sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Oni wa soto, fuku wa uchi

Hyvää setsubunia (節分) vaan kaikille! En olisi edes noteerannut koko juhlapäivää elleivät soijapavut olisi olleet niin tyrkyllä lähimarketissa. Mua ei papujen heittely innostanut (ruuallahan ei muuten leikitä), joten ostin itselleni vain jättirasiallisen mustikoita. Omu nomu nomu.

No niiiiin. Neljän kuukauden loppua kohti vaihtelevan intensiivisen opiskelun ja kaiken niin ihanaan intensiivisyyteen hajoilun jälkeen se on täällä vihdoin: l・o・m・a ! 

Keskiviikkona alkanut kevätbreikki kestää vinkeät kaksi kuukautta, jonka aikana olisi tarkoitus ainakin vähän ihmetellä Tokion ulkopuolella avautuvaa Japania, viettää maaliskuista laatuaikaa äitin ja isin kanssa, shoppailla laukut täyteen kosmetiikkaa Koreassa ja - mikäli kaikki menee putkeen ja saadaan liput pian varattua - korventaa nahkaa Okinawan biitseillä. Jos siinä sivussa saan kerrattua vähän kanjeja, kuvattua pikku hiljaa saapuvaa kevättä ja sen ihmeitä, treenattua itseni Rantakuntoon™, luettua dormin yhteistiloista nyysimäni A Dance with Dragonsin ja laajennettua tietoisuuttani Tokion kasvisravintoloiden suhteen hyvässä seurassa, oon sitäkin tyytyväisempi!

Joululoman jälkeiset kolme kouluviikkoa olivat aika tiukkaa kamaa, ja kaikenmaailman esitelmät ja loppukokeet alkoi tulla vähän korvista ulos. Se hyvä puoli Bekkassa tosin on, että työmäärä on ihan suht tasaisesti jakautunut koko lukukaudelle eikä mulla ollut esim. silsiläisten tapaan mitään hervottomia loppuesseitä naputettavana. Silti, en mä hengähtämään päässyt kyllä oikein missään vaiheessa. Jos kokeista en ottanutkaan suurempaa stressiä, aiheuttivat esitelmät ja puheet sen sortin näppylöitä ja traumoja että niistä toipumiseen mennee tovi. Teen vielä jossain kohtaa tukevamman analyysin syyslukukauden kursseista, koska koulusta jos mistä mulla on paljon pulistavaa.

En rehellisesti sanoen pystynyt antamaan tällä ekalla lukukaudella parastani: loppukokeisiin luin hikisesti edellisinä iltoina, esitelmiä jännitin enemmän kuin valmistelin ja lintsailua suoritin viimeiseen asti. Kanjit, joissa kuvittelin olevani haka, meni kokeensa puolesta heikoiten kuin koskaan (toisesta kokeesta 58/70). Monien kurssien kohdalla asenne alkoi olla loppua kohti ihansamaa ja evvk:ta.

Mut kyllä mä onnistumisen hetkiäkin koin! Yksi kaunis torstai olin aivan stressinen ja paiseissa, koska en ollut aivan varma, pitäisikö mun tona päivänä pitää japanin kielellisten maneerien kurssilla esitelmä vai ei. Torstait on niitä päiviä kun mulla on viisi luentoa aamuyhdeksästä lähtien, ja koko ton päivän sain jännittää ja hikoilla. Jännitys ei helpottanut edes luennolla, sillä osa mua ennen listalla olevista päätti lintsata, joillakin esitelmänpitäjillä sessiot venähtivät parikymmentäminuuttisiksi (suosituspituus 10 min) ja oli lopulta aivan minuuteista kiinni ehtisinkö pitää omaani vai en. Hieman ennen 17.50 (luennon päättyessä kuudelta) lopetti mua ennen vuorossa ollut Lina show'nsa, ja maikka kysy multa riittäisikö 10 minuuttia. Päätin, et nyt mennään, ettei tarttis myöhemmin sitten asiaa enää miettiä.

Olin valinnut aiheekseni kandihöpinäni. Toisin sanoen toin esimerkkejä naistenlehdissä esiintyvistä kielellisistä taipumuksista ja siitä miten tiettyjä ilmaisuja käytetään toisissa merkityksissä kuin miten ne normaalisti käyttäytyvät. Tää aihe oli sikälikin vähän jännittävä valinta, koska nyt mun edessäni istui natiivi japanilainen. Olkoonkin ettei tän esitelmän ollut tarkoitus olla mitenkään erityisen vakava tai syvällinen, on kuitenkin suht iso pala heittää jotain kielitieteellistä analyysiä äidinkielenään japania puhuvalle. Lopuks olikin pakko sanoa, et osa noista jutuista on mun omaa pohdintaani, joten saatan olla ihan pihalla, kritiikkiä saa antaa ja niin edelleen. Nihkeilyttää yleensä vastaava lässynlää ja säälinkerjuu, mutta osa meni näissä leikeissä vieläkin pidemmälle, joten en tohdi piiskata itteäni.

Mut hyvin se meni! En mielestäni jäätynyt kertaakaan pahasti - jännityksen kiemuroissa saatoin vain täristä normaalia enemmän ja käydä äänenkorkeuteni osalta aivan uusissa sfääreissä, mut mitä pienistä! Palaute oli oikein kivaa, kilttiä ja innostunutta ja sain paljon jatkokysymyksiä, mikä ei mielestäni oo huono merkki esitelmän kiinnostavuuden kannalta. Maikkakin nyökytteli. Jee.

Säästän ne nihkeemmät esityskokemukset toisaalle. Beware. Nyt varsin kuvantäyteistä (ja nähtävästi myös Franintäyteistä) lomahulinaa.


Kävin purikurailemassa yhtenä iltana Franin kanssa ennen sushi-illallisia. WASEDA 4EVER -teksti saattoi olla läppä. Alun perin oli tosin tarkotus skriivailla jotain pahempaa.

Ja voisin opetella vaikka laittamaan ripset nätimmin.

Nappaan usein Takadanobaban sadan jenin shopista mukaani Ellos-henkisen ilmaiskuvaston, jossa on tsägällä Ellosta nätimpiä kuteita ja kaikkea muutakin viihdyttävää. Alusvaateosastolla (toivottavasti täysikäiset) rimpsuihin ja rusetetteihin puetut mallit on saatu näyttämään hikisesti 14-vuotiailta ja paitojen enkkutekstit on google translatorin tuotoksiakin viihdyttävämpiä. Olis erijännä tietää mitä kamaa on vetänyt henkilö, joka on yllä olevasta... 'tuotoksesta' vastuussa. Mirva, salee arvostat.

Oikealla mun viimeisimmät kynsisetit. Vielä on treenailtavaa tarrojen kanssa mut kyllä tää tästä.

(c) Elena
Keskiviikkona Soudairyon (dormi) läksiäisbibikset poislähteville. Meno ei ollut mitenkään äärimmäisen villiä, väistyvä dormin manageri tarjoili ensin dormilla oshirukoa (punapapukeittoa, maku jees - rakenne vaikea ja jauhoinen) ja amazakea (fermentoidusta riisistä valmistettu ällömakea alkoholijuoma - ei ihan toiminut). Innostuin näiden antimien nauttimisen lisäksi pelailemaan wiillä, jonka jotkut tässä taannoin yleisiin tiloihin hankkivat. Oon viime aikoina tykästynyt hengailemaan noissa yhteistiloissa teen, opiskelun ja juorujen merkeissä, joten pelkästään iloinen en tosta mölymasiinasta ole. Enkä edes osaa näköjään pelata mitään. :D

 Myöhemmin siirryttiin porukalla Takadanobaban Yotteku (酔って食) -izakayaan, joka oli tällä kertaa yllättävän hyvä kokemus myös kasvissyöjän näkökulmasta. Viime kerralla en tahtonut löytää juuri mitään syötävää, kun kaikki vegeystävällinen (tofu, ranskalaiset, edamamet...) oli melkein loppu, mutta nyt sain vatsani täyteen. Tää ei tosin tainnut välittyä eräälle nimeltä mainitsemattomalle henkilölle, joka osoitteli mun huomattavasti kevyempää santsilautastani huvittuneena ja totes että oon niiiin selkeesti, niin selkeesti vege. Tosi hyvää läppää hei!

Izakayasta mentiin viel melko poikavoittoisella jengillä karaokeen (vaikka en ees ollut ihan sillä tuulella), jossa mun laskuhumalan, väsymyksen ja liiasta treenailusta johtuvien lihaskipujen kombinaatio osoittautui lopulta ylitsepääsemättömäksi. Kun vielä tiesin et uusintamahdollisuus olis tiedossa heti seuraavana päivänä, en viittinyt jäädä aamuviideksi karaokebokkusuun nuokkumaan ja kiusaamaan itseäni. Väsynyt olemukseni sai kuitenkin paijausta ja sympatiaa.

(c) Sonia
Ja se uusinta näytti sit jotakuinkin tältä. Sonialla oli synttärit jo keskiviikkona, mut koska merkkipäivä meni päällekäin dormin pippaloiden kanssa, päätti S juhlistaa virallisesti vanhenemistaan seuraavana päivänä. Mentiin eka Sempre pizzaan, josta löytyy valehtelematta parhaat pitsat näillä tienoin - oikeassa kiviuunissa paistettua, "Italian mafian" hyväksymä, raaka-aineet kohdillaan ja hinta naurettavan alhainen, esimerkiksi margherita irtoaa 450 jenillä (nykykurssilla alle neljä euroa, kyllä!).

Karaoken kanssa tuli vähän seikkailtua ja sekoiltua, kun keskiviikon halpismesta olikin yllättäen täpötäynnä, ja piti äkkiä keksiä joku vaihtoehto. Wasedan aseman kupeessa sijaitseva karaokeboksi on tosiaan siitä ylivertainen, että kello 23 opiskelijahinta tipahtaa 500 jeniin, minkä jälkeen boksissa saa roikkua aamuviiteen asti ja siemailla loputtomiin ilmaisia alkoholittomia virvokkeita.

Vaihtoehto löytyi Takadanobabalta. 1000 jeniä/6h/naama. Ei paha sekään, joten mentiin. Joukossa oli pari sellasta, jotka ei kauaa mukana jaksaneet - tuskin edes osallistuivat tai dorinku baan suuntaan vilkaisivat, joten niiden näkökulmasta jo toi tuhat jeniä oli isohko summa. Loppulaskun saapuessa meitä oli enää paikalla viisi, ja saatiinkin sit pieni ylläri: tohon tuhanteen jeniin ei ollut kuulunut juomia, joiden erikseen laskuttamisesta ei tietenkään voitu etukäteen ilmoittaa. Oli kivasti kusetettu fiilis kyllä joo.

Tänä iltana otin suomalaisittain sen verran monta rohkaisu_ryyppyä että intouduin valitsemaan muun muassa yhden pitkäaikaisimmista japanilaisista suosikkipoppisbiiseistäni. Se menikin sit nätisti päin seiniä kun oma ääni ei vaan riittänyt biisin korkeuksiin, mut onneksi Z pelasti ja veti ton mun kanssa. Tai pikemminkin mun puolesta. Ensi kerralla jotain turvallisempaa.


Sain kotoa taas paketin ♥! Maailmansöpöinkiitos


Hetan kanssa käytiin bagelilla ja taidenäyttelyssä Roppongissa. (The NACT Annual Show of Contemporary Art) Näyttely oli ihan jees, erityisesti Darren Almondin ja Yeondoo Jungin valokuvat lämmitti sydäntä ja sielua. Sielua lämmitti myös tosiaan toi ylläoleva tofubagel basilikasoosilla - oivaa apetta darraan.



Vasemmalla: Oon ollut rikollisen laiska tukanpesijä. Tästä sotkusta jota myös kampaukseksi kutsutaan sain kuitenkin eräänä päivänä täydet kymmenen pistettä, how do you do it, it's just perfect -ylistyksiä ja ihmettelyä. Justiinsa. Tämän olisi siis tarkoitus kannustaa henkilökohtaiseen hygieniaan? Huomatkaa myös uusi pitsipaita, jota mun ei ollut tarkoitus hankkia mutta -50% oli liian jees tilaisuus hukattavaksi.

Oikealla sugoi daizu eli mahtava soija eli toistaiseksi ainoa löytämäni vegaaninen soijajugurtti. On muuten jees. Ja ne löytämäni ei-vegaaniset soijajugurtit sisältävät -mitäs muutakaan kuin- liivatetta. Jep, ei oo soija Japanissa mikään vegejuttu kun tofuburgerimiksiin sekoitetaan kalaeritteitä ja yofuun lehmänaivoja. Alpro, I miss you.

Sanottakoon kuitenkin et soijamaidot hakkaa kyllä länsimaiset vastineensa (täällä olematonta kaakaoversiota lukuunottamatta) 6-0. Täällä saa soijamaitoa muun muassa banaanin, mansikan, sekahedelmien, yuzun, vanukkaan, kahvin, sulaneen jäätelön, punapapukeiton, vihreän teen, kastanjan ja seesaminsiementen makuisena. Osa menee vähän yli mut banaani on suurta herkkua!


Mun seinäkoristeluja ja saamiani kortteja. Ja jälleen uusi laukku, jota mun ei ollut tarkoitus ostaa. Mut kattokaa miten söpö ja ihana!


Museokaupasta löysin yhden ostoslistallani kauan olleista jutuista. Pitäkää hulluna mut eläin-, lintu- ja kasvikirjat on ihania. Paitsi että osaan nyt kertoa että lunni on japaniksi tsunomedori ja hirvisika babiruusa, toiminee nätit kuvat hyvänä inspiraationa tuleville tai tulemattomille designproggiksille.


Lauantaina lämpötilat kohosi täysin yllättäen liki 20 asteeseen - helmikuussa?! Sunnuntaita ei vietetty yhtä kuumissa ja kosteissa oloissa, mut ilma oli niin nätti ja kirkas että lähdettiin kävelylle. Tää on mun lenkkireitiltä, Wasedadoorilta, mistäpä muualtakaan. ^_^


Samaa aluetta. Tässä odottelen usein kiroten valojen vaihtumista.


Poliitikkojen mainokset näkyvät katukuvassa jatkuvasti, oli vaaleja tai ei. Tässä vastustetaan verojen nostoa, kuulostaako tutulta? Mainittakoon, et Japanin tänhetkinen kulutusvero on tosiaan se 5% (nousemassa kahdeksaan, mikäli oikein muistelen), mikä kuulostaa suomalaisen korvaan aikasen alhaselta.


Löydettiin joku Okinawaan keskittyvä kuppila-syöttölä. Katotaan jos saadaan mentyä Franin palattua Italian-matkaltaan!


Vasemmalla näkyy taas se, miten täällä ei ole mitään sääntöjä sen suhteen, millaisia rakennuksia voi vierekkäin rakentaa. Eihän toi keskimmäinen hökötys istu ympäristöönsä mitenkään! Tavallaan täällä on hauska bongailla kaikkia erikoisuuksia ja välillä ihmetellä katukuvan epätasaisuutta, mutta kun otetaan huomioon että valtaosa taloista on ihan vaan rumia betonimöhkäleitä niin silmä alkaa ihan oikeasti kaivata sitä tiettyä säännönmukaisuutta, jota löydän eurooppalaisilta kaduilta ja kujilta.

Shin-Edogawa -puistossa (新江戸川公園) tuoksui keväältä!


Eikä se kevään tuoksu ihan kuvitelmaa ollut - luumu kukkii jo, oijoi!


Niin nättiä. ;_;


Ötököitäkin jo ilmassa.


Puiston uumenista löytyi pikkuinen lammikko, bambumetsää ja pöheikköä.


Kukkakaupan edustalla.


Maailman nätein auringonlasku taas kerran. Mulla pieni sunnuntainaama.



Joskus on just tollanen fiilis kuin tolla kalalla. Kun näin sen tossa joessa, tuli vaan mieleen joku maalaus.


Kotikadulta taas. Saan tästä pieniä Pikku Huopalahti -fiboja, miksiköhän näin?

4 kommenttia:

  1. On jotenkin hassua että siellä jo kukatkin kukkii, ja me täällä Suomessa edelleen kirjaimellisesti kahlataan lumessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa on! Eikä vähiten se, et vaihdoin jo kevättakkiin ^_^ <3

      Poista
  2. nyt tuli sellanen fiilis, et hitto otan itteäni niskasta kiinni ja meen ostaan sen uuden SD-kortin, ettei tarvi aina kun haluu jotain kuvata alkaa edellisiä poisteleen. eli ihania kuvia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. サンキュー Kaisa ! Toivottavasti saadaan otettua hienoja kuvia sit tulevilta retkiltäkin molemmat ^_^
      Niin ja Koreasta voisit ehkä kokeilla metsästää SD-korttia/tms. elektroniikkaa, on kuulemma aikasta halpaa! Mä ainaki mietin jotain kamerajuttuja..

      Poista