maanantai 21. tammikuuta 2013

ken treenaa dorkimmin?

Talvilomalla toteutin sen lupaukseni, josta olin ehtinyt jo jokusen kuukauden kohkata. Kuukausien sokerimässäilyn ja liikunnan välttelyn seurauksena tunsin itseni ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti väsyneeksi ja turvonneeksi. Vaa'alle uskaltauduttuani totuus lämähtikin vasten kasvoja - 3-4 kilon painonnousun jälkeen health checkin hämmentävän alhaiset lukemat tuntuivat olevan jotain hyvin kaukaista historiaa. ジム (jimu, 'kuntosali') kutsui.

Ei siinä mitään, salilla on ihan lystiä! Hakkaa sata-nolla ainakin Waseda-Iidabashi -välin kipittelyn, ihmisten väistelyn ja purevan viiman. Kotona mulle ei ole ongelma eikä mikään kipitellä 16 pakkasasteessa kunhan pakkasiin on ensin saanut pari viikkoa tuntumaa, mutta täällä ulkona juokseminen on ihan syvältä. Liikennevaloissa saa seisoskella minuuttikaupalla (vittusaatanaperkeleet punaisissa valoissa lienee tulleet jo kanssaulkoilijoille tutuiksi), hitaasti lönksyttävien tokiolaisten väistely koettelee pinnaa niin ikään ja mun koko lenkkireitilleni mahtuu kokonaisuudessaan hikisesti pari puuta, mikä ei varsinaisesti nosta mielialaa.

Jo syyskuussa kiinnitin kuitenkin huomiota seuraavaan: japanilaisten treenivaatteet!
Muistan kun itse huohotin ja hikoilin piukeissa juoksukuteissani, mutta enemmän mua järkytti vastaantulijoiden vaatetus. Vaikka asteita olisi ollut 30, saattoi tiellä törmätä juoksijoihin, jotka olivat pukeutuneet kaiken peittäviin haalareihin tai vähintään kaksiin juoksuhousuihin: kireisiin (miel. höpökuvioisiin) trikoihin ja niiden päälle puettaviin löysiin shortseihin. Eräänä päivänä vastaani hölkytteli mies, joka oli peittänyt jokaisen mahdollisen ihokaistaleen. Ymmärrän auringolta suojautumisen näkökulmasta. Muuten - huh huh.

Sit jossain vaiheessa iski ahdistus. Tajusin olevani ainoa, joka ei nähnyt hillittömästi vaivaa sen eteen ettei kukaan vahingossakaan tuijottaisi olemattomia muotojani. Juoksuasuni, joka Suomessa on täysin normaali ja siveellinen, tuntui yhtäkkiä tyrkyltä ja turhan erottuvalta. Täällä normina on pukeutua helteestä huolimatta kerroksiin: sillä, ovatko juoksuvaatteet oikeasti juoksemiseen tarkoitetut, ei ole väliä. Niin ja, enhän mä erotu vain pukeutumiseni puolesta, vaan saan tuijotuksia muutenkin siihen malliin et epäilen ettei kukaan ole ennen nähnyt hikistä punatukkaista länkkäriä.

Salilla sama meno jatkuu, on trikoota, löysää hametta ja turhan lämpimän näköisiä ulkoiluasuja. 45 minuutin juoksumattoilun jälkeen valun hikeä siihen malliin, etten edes uskalla kuvitella miten tukala olo mulla olisikaan noissa kokopuvuissa.

Sittemmin olen lakannut välittämästä. Salilla saa olla aivan rauhassa, eikä toistaiseksi kukaan ole tullut ruikuttamaan siitä, että käytän lökäpöksyjen sijaan trikooshortseja.


Lomalla kunnostauduin myös pienesti matkailun saralla, kun salitoveri-Sonian kanssa päätettiin lähteä valloittamaan Nikkoa.

日光を見ずに結構と言うな kuuluu japanilainen sanonta, eli "älä sano 'kekkou' (tässä: loistava/mahtava) jos et ole nähnyt Nikkoa". Kaikki ei tällä retkellä mennyt kuitenkaan loistavasti mm. koska ei oltu kauhean organisoituja tämän homman kanssa. Eihän se organisoimattomuus nyt kahden kesken olisikaan ollut mikään katastrofi, mutta kun menin erehdyksissäni myös kuuluttamaan dormin fb-ryhmästä halukasta matkaseuraa, jota tulikin sitten kaksin kappalein. Sekoilua junien kanssa, lisämaksuja ja aikataulustressiä. Lisäksi Nikko oli - jos ei kuvista tämä asia ilmene - ihan pirun kolea mesta. Näinpä kuitenkin lunta pitkästä aikaa!


Aikataulupläänit tosiaan meni vähän pieleen: olin laskeskellut optimistisesti, että jos lähdettäisiin kasilta liikkeelle, oltaisiin parhaimmillaan 8.30 Asakusassa ja siitä kahden ja puolen tunnin kuluttua Nikkossa, siis suurin piirtein yhdentoista aikaan perillä. Niin, paitsi et matkaan päästiin lähtemään kaukaisten rakkaushuolien vuoksi vasta 8.20 enkä ollut yhtään myöskään ottanut lukuun sitä, et niitä junia ei varsinaisesti kulkenut ihan kymmenen minuutin välein. 

Tultiin Asakusan asemalle lopulta joskus hieman yhdeksän jälkeen vain todetaksemme, ettei halpajunia olisi kulkemassa ihan lähiaikoina. Halvempien junien (n. 1300 jeniä/suunta) lisäksi oli toki olemassa myös nopeammat erikoisjunat, mut 1000 jeniä korkeamman hinnan lisäksi niihin oli varattava paikat etukäteen, ja kaksi seuraavaa junaa olivat jo tietysti täynnä. Pienen palaverin päätteeksi ostettiin kuitenkin liput puoli yhdeltätoista lähtevään erikoisjunaan, sillä se olisi sentään jo 12.30 aikoihin perillä - halvemmalla, myöhemmin lähtevällä junalla oltaisiin päästy Nikkoon vasta puoli kahden maissa, siis jotakuinkin 2-3 tuntia ennen hämärää. 


Matka perille kesti nopeammalla junalla kaksi tuntia, minkä olin leikkimielisesti kuvitellut käyttäväni opiskeluun ynnä muuhun hyödylliseen, mut yllätyksekseni tää aika meni kuin hetkessä Sonian kanssa syvällisiä (hah) jutellessa. Jos jossain oon kunnostautunut, niin tyttökeskusteluissa. Niin. Osaan nykyään sujuvasti puhua meikeistä ja vaatteista sekä käyttää niin ikään liikaa aikaa toisten ihmissuhteista spekuloimiseen ja juoruamiseen. Apua. 長所か短所かわかんないけど・・・

Mutku! Tuntuu, et mitä pidemmälle tää vaihto etenee, sitä enemmän jengi täällä pariutuu. Ennen joillekin ihmisille oli hirveen helppo ehdottaa lounastreffejä, mut nyt on jotenkin kauheen vaivalloista sumplia tapaamisia kun toisilla kaikki vapaa-aika täyttyy parisuhdeleikeistä ja oman pesän etsimisestä. Sen lisäksi, että alan olla pariskuntien ympäröimä, kuuluu erään ihmisen lempiharrastuksiin kysellä suunnilleen viikon välein olenko jo onnistunut hankkimaan japanilaista poikaystävää, eikä tälle oo vieläkään mennyt perille se ettei mulla ole tällaisia aikeita. :D En ehkä kestä.


Perillä Nikkon asemalla ehdittiin harhailla vain hetki, kun luoksemme pyyhälsi ystävällinen rouvaseurue. Nara-kokemuksieni perusteella oletin näitä turistineuvonnaksi, ja kartan lisäksi saatiinkin näiltä hyviä neuvoja mm. bussien suhteen. Lopulta totuus ystävällisten kasvojen takaa kuitenkin paljastui, kun täti veti taskustaan jeesuslappusia ja kertoi olevansa Jehovan todistaja. Hymyilin nätisti ja totesin, et yksi varmaan riittää.



Porukan kesken oli vähän kahtiajakoa sen suhteen, pitäiskö meidän ihmetellä temppeleitä vai mennä katsomaan luontoa. Mä oon vähän väsynyt pyhättöihin ja temppeleihin joten olin täysillä järvimaisemien puolesta, etenkin kuin moniin rakennelmiin oli korkeahkot (pahimmillaan reilun 1000 jenin) sisäänpääsymaksut. Lisäksi mua pelotti se, miten ehdittäisiin viimeiseen halvempaan junaan, jonka oli määrä lähteä jo kuudelta. Kaikkea kun ei muutamassa tunnissa ehtisi mitenkään tekemään.



Yllätyin ihmismassasta. Toisaalta vuosi oli juuri vaihtunut ja ihmiset lomilla, joten uudenvuoden temppelikäynnit lienevät olleet pop.

Mistä vetoa, että toi violettireppuinen, kissankorvahattuinen ja pääkallokaulaliinainen henkilö on länkkäri :D



Kiitos Jehovain kartan ja avun, bussipysäkki järvelle vievään bussiin löytyi helposti. Tässäkin oltiin jo tekemässä hienoa virhettä kun tönötettiin varmaan viisi minuuttia tien väärällä puolella - vaikka silmät onkin tottuneet siihen, että täällä liikenne on vasemmanpuoleinen, ei sama tieto näköjään ole kulkenut aivoihin asti. Oikeallakin puolella jouduttiin tosin odottamaan vartti kyytiä, kun matkustajia oli liikaa bussin kapasiteettiin nähden. Alkoi jo vähän jännittää tän ehtimisen kanssa.

Maisemaa bussin ikkunasta!

Perillä Chuuzenji-järvellä (中禅寺湖, chuuzenji-ko)! Mulla ei oo ikinä ollut näin kylmä ja ikävä olo. Voi toki myös olla, et oon vaan unohtanut Suomen talviolosuhteet, mut vuorilta tullut kylmä, äänekkäästi ulvova (!!) tuuli ja viima oli kyllä pahinta mitä oon vähään aikaan kokenut. Järvi oli hillittömän kaunis, mut ei siitä oikein pystynyt nauttimaan. Tarvitsee tuskin mainitakaan, miksi en ole enempää tosta lammikosta kuvia ottanut: ei vaan pystynyt kameraa pitelemään.

Ei toi Nikkon kylmyys kyllä pelkkää omaa kuvitelmaani ollut, sillä yleisistä vessoista puolet oli epäkunnossa talven takia eikä hanaakaan (=kaksi pisaraa viiden sekunnin välein) saanut sulkea, ettei se jäätyisi. Sanoisinko, et jotain tarttis vähän niinkun tehdä näille Japanin sisätiloille ja rakennuksille. Ei voi tulla talvi joka vuosi yllätyksenä hei.


(c) Sonia


Nikkon nähtävyyksiin lukeutuu myös Kegon-vesiputous (華厳の滝, kegon no taki), joka oli koleista olosuhteista huolimatta varsin vaikuttava. Alas asti ei uskallettu mennä, enkä viittinyt ottaa selvää olisiko se edes ollut mahdollista. Ja täälläkin lupailtiin vaikka mitä apinoita olevan, mut mä näin niitä roikkuvan vain matkamuistokojujen krääsissä. Fiksuja apinoita, sillä en mäkään tuolla ulkona kauaa kestänyt. Otettiin siis hatkat kahvilan puolelle teen ja juustokakun merkeissä.


(c) Sonia




En ollut turhaan supertarkka aikataulujen kanssa: busseja takaisin meni enää kerran tunnissa ja bussimatka asemalle kesti niin ikään reilut 40 minuuttia. Neljän jälkeen pimeys alkoi jo uhkaavasti hiipiä Nikkonkin helmoille (日光 = kirjaimellisesti auringonvalo) ja viiden-kuuden vaiheessa asemalla oli jo pilkkopimeää. Olisi ehkä kantsinut tulla pariksi päiväksi muutaman tunnin sekoilun sijaan ja ehkä valita jokin toinen vuodenaika, mutta päästiinpähän takaisin ehjin nahoin! Ehkä tästä matkasta opittiin se, et ens kerralla valmistaudutaan hieman paremmin mm. kaiken suhteen.

10 kommenttia:

  1. hoh. mitä te siellä pariudutte :-D tiedän täällä vaan yhen japsi-ulkkari-"parin" (vasta molemminpuolisen ihastuksen tasolla ;pp) mut muuten ei oo mitään tollasta, ja niil natsaa oikeesti, et en pidä semmosena "haluan japanilaisen poikaystävän"-hommana. kaikenlaista. tuohtunut kaisa-täti.

    tuli tost kans, et pitää suunnitella vähän sitä meidän reissua tässä, ettei tartte si paikan päällä jossain kumanossa kinata. meil on nyt kasassa kolme paikkaa, jotka on ok-matkan päässä toisistaan, et ehtis kahes viikossa muutakin, jos oikeen halutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa maailman rakkauden pääkaupunki ei olekaan Pariisi vaan Tokio! ;)

      En kyllä itekään ihan käsitä, tuntuu ihan eiliseltä se päivä kun puhuin kahden SINKKUkaverini kanssa ihmissuhteista ja vitsailtiin toisista pariskunnista, ja pätääm, reilut kaks kuukautta ja toinen puhuu "aviomiehestä" (vitsillä toki) ja toinen "tulevasta avomiehestä" (no joke). Ei tääl niin paljoa tosin japani-ulkkari -pareja ole - osalla etenkin tytöistä on japanilainen poikkis jo ennestään mut enemmänkin näitä pariskuntia on syntynyt vaihtareiden kesken. Oon ehdottomasti ilonen että toisilla natsaa enkä tunnusta olevani katkera, mut kieltämättä alan jo vähän hiiltyä kun naapurihuoneestani kuuluu joka yö ähinää ja voihkintaa siitä huolimatta ettei tänne asuntolaan saisi tuoda ulkopuolisia.

      Käytätkö skypeä? Mietin et sielläpäin saattais onnata helpommin joskus group callin avulla :) mulle tällä viikolla tähän asiaan paneutuminen on hieman muri kun on noi loppukokeet ja -esitelmät mut heti sen jälkeen, joo?

      Poista
    2. sellasta. vaihtareista en kyl tiiä yhtä ainutta pariskuntaa syntyneen. ja mun toinen seinänaapuri on tiedettävästi neitsyt ja toinenkin on joskus hakannut seinää, kun ollaan katottu muumeja yhdeltätoista liian kovaa, et ei oo noita aikuisten huolia mulla :-DD

      skype löytyy, täytyy kattoo joku sopiva hetki :-) mulla tosin jatkuu vielä ens viikon noi kokeet ja esseet.

      Poista
    3. No joo, tässä alkaa olla vähän jo sellanen fiilis et pitäiskö bustata noi lempiväiset, koska vähän häiritteepi. En haluis aiheuttaa ihmisille ongelmia mut itepä rikkovat sääntöjä (eikä mulle sit annettu lupaa tuoda edes siskoa kylään :( ). Mut joo, vaihtaripareja on kyl ihan sikana, mut toisaalta must tuntuu et meitä vaihtareita on täällä muutenkin aika paljon...

      Juu sovitaan! Oon etunimi.sukunimi, lisäilehän :-)

      Poista
  2. Nättejä kuvia! Vaikka kuulinkin jo reissusta yhtä ja toista. :)

    Mä oon kans suunnitellu, et alkaisin kevään tullessa PIKKASEN juosta. Kun mulla on ihan hyvät ja suht uudet kengätkin. Ja vähän vastapainoksi uinnille...

    Meen torstaina kampaajalle btw. ja vedän aika lyhyeksi. Wish me luck!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Yhtä ja toista", hah hah. :D

      Mä oon kyl semisti tykästyny tohon saleiluun, kun voi tehdä vähän muutakin kuin juosta. Tuntuu et harrastaa ees vähän monipuolisempaa liikuntaa vaik aika uskollinen oon tietyille laitteille ja liikkeille.

      Oho, no onnea? Munki pitäis leikata tukka, se on kasvanu jotenkin ihan älyttömän pituseks ja kakshaarasiakin on kohtuullisesti. Oon oikeesti kattonu täällä sivusilmällä peruukkeja, täällä kun ne ei oo mikään marginaalijuttu ja lisäksi ihan kivan näkösiäkin. En tiedä uskallanko, mut välillä kaipaan vaihtelua tähän väriin kun se rajottaa pukeutumista jonkin verran.

      Poista
  3. Ja töissä näköjään toimii tää kommaus, jee!

    VastaaPoista
  4. Joo on siis vedän varmaan polkan, en ihan lyhyellä osais olla. Tää väri on vaan ihan karmea mut ei sille varmaan mitään voi...

    Onks siellä vielä lunta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kokeilisin varmaan uhkarohkeana sitä puhdistusainejuttua, ja sit jos feilais, turvautuisin peruukkiin tai leikkaisin tosi lyhyeksi. Eiks sitä nyt voi kokeilla ekaks johonkin suortuvaan, pyydät vaikka kampaajaa säilyttämään osan siitä tukasta :D?

      Joo, ei tää lumi oo vielä ihan sulanut. Yöt on aika kylmiä niin varmaan siks. Huomenna pitäis sataa taas, mut katotaan tuleeks vettä vai räntää...

      Poista
  5. Tosta kuuluvasta vuoriviimasta tuli mieleen iha joku hopeanuolo ahaahha!! :D

    VastaaPoista