perjantai 14. joulukuuta 2012

jumalat eivät ui

Pääsin heti Marin tänne saapumista seuraavana maanantaina lintsaamisen makuun, kun päätin jättää väliin sekä intensiivijapanit että kirjekurssin. Kampuksen sijaan otettiin suunnaksi Kichijouji, tarkemmin ottaen Inokashiran puisto, jossa olin jo lokakuussa tuskanhiessä ja ranskankielisten sekä hämähäkkien ympäröimänä pyörinyt. Vaikka ruska alkaa olla kaikkialla jo ohi, sai tällä retkellä vielä fiilistellä syksyn värejä ja nauttia liki tyhjästä puistosta. Mikä parhainta, kukaan ei puhunut ranskaa.













Mari kuvaa karppeja
Ruuhkaa
Haikarat unosilla




Mun feivispuut!

Jotenkin ei pysy käsittämään: ulkona tajuttoman kylmä, lehdet miltei pudonneet puista ja ruusut vaan yrittää sinnikkäästi vielä kukkia. Eihän tuolla oo enää pölyttäjiäkään!
Tän näkymän haluan nähdä kirsikankukkien aikaan.


Pahoittelen riekaleille revittyä sormeani kuvassa. Oon ollut yleisesti ottaen paljon tarkempi kynsieni esteettisyydestä täällä (oon jopa harrastanut niiden leikkaamista, ha), mut lipsahduksia sattuu.

Otsikon tarinan takana on tällä kertaa pikkulapsi, johon törmättiin sillalla karppeja ihmetellessämme. Paikallisten keskustelujen kuunteleminen on yks mun mielipuuhista täällä: sen lisäksi että oman ikäisten keskusteluista saa poimittua kätevästi uusia ilmaisuja ja hahmotettua, miten niitä tuttuja ilmaisuja käytetään oikein (niin no, oikein =/= kieliopillisesti oikein, puhuvathan nää vähän miten sattuu), pääsee täällä kuulemaan eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten jutustelua tavalla, mitä Nyuu apuroochit tahi Shin bunkat satukaseteillaan eivät oikein samalla lailla pysty tarjoamaan.

Lapset on erityisen hauskoja. (Kirjoitin muuten eka että hauskia, suomi alkaa nähtävästi feilaa.)

(poika osoittaa sorsiin)
- Kami iru no!!!! (Kato, jumalia!*)
(ilme äidin naamalla peitellyn huvittunut)
- Kami janakute, kamo da yo. (Ei ne oo jumalia vaan sorsia.)

*Kami voi jumalien (神) toki viitata myös muun muassa paperiin (紙) ja tukkaan (髪), mutta aksentintunnistuskykyni eivät toimi niin edistyneellä tavalla, että huomaisin spontaanissa tilanteessa suurempaa eroa.



Aurinko loisti (...) poissaolollaan, mutta veden pinnassa saattoi nähdä silti vähän heijastumaa.
<3



Tärkeitä toiveita. Muissa toivomuksissa rukoiltiin tietysti menestystä pääsykokeisiin.
Tykkään väreistä!




Hämähäkkejä joulukuussa! Suurin osa oli jo
ajat sitten heittänyt henkensä, mutta pari sitkeää
tapausta tuli vastaan. wtf


Kichijouji-retken päätteeksi matkattiin Ikebukuron Sunshine Cityyn, jossa oli määrä harrastaa ruokailua ja shoppailua. Mari oli merkinnyt mitä tehdä Japanissa -listallensa Namja Townin, joka sijaitsi ko. kauppakeskuskompleksin sisällä. Itse en ollut kyseisestä paikasta ottanut juurikaan selvää etukäteen, mut juttujen perusteella ruokaa olisi tarjolla, joten sinne suunnattiin ensimmäiseksi kepeällä kyllä me jotain syötävää löydetään -asenteella. Voisi kuvitella, että kolmen kuukauden Japani-elon jälkeen olisin oppinut jotain kasvisruoan saatavuudesta täällä, mutta enpä näköjään.

Toisin sanoen: ihan hirvee mesta. Marilla oli joku mielikuva, että paikka olisi täynnä kivoja pikku ravintoloita, mut todellisuus oli jotain ihan muuta. Mesta muistutti jotain halpaa ja ankeaa lasten viihdekeskusta, ravintoloita oli rajallinen määrä ja suurin osa niistäkin gyozaan (=lihallisia iloja) ja jäätelöön painottuneita. Siinä vaiheessa kun oltiin päästy sisään, allekirjottaneen verensokerit oli painumassa alas sellaista vauhtia, että ruokaa olisi saatava ja pian. Sinne tänne palloiltuamme tuli kuitenkin harvinaisen selväksi, että suolaisella puolella ei Namja Townilla olisi meille juuri mitään tarjottavaa, koska ravintolat tarjosivat toinen toisensa jälkeen vain ihraista teurasjätettä - Italian Tomato (tms.) -niminen ravinteli mukaan lukien. Olo olikin varsin jännä kun lähes pyörtymispisteessä juoksi sokkelon päästä toiseen eikä tiennyt tulisiko seuraavan nurkan takaa vastaan umpikuja vai vilkkuva, tanssiva luuranko.

Koska oltiin maksettu 300 jeniä sisäänpääsystä eikä makea puoli vaikuttanut ihan yhtä karsealta kuin suolainen, haluttiin saada mahamme täyteen tuolla, tuli mitä tuli. Onneksi bongasin lopulta yhden (1) ravintolan, jossa vaikutti olevan yksi (1) kasvisvaihtoehto. Ko. "intialainen curryravintola" osoittautui yhdeksi ankeimmista ruokakokemuksistani täällä (kylmä, kallis nuudelisalaatti taitaa tosin edelleen viedä voiton) - oltiin mestan ainoat asiakkaat, ruoan kasvisystävällisyydestä sai tapella taas jokusen tovin (tarjoilijamies oli erittäin kiusaantuneen näköinen), eteemme tuotu curry oli suunnilleen yhtä kuin yksi minimaissi, porkkana ja peruna maustevedessä ja koppurainen naan niin ikään surkeimpia esityksiä mitä oon leipäsektorilla vähään aikaan nähnyt. Yli 700 jeniä tästäkin lystistä, jippiaijee.

No, ei se mitään - pyörtymiseltä vältyttiin ja voitiin näin ollen siirtyä makeiden herkkujen äärelle. Namja Townista tiesin entuudestaan vain erikoiset jäätelövalikoimat, mutta niin paljon kuin wasabin, härän kielen, suolan ja ankeriaan makuiset jäätelöt huvittivatkin, teki meidän molempien mieli jotain varmasti hyvää ton curryviritelmän jälkeen. Pyörittiin jälleen ympyrää herkkuosastoilla, mut koska tiesin, että kauppakeskuksen puolella olisi oikeasti hyviä kahviloita ja jälkiruokakojuja, alkoi makeankin puolen tarjonta näyttää hullun ankealta (Namja Townin äänimaailmasta ei edes puhuta).

Lopputulema: otettiin hatkat kauppain puolelle ja vedettiin oikeasti hyvät crepet alakerran kahvilassa.

Jos jotain hyvää pitää tästäkin sanoa, niin ainakin oltiin samassa liemessä M:n kanssa - mikään ei ole täällä kiusallisempaa kuin se, että joutuu venkslaamaan raflojen kanssa ja pyytelemään anteeksi olemassaoloaan ja ruokavaliotaan. Mä en kuitenkaan ole tämän asian kanssa valmis joustamaan kuin tiettyyn pisteeseen asti (kalaliemiä tms. on aika hiton vaikea vältellä), ja oon aika herkkä aistimaan sen, kun seuralaisen mielestä olen liian hankala ja joustamaton. Ehkä mulle on salakavalasti jopa kehittymässä pieni pelko, että jokin kerta joku oikeasti sanoo mun rajoitteistani ikävästi. Sitä, kun sain läheiseksi kokemaltani ihmiseltä "voi vittu" -tyylistä palautetta en oo vielä parin vuoden jälkeenkään unohtanut.

hyi

Illalla oltiinkin sitten niin väsyneitä, että ajettiin vahingossa pysäkin ohi (kuvatodiste yllä). Eka kerta tätäkin lajia!

7 kommenttia:

  1. Mäkin olen käynyt tuolla Inokashiran puistossa itsekseni käppäilemässä, nätti mesta :)

    Olisko sulla muuten suositella jotain hyviä kasvisrafloja Tokiossa? Piipahdetaan siellä pariksi päiväksi perheen kanssa jouluna, ja mun siskot on kasvissyöjiä. Ne syö kyllä kalaa ja kananmunaa ja sillee, mutta olisi kuitenkin kiva syödä paikassa, joka ei ihan tihku rasvankäryä ja lihanhajua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. はーべすと Ikebukuron Luminessa, (http://tabelog.com/tokyo/A1305/A130501/13019218/) ei oo kasvisrafla, mut tosi kasvispainotteinen ja yks parhaimmista kautta monipuolisimmista ruokakokemuksistani täällä. Toimii siis buffetperiaatteella: 90 minuuttia aikaa, hinta ei-lounasaikaan n. 1700 jeniä, lounasaikaan halvempi.

      eat more greens Roppongissa oli kans jees. (http://www.eatmoregreens.jp/)

      ain sophista (http://ain-soph.jp/) saa ainaki ihan parhaita tortilloja ja soija-karaagea. Muutenkin söötti mesta! Tosin myös tyyriimpi, mun setit makso reilu 2000 jeniä mikä tuntuu täällä paljolta.

      Shibuyamura (http://shibuyamura.com/) oli kans freesi ja kiva mesta. Loving Hutissa (lovinghut.jp) tulee maha täyteen ja ruoka on hyvää, mut pitää olla huumorintajua tän hömpän suhteen - ravintolan estetiikka on just sitä räikeetä hippimeininkiä, taustalla pyörii propaganda-tv ja seinät on tapetoitu vegeilyyn liittyvillä mainoksilla.

      Okonomiyakipaikkana Sakura Tei (http://www.sakuratei.co.jp) on tosi jees, ei tietty mikään kasvismesta mut se et saa valita ite täytteet tietty auttaa.

      Sit on tietty suuri osa intialaisista, jotka on aika helppoja ja turvallisia vaihtoehtoja jos ei tahdo mitään löytyä. Ite sorrun helposti yleensä sit vaan udoniin.... :D

      Poista
  2. Pakko taas jakaa postaukseen liittyen kasvissyöntisympatiaa. Izakayassa, jossa olen töissä, saan lähes päivittäin kasvissyöntiin liittyviä kommentteja pomoltani ja työtovereiltani, tyyliin: "Eikö tämä kalmari vai käy?" Olisi mukava, jos yhden kerran jälkeen ihmiset ymmärtäisivät ja lakkaisivat valittamasta, mutta kun samat ihmiset esittävät samat kysymykset päivä toisensa jälkeen, alkaa huumorintaju olla koetuksella. Etenkin pomo tuntuu ottaneen projektikseen saattamiseni lihallisten ilojen äärelle. "Etkö voisi syödä nyt tätä?" "Kyllähän tämä varmaan käy?" "Ei tuommoinen kasvissyönti käy järkeen." Sitten kun yritän joustaa ja suostun syömään lihaa sisältävästä nabekattilasta tofua ja kasviksia, saan kommentteja kuten: "Mitä järkeä on kieltäytyä lihasta, jos kerran suostut syömään lihaista lientä?" Myös kananmuna on kuulemma 生き物, joten on ristiriitaista, että suostun syömään sitä mutta en muita eläviä olentoja. Pähkinänkuoressa: Jos ei joustaisi, ei voisi syödä mitään. Jos joustaa, saa syytöksiä ristiriitaisesta käyttäytymisestä.

    Toinen kasvissyöntiin liittyvä tavattoman ärsyttävä piirre on se, että Japanissa on hyvin yleistä nimittää ruokaa kasvisruoaksi, vaikka se sisältäisi lihaa. Olen joskus ostanut konbinista esim. "kasvistomaattichilinä" itseään mainostanutta kuppiruokaa, joka olikin täynnä lihaa. Nykyään en kyllä osta mitään tuotesisältöä syynäämättä. Onneksi tilanne helpottuu ajan kanssa, kun oppii, mitä voi ja mitä ei voi syödä, missä voi ja missä ei kannata käydä. Näin näyttää käyneen sielläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi inhottavaa käytöstä. Voin tosin kuvitella miten asiallisesti ja viileästi sä osaat noihin "etkö maistaisi tätä?" -kommentteihin suhtautua, mä en varmaan kestäisi yhtäkään ilman naaman kurtistelua. :) Pari kertaa olen joutunut joillekuille selittämään miksi olen kasvissyöjä (eräälle harvinaisen huonomuistiselle henkilölle ainakin kahdesti…), mikä on kysymyksenä samaa sarjaa "miksi opiskelet japania?" -utelun kanssa - ei mulla ole mitään valmista tai yksiselitteistä vastausta kumpaankaan. Mutta suoranaista kehottelua maistaa lihaa tai "ei tos oo mitään järkee" -ininää en ole kohdannut. Eikä kukaan ole toistaiseksi valittanut siitäkään, jos oon pyytänyt saada maksaa izakayassa vähemmän kuin muut silloin, kun on porukka on tilannut yhteiseksi ruoaksi hirveät kasat ruokaa jota en oo voinut syödä ja halunnut lopuksi jakaa laskun tasan kaikkien kesken. (Tässä mielessä en kyllä pidä tästä jakamiskulttuurista ruokapöydässä. Mut ehkä voisin joskus tehdä asiasta ihan oman postauksensa…)

      Mut niin se vaan on: Suomessa on suorastaan helppoa vältellä vaikka kaikkea eläinperäistä halutessaan, mut täällä on vaan pakko olla joustava ihan omien hermojenkin takia. Oon kotona aika tarkka kaikenmaailman liemien suhteen ja täälläkin oon itse kokkaillessani tehnyt vain vegaanista ruokaa (eipä mulla juustoihin olisikaan varaa), mut jos ravintolaruoissa kyttää liemiä niin ei vaan tule mitään.

      Oon itekin pannut merkille, miten usein liharuokaa saatetaan nimittää "kasvisruoaksi" vain siksi, että siinä sattuu olemaan vihanneksiakin. Ja on muuten ärsyttävää! En tosin juuri ole ostellut mitään valmisruokia täällä (helpoin valmisruoka on itse tuunatut purkkipavut, joiden kasvisystävällisyydestä voi olla 100% varma ja jotka maksaa parhaimmillaan vajaat 100 jeniä), koska en jaksa käydä useampaa tuotesisältöä läpi vain huomatakseni että kaikessa on jotain mitä en voi syödä. Ehkä tää tosiaan on sikäli ristiriitaista, että pystyn ravintolassa vetelemään vaikka mitä liemiä, mutta kaupassa katson kyllä tuotteiden selosteet suht tarkkaan. Mutta jos paketin kyljessä lukee isolla kananrasva, ei tee kyllä millään mieli ostaa. Ravintoloissa ei edes henkilökunta välillä tiedä mitä missäkin soosissa on. (Poissa silmistä, poissa mielestä? :/)

      Täytyy kuitenkin ylistää Tokiota siinä suhteessa, että täältä ihan oikeasti löytyy kasvisravintoloita (vegaanisiakin) ja kasvisystävällisiä mestoja, jos vaan jaksaa vähän hakea. Ja vielä paljon enemmän kuin Helsingissä! Muualla Japanissa tilanne ei varmastikaan ole yhtä hyvä. Joten jos tuut jossain vaiheessa käymään itäisessä pääkaupungissa, osaan varmasti suositella jotain paikkoja :)

      Poista
  3. Urayamashii naa, että selviät ilman valmisruokia. Itse olen liian laiska semmoiseen. Pitää katsoa, jahka jaksan vaivautua sinne saakka kevätlomalla, toistaiseksi olen vähän kahden vaiheilla (koska Kioto houkuttaa Tokiota enemmän ja koska olemalla lähtemättä säästäisin rahaa, mikä on tosin tyhmä ajatus: kun tänne on sekkaku peffansa roudannut, niin kannattaisi myös hyödyntää tämä mahdollisuus kierrellä paikkoja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mitä parhain freudilainen lipsahdus. :P

      En mä ihan ilman valmisruokia selviä, mutta harvemmin niitä tulee ostettua ja niiden tuoteselosteiden kanssa tuskailtua. :)

      Mä ainakin aion matkailla vapaalla niin paljon kuin lompakko antaa myöten - yöbusseilla matkaaminen ei ainakaan ihan liikaa kustanna. Okinawa houkuttelis, samaten joku lande, plus Korea. Kiotoon oon itse menossa mitä luultavimmin maaliskuun loppupuolella, mut täytyy sanoa että bussin ikkunasta katsottuna ei tehnyt vaikutusta.

      Poista