sunnuntai 27. lokakuuta 2013

国内旅行'ing

Jännää, jännää: puhuinpa pitkästä aikaa japania torstaina! Tai no, onhan tässä ollut syksyn aikana pari pienempää tilaisuutta käyttää kieltä natiivien kanssa, ja mailaillut olen parin kaverin kanssa epäsäännöllisen säännöllisesti. Mailailu on kuitenkin ihan eri asia kuin puhuminen, eikä nää pari juttelukertaa ole myöskään oikein verrannollisia sille, että aamuyhdeksästä iltakymmeneen kommunikoi pääasiallisesti japaniksi. Oli kuitenkin ihan virkistävää kielen ylläpitomielessä, sillä vaikka olen tekemisissä japanin kanssa muuten ja käyn edelleen viimeistä japaninkurssia yliopistolla, ei siellä tule juuri mitään puhuttua. Jotenkin hullua, kun Wasedan kurssit perustui suurimmaksi osaksi (aivottomaan) höpisemiseen ja jatkuvaan keskusteluun, mut meidän kursseilla ei tartte kyllä pahemmin suuta avata. Jokin välimuoto olisi tietysti kovin jees ja suotavaa.

Tässä taannoin kuitenkin keksittiin kutsua japanilaisia vaihtareita mukaan katsomaan puolijapanilaisista kertovaa ハーフ (haafu) -dokkaria (joka sivumennen sanoen oli todella kiinnostava ja valaiseva pätkä, etsikääpä käsiinne!). Oltiin tän keksintömme kanssa aika myöhässä ja saatiin vain pari kiinnostunutta viestiä (parin päivän varoajalla), joista toisen lähettäjä perui myöhemmin tulonsa sairasteluun vedoten. Dokkari-ilta oli kuitenkin ihan rento ja vaihtari-K kiva, joten aateltiin et samanlaista toimintaa vois tulevaisuudessakin järjestää. Kaisa sitten keksi suunnitella perioditauolle pienen Tampere-retken, jonne - myöskin kovin myöhään tapahtuneen viestittelyn päätteeksi - saatiin peräti neljä japanilaista mukaan. Enemmänkin varovaisen kiinnostuneita olisi ollut, mutta kai toi myöhäinen ilmoitus verotti osallistujamäärää.


Tampereella käytiin kuitenkin, ja oli ihan onnistunut reissu kyllä! Samalla tuli huomattua, että vaikka teen edelleen naurettavia mokia kielen kanssa, oon vaihtoni aikana kyllä oppinut olemaan arastelematta puhumista ihan kiitettävästi, mikä nyt on mulle se suurin saavutus. En käsitä mistä oon repinyt suurimman helmasyntini eli eksistentiaaliverbien iru/aru sekoituksen. Japanissa ihan ensimmäisiä opeteltavia kielioppiasioita on kaksi olla-verbiä, joista toisella viitataan eläviin ja toisella elottomiin asioihin. Ja vaikka kirjoitetussa kielessä mulla ei ole niin mitään ongelmaa tämän asian kanssa, niin puheessa vaan kirkot, bussipysäkit ja muut esineet ja elottomat asiat herää henkiin ja vastaavasti ihmiset ja eläimet muuttuvat elottomiksi asioiksi. Oon muutenkin vähän levottomassa vaiheessa tän kielen kanssa, kun opiskelen välistä todella monimutkaisia kielioppijuttuja ja merkkejä, mut sit unohdan ihan perusasioita tai yksinkertaisimpia merkkejä. Viime kokeessa unohdin miten kirjoitetaan 心配 (shinpai, käännetään nyt vaikka 'huoli'), joka on kuitenkin yksi yleisimmistä sanoista...



Seurakin oli oikein mainiota. Jollain tavalla oli paljon helpompi kommunikoida noiden kanssa kuin Japanissa olleiden japanilaisten kanssa - tietty poikkeuksiakin on. Ei ollut kenelläkään mitään rasittavia Suomi-kliseejuttuja tyyliin jee revontulet tai eiks Suomessa oo kauheen kylmä. No, jee Muumit nyt oli kaikkien huulilla, mut Muumit oli museonsa puolesta meidän päiväohjelmassakin. E oli ihan superfani päätellen kaikesta sen Muumi-tiedosta.

Mut joka tapauksessa jotenkin hullun vapauttavaa kun pystyi puhumaan niin normaaleista asioista ihmisten kanssa joita näki ensimmäistä kertaa. Kuten korvasienten keittämisestä ja siitä, miten naiset käyttää täällä helposti miesten vessoja silloin kun naisten vessaan on liikaa jonoa.


Alun perin sateiselta näyttänyt päivä muuttui auringonlaskua kohden selkeäksi, ja näkymät kaupunkiin ilahduttivat matkalaisiamme kovasti. : )



Tavallaan tää reissu vahvisti myös joitakin pidempään velloneita ajatuksiani.

Jotenkin tuntuu, ettei japania enää jaksaisi opiskella. Tällä en tarkoita sitä, että koen olevani valmis (hahahaha far from it), virheetön tai että uuden oppimisen tarvetta ei olisi. Enkä sitä, että olisin jotenkin erityisen kyllästynyt japaniin. Yli neljä vuotta japanin opintoja, joista vuosi käytännössä pelkkää japania, on kuitenkin setti jonka jälkeen pitäisi olla ehkä jo valmis lähtemään kehittämään kieltä omin voimin. Ei nenä kiinni kirjassa, ei kuluttaen penkkiä kielioppiluennolla tai tankaten merkkejä niinmitävarten? Vaikka tähän asti oon pitänyt tällä hetkellä käymääni neloskurssia ihan kivana, täytyy myöntää etten oo siihen ollenkaan panostanut ja motivaatio on aika pohjalla. Kurssihan kestää sen koko vuoden joten lopettamassa en toki ole, mutta kevään jälkeen tulee aika kun pitää pohtia tulevaisuuttani kielen suhteen.

Mistä toisaalta on herännyt myös fiboja, että ehkä olisi aika alkaa panostaa siihen koreaan. Mulla on itseasiassa jotain hyvin hataria toiveita ja suunnitelmia ko. kielen suhteen, mutta niistä puhuminen täällä on aivan liian varhaista. Ehkä sitten, jos mikään alustavista pohdinnoistani ottaa tuulta alleen, tulen niistä täälläkin mainitsemaan.

6 kommenttia:

  1. Katoin ton teaser videon tosta dokumentista vaikutti kiinnostavalta..! Mistä sen vois kattoo/ostaa? :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ihan hyvä kysymys! Yritin vähän etsiskellä, mut tosiaan Suomessa tosta oli vaan toi yksi näytös lokakuussa (näytöksiä pidetään vaan mikäli joku sellaisen järjestää, ja Suomessa näytöksen järjesti suomalais-japanilaisten yhdistys Nibai) ja muita näytöksiä pyörii nyt ympäri maailmaa. Vois kuvitella, et jossain vaiheessa toi saattaa tulla dvd:lle ja nettiinkin, mut ei varmaan ennen kun noi näytökset on pidetty.

      Poista
  2. Mulla on kans toi iru-/aru-ongelma! Puhuessa jotenkin vaan useesti lipsahtaa väärin. Vaikka onkin niin perusjuttu. :-D Samoiten kanjiongelma... En oikeesti osaa kirjottaa enää yksinkertaisimpiakaan sanoja. Suunnilleen näkee ne päässä, mut ei saa vaa aikaiseksi sitä oikeaa paperille. Surullista. Joitakin vuosia sitten, kun vielä opiskelin japania aktiivisesti, harrastin kirjeenvaihtoa Japanin suuntaan käsin. Se oli älyn hyvää harjoitusta. Voi vitsi, kun olisi sitäkin pitänyt vaan yllä. Ne vaan niin helposti ne kirjeenvaihdot nykyään siirtyy kaiken maailman Facebookeihin. >.<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siis ole ongelmani kanssa yksin! :D Ymmärtäisin jos käyttäisin noista verbeistä vain jompaakumpaa "unohtaen" välillä toisen (koska vastaavaa erottelua ei muissa opiskelemissani kielissä oo ollut), mutta kun ne menee niin helposti *ristiin*. Kanjeissa on tosiaan se, et tavallaan on päässä joku idea siitä, miltä ne näyttää, ja jos paperilla näkisi rivissä ehdokkaita, osaisi niistä varmasti valita sen oikean. Ja jos piirtää väärin, tajuaa yleensä kyllä et jotain siinä on pielessä - muttei vaan keksi, mikä!

      Kirjeenvaihto ois kyllä tosi kehittävää kirjoitustaidon ylläpitämisen kannalta. En ees muista milloin oisin viimeksi kirjoittanu pidempää tekstiä (paria vaihdon aikaista koevastausta lukuun ottamatta) käsin, ja se kyllä valitettavasti alkaa näkyä. ._.

      Tiedän, että japanilaiset ei välttämättä itsekään osaa kirjoittaa läheskään kaikkia tietämiään merkkejä aktiivisesti ja lukutaito on kuitenkin kaikkein tärkein, mut en oo toistaiseksi kohdannut yhteenkään natiiviin, jolla olisi kanjien kirjoittamisen kanssa mainittavampia vaikeuksia. Tällaisiinkin väitteisiin (et japanilaiset itekään ei osais kirjoittaa) törmää aina tuon tuosta, enkä voi ymmärtää :o

      Poista
    2. Toi iru/aru-ongelma kuulostaa vähän samalta kuin monilla suomalaisilla tuppaa olemaan he/she:n kanssa englantia puhuessaan :D Kaikki kyllä tajuaa sen eron ja tietää että esimerkiksi Diana on "she", mutta suu silti vääntää sen "he":ksi.

      Poista
    3. Jep, kun ei omassa kielessä oo vastaavaa jaottelua niin ei sitä eroa samalla lailla välttämättä sisäistä, vaikka käytännössä oppisikin valitsemaan yleensä oikein. Vähän samasta syystä mua ärsyttää jo lähtökohtaisesti vieraissa kielissä kaiken maailman suvut ja artikkelit, kun ei niitä tartte tässä omassakaan kielessä. (Tosin vastaavasti vaikka suomen kielen astevaihteluiden ja sijamuotojen opetteleminen lienee sekin sitten työlästä sille, joka tähän haasteeseen tarttuukaan :-D)

      Poista