosta, edessä on visiitti CJL:n toimistoon juttusille. Meidän pitää tosiaan suorittaa täällä 13 krediittiä per lukukausi mutta tämän onnettoman systeemin takia piilee riski, ettei saa valittua tarpeeksi kursseja, kun niitä todennäköisesti tulee myös pudottaneeksi viimeisessä rekisteröintivaiheessa. Kuten mä tein.

Kikeen lähti seuraavat kurssit:

Expressing your Opinion: Speaking and Writing 5-6
Jos maikka toteaa vartin hutaistun sotkun jälkeen että et osaa näköjään kirjottaa, ei kiinnosta mennä kiusaamaan itseään enempää. Lisäksi aineiden kirjottaminen tunnilla on ihan älytöntä, vaikka erilaista kirjottamista siinä toki oppiikin. Mutta ei tämä muutenkaan ollut oikein mitä halusin, plus liian stressaavaa.

Describe Yourself in Japanese 5-6
Symppis maikka ja helpohkon oloinen kurssi ei riitä, jos osallistujia on hikiset kolme. En mä halua pitää jatkuvasti monologia itsestäni, ja lisäksi tajusin, että mulla on kaikenmaailman puhekursseja jo ihan riesaksi asti.

Japanese Idioms 5-7
Orientaatioviikon rimanalitus! Mentiin Linan kanssa katsastamaan tämän kurssin orientaatio vasta toisella puolikkaalla, vaikka oltiin molemmat rekisteröity kurssille. Maikka oli heti vastassa luokassa tivaten, ollaanko rekisteröidytty vai ei - jos ei, pitäisi poistua heti, sillä kurssilla ei olisi enää tilaa. Saatuaan myöntävän vastauksen tää rouva turhautui silmin nähden ja alkoi kysellä, miksi ei tultu jo edellisellä puolikkaalla. Anteeks mitä? Kai meillä on oikeus päättää omista orientaatioaikatauluistamme ilman että tarvitsee syitään erikseen selitellä opettajalle, jolla on velvollisuus pitää kaksi orientaatiota kurssistaan.
Itse orientaatio oli 25 minuutin väsynyt litania erinäisiä syitä, miksi tätä kurssia ei kannattaisi ottaa. KYLLÄ. Kurssin sisältö jäi hämärän peittoon, mutta se tuli selväksi, että maikalle on jäänyt jotain todella pahasti hampaankoloon edellisiltä lukukausilta. Jos tarvitset sanakirjaa, poistu kurssilta. Jos et osaa lukea kanjeja vähintään sitä ja sitä määrää, poistu kurssilta. Jos joudut kääntämään japania omalle kielellesi, poistu kurssilta. Jos et ymmärrä sanontoja japaniksi ("vaikka ne ovat japanilaisillekin välillä vaikeita"), poistu kurssilta. Sitten maikka kyseli meidän tasokokeen tuloksia.

"Ja mikäs sun tasosi on? Viisi?" (herttaista, päätellään ennen kuin olen edes suutani avannut)
"Viisi, kyllä"
"Taso viisi... kannattaisi luovuttaa. Ja kanjeja osaat?"
"1300 kirjoitan, lukea osaan enemmän"
"Hmmmmm. Tason viisi opiskelijoille tämä on kyllä liian hankala"

Ja tätä jankutusta kesti pari minuuttia, parin muun vitostason opiskelijan saadessa osansa. Mut here's the thing: kurssin nimi on Japanese Idioms 5-7! Ei kuusi viiva seitsemän, ei seitsemän viiva kahdeksan.

Tähän väliin tuli pari lausetta kurssista. Siitä, että kirjoitettaisiin aine tunnilla. Ja taas marmatusta, että tää olisi viitostason opiskelijoille liian vaikeaa.

Orientaation päätyttyä maikka oli vielä viimeisen kerran mulle ja Linalle: "Kannattaa jättää tää kurssi väliin ja odottaa kevääseen, kun ootte tasoa kuusi."

Päätettiin yhteistuumin heittää kurssi helvettiin. Harmittaa sikäli, koska aihe on todella mielenkiintoinen, mutta jos opettaja on noin uskomattoman nihkeä ämmä niin ei kiinnosta kyllä keväälläkään osallistua. Kuulemma edellisellä puolikkaalla porukkaa oli alkanut lipua pois luokasta valituksen ja vinkumisen jatkuessa loputtomiin.

Seuraavana päivänä mentiin CJL:n toimistoon valittamaan em. kurssin nimestä (tai siitä, miksi kurssin nimessä on 5-7 jos opettaja häätää viitostason opiskelijat pois kurssilta) ja kysymään, miten toimia tilanteessa, jossa krediittien määrä jää liian vähäiseksi. Onneksi toimistossa oltiin yhteistyökykyisiä! Kurssin nimelle luvattiin yrittää tehdä jotakin, eikä kaikkea ole menetetty sittenkään, vaikka krediittejä tulisi liian vähän.

Perjantaina tosiaan myös lisäsin vähän kursseja, ja kaikki lisäämäni kurssit olivat sellaisia, joiden orientaatiota en nähnyt ja joille olisi vain muutamia paikkoja jäljellä. Iso riski, mutta oli pakko vain luottaa kuulopuheeseen, Facebookiin ja siihen, että kelkkaan pääsisi myöhemminkin.

Onneksi kaikki maikat ei ole samanlaisia kuin idiomikurssin sankari. Kirjekurssilla on todella mukavan oloinen opettaja (jota ei kuulemma haittaa vaikka vähän väsyttäisikin tunnilla, ruumiilleen kun ei mitään voi), ja tykkään myös toistaiseksi kanjikurssin hieman hitaalla käyvästä papasta ja torstain Natural Expressions -kurssin miesopettajasta. News Topics -kurssin maikka on edelleenkin rauhaton ja pelottava, enkä myöskään tiedä miten suhtautua intensiivijapanin maikkoihin. Torstain tunneilla maikka saattaa yhtäkkiä käydä fyysiseksi (kun selitin, etten laskenut testikokeen pisteitä yksi kerrallaan, koska olin tehnyt vain yhden virheen, tää paukautti mua rajusti olalle todeten "HYVÄ HYVÄ!"), ja maanantain maikalla on vaan todella kummallinen huumorintaju.

Se kursseista! Vaikka syömisongelmat edelleen jatkuu (liikaa sokeria, liian vähän tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, liikaa nuudelia/riisiä, pahaa ruokaa), on mun kamerani kuvat olleet viime aikoina kovin ruokapainotteisia.

Perjantaina mentiin kurssiahdistusta purkaaksemme mässytabehoudaihin, jossa sai 1480 jeniä vastaan vetää tunnin aikana niin paljon kakkua ja muuta herkkua kuin sielu ja vatsa sieti. Löytyipä täältä myös suolaista syötävää, ja etenkin tuoreet kirsikkatomaatit olivat hieno yllätys - kaupassa kun noi maksavat parhaimmillaan viisi euroa rasia.

Nää näytti mulle turvallisilta vaihtoehdoilta, mutta eipä me suolaisen mätön takia tonne mentykään, hihi!
Mun toinen lautanen! Tän jälkeen uppos vielä jäätelöä.
Vähän meni ehkä överiksi ja moni kakku oli kliseisesti vain päältä kaunis, mutta jotain kertonee, että oon menossa samaan mestaan jo ensi lauantaina synttäreiden merkeissä.

Matkalla dormille törmättiin Rikan kanssa muutamaan muuhun vaihtariin ja liityttiin näiden seuraan viinin juomisen merkeissä. Ei ollut mun osalta onnistunein ilta, sillä jouduin nurkkaan kolmen japanilaisen kanssa, joista yksi oli koko ajan selkä muhun päin kääntyneenä (ei koko aikana esitellyt itseään) ja kaksi muuta keskusteli koko ajan vain keskenään puhuen nopeaa japania. Viini oli ihan jees hintaansa nähden (1,5 litran pullo maksoi kaiketi 1500 jeniä?!), mutta yritin olla pahemmin ottamatta tietäen, että seuraavana aamuna kello 9.30 mulla olisi lenkkitreffit Furan kanssa.

Muut oli selvästi humalassa, mikä toivottavasti vähän selitti juttujen tasoa. Jossain vaiheessa joku keksi alkaa leikkiä japaniksi "en ole koskaan" -leikkiä, joka ei kuulu mun suosikkeihini edes silloin kun olen itse ottanut enemmän. Tuntui kun olisi ollut jossain lukioikästen seurassa, koska tätä leikkiähän ei voi leikkiä ilman että jokikinen tunnustus liittyy seksiin. En ole mielestäni huumorintajuton ääliö sanoessani, ettei mua vaan yksinkertaisesti kiinnosta mitä kaikkea jengi on tunkenut sisälleen ja ketä on missäkin pannut. Tai avautua omista kokemuksistani. Tässäkin porukassa oli niin monta ihmistä, joille oon hädin tuskin sanonut moikka, enkä edelleenkään tiedä monia perusasioita näistä tyypeistä. Sen sijaan tiedän asioita, joita en edes haluaisi tietää. :D Oi voi!

Aamulenkki meni paremmin kuin edellinen harhailuni kaduilla. Jotkut vanhat miehet tööttäili ja vihelteli meidän hikisille olemuksillemme, mikä huvitti aika lailla. Mut mikä parasta, sovittiin Furan kanssa tämän ehdotuksesta että alettaisiin lenkkeillä yhdessä säännöllisesti, mistä olin aika ilonen sikälikin, että F on monta kertaa todennut inhoavansa juoksemista.

Lauantaina kävin vetämässä taas tabehoudaita (syö niin paljon kuin haluat), tällä kertaa vuorossa intiamättö! Naan on parhautta.


Sunnuntaina Machu Picchun yhteishengailu Tokyon asemalla. Tykkäsin kauppavalikoimasta ja jälkiruokavaihtoehdoista, ihmismassat ja ravintoloiden hinnat ahdistivat. Sateen päätyttyä mentiin keisarin puistoon, jossa porukka halusi vaan ottaa kuvia toisensa jälkeen. Koska olin aika väsynyt, pyysin että saisin hetken vain levätä penkillä, mutta eikö nää kaikki vaan tulleet ottamaan yhteiskuvia siihen viereen sitten. Jotenkin tää japanilaisten kuvapakkomielle on ihan käsittämätön. Myöhemmin sai sitten olla poistelemassa tägejä fb-kuvista, kun ihmisillä ei ole minkäänlaista suodatinta siitä, minkälaisia kuvia toisista saa laittaa nettiin. Vinkki: kuvat, joissa toinen syö/puhuu/liikahtaa nopeasti on yleensä aika huono valinta.








危険 (kiken) - vaara. Varsin vapaa käännös!

Väsyneen olemukseni pelasti jälleen Starbucks. "Piristy Emma, mennään syömään oishii monoa!"

Sain muuten kahden viikon jälkeen kampusnetin vihdoin vörkkimään. Pikkunörtti sisälläni kiittää ja kuittaa. Oli muuten hiton hankalaa.

Ja loppuun asia, joka piristi sisällöllään. Haluaisin pian lähettää jotain Suomeenkin, koska oon löytänyt niin paljon hauskoja tuliaisia täältä! Tän paketin sisällä oli luonnollisesti salmiakkia, purkkaa ja hiuspuuteria. Onneksi Mari tulee jo vajaan kahden kuukauden päästä, jolloin Suomi-juttuja lienee luvassa enemmänkin.

4 kommenttia:

  1. Symppaan kyllä täysillä noita sun syömisongelmia. Yhdessä raamenpaikassa sanottiin jo tiskillä, että "ei ole, mene pois", kun taas eräässä koulun ruokalassa on lukemattomista ihanista ruokalajeista peräti yksi lämmin kasvisruoka, joka sekin on kaksi tofunpalaa kastikkeella. Olen myös monesti ostanut jotain kasvisruoaksi luulemaani konbinista ja joutunut sitten heittämään pois tajutessani, että seassa on sittenkin pikkuruisia mereneläviä tai vastaavaa. Jos haluaa helppoa ja vaivatonta kasvisruokaa, se on todennäköisesti merilevällä maustettuja nuudeleita tai jotain vastaavan köyhää kamaa. Olen nyt ostellut Lawsoneista paistettua tofua ja daikonia ja sitten jonkun salaatin (yhteensä kolme-neljä euroa), mikä on ollut ihan mukava välipalakombo. Tosin ne tofut ja daikonit lilluu siellä kaupassa samassa liemessä kuin kaikki lihakamat. Mun henkireikä on ban-niminen izakaya, jossa käyn kerran-kaksi viikossa. Ne tekee mulle aina erilaisia kasvis-teishokuita menun ulkopuolelta, ja ne on hyviä ja täyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vegeraamenin löytäminen on varmasti melko työlästä - täällä luulisin sen onnistuvan kyllä, en vaan ole saanut vielä aikaiseksi selailla netin kätköjä. Mut tosiaan yleensä kyllä ravintoloissa onnistuu se, että tilaa jonkun aterian lihattomana, vaikka mesta olisi kuinka rasvainen äijäruokala (voi kyllä, tällaiseenkin paikkaan päädyttiin tässä jokin aika sitten!). Ravintoarvot onkin sitten mitä on, mutta ainakin nälkä lähtee hetkeksi. Kertaakaan ei ole häädetty ravintolasta sentään.

      Mun feiviskotiruoaksi on muodostumassa tofu (ihan sellaisenaan/soijakastikkeella/purjolla/inkiväärillä), inarizushit (sillon kun raaskin ostaa valmiina) ja pavut, pavut, pavut. Papuihin kun sekottaa aji no motoa ja seesaminsiemeniä voidaan puhua jo makuelämyksestä. Näiden oheen sitten mitä haluaakin ottaa.

      Noi kasvis-teishokut kuulostaa kyllä älyttömän hyviltä! Pitääpä itekin kokeilla seuraavan kerran izakayassa.

      Ehkä tässä kaikessa eniten risoo vaan tää vatsan sekoilu ruoan takia, mikä estää nauttimasta elämästä täysillä. Jotenkin sitä toivoisi että kuukauden jälkeen olisi jo tasottumaan päin, mutta nuudeliriisilevämössöjä vetelemällä ei saa oikeasti kun vaan huonon olon. Jos vaan jaksaisi tän opiskelun ohella vääntää sitä ruokaa itse ongelma olisi olematon, mutta meidän asuntolan likainen keittiö ei kovin houkuta kokkailemaan.

      Kiitos sympatiasta ja tsemppiä sullekin ruoka-asioissa! :)

      Poista
  2. Hei kivaa et paketti tuli perille! Isi siitä jo kyselikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi olla et tuli hitaammin kun ette laittaneet sitä tulliselvityslappua - kuten tosta kuvasta näkyy, ne oli avanneet ton täällä varmuuden vuoksi :D mihinkään ei oltu kuitenkaan kajottu, jee.

      Poista