perjantai 6. joulukuuta 2013

Pikku Myyn loistoajatus

Haloja. Kaikki varmaan muistaa vielä, miten Japanissa ruikutin siitä, ettei mulla oo aikaa millekään. Ehkä nää reilut neljä kuukautta on jo kerenneet kultaa muistot, mut just nyt koko Japani tuntuu yhdeltä vuoden mittaiselta lomalta tähän Suomi-eloon verrattuna. Okei, Japanissa en tehnyt töitä (toisin kuin täällä), urheillut kreisinä viisi-kuusi kertaa viikossa tai miettinyt/suunnitellut tulevaisuutta pidemmälle enkä näin ollen tuntenut samanlaista stressiä käytännön asioista, mut silti. Ihan uskomatonta. Kiva kun on tekemistä, mut joku pieni lomanen ois pop! 

Tietty asioihin vois vaikuttaa esim. vähentämällä sitä liikuntaa, mutta oon fyysinen ihminen, joka saa kiksejä just siitä aivottomasta habanpullistelusta peilin edestä. (´・ω・`)

Käännösjutut on päässeet kunnolla alkuun: nyt joulukuussa pitäis vääntää pari uutta mestariteosta, ja työnantaja päätti reiluuden nimissä vieläpä nostaa mun palkkaakin. Ihan kiva. Helpottaa elämää.

Mut siis täytyy kyllä edelleen ihmetellä tätä kääntämääni genreä - shoujoa - ja ko. lajin edustajia! En oikeesti käsitä. Totta kai toivon, että joku näistä nauttii ja joku näitä arvostaa, mutta miksi ja miten helvetissä
a) jokaisessa mangassa pitää olla jotain raiskausläppiä?
b) kaikki suhteet perustuvat viha-rakkaus -asetelmalle? "yhyy toi on niin ihana mutta niin kamala"
c) tai sille, että toinen osapuoli yrittää jatkuvasti raiskata toisen ja pakottaa esim. rooliasuihin?
d) ja sitten se ahdisteltu osapuoli itkee pulleita kyyneliä, kun suhteessa ei kuitenkaan edetä mihinkään?
e) se, että ahdistelee toista, järjestää joukkoraiskauksia pimeässä metsässä ja käyttäytyy muutenkin skitsosti on yhtäkkiä osoitus siitä, että tykkää siitä ihmisestä vaan niin paljon

Joo, ei taida olla ihan mun genre. Mut ihan viihdyttäväähän tää on edelleen.


Täytyy tosin todeta sama mitä moni muukin naispuolinen Japanin-matkaaja, että kyllä niitä rakkaudennälkäisiä pipipäitä löytyy ihan oikeastakin elämästä, ei vaan mangan sivuilta. Mainittakoon disclaimerina, että en ole ihminen, joka varta vasten etsii elämäänsä parisuhdetta. Rakkaus on jees eikä mulla ole mitään sitä ajatusta vastaan, että seurustelisin, mutta mulle ihmiset on ensijaisesti vaan ihmisiä. En ajattele uusia ihmisiä tavatessani, mitä roolia nämä mahdollisesti voisivat elämässäni esittää tai varta vasten hae mitään tai ketään. Jos jonkun kanssa synkkaa, niin sitten synkkaa.

Sen oon kuitenkin lyhyen elämäni aikana huomannut, että tähän maailmaan mahtuu ihan liikaa ihmisiä, jotka hakemalla hakee parisuhdetta elämäänsä "joku ois kiva" -periaatteella ja valitettavasti näitä epätoivoisia urpoja osuu silloin tällöin munkin tielle. Suomessakin saa joskus olla varpaillaan, ettei pelkkää ystävällistä katsekontaktia tulkita suorastaan flirtiksi, mut Japanissa näitä hulluja nyt riittää vielä enemmän, etenkin kun sattuu olemaan speziaali ulkomaalainen (josta näin sivumennen sanoen harvemmin halutaan mitään oikeaa suhdetta, mut jota vähän tekisi mieli testaa kuitenkin).

Tapasin vaihtoaikanani erään miespuolisen henkilön sattumalta, ja koska tyyppi vaikutti ihan mukavalta Wasedan teineihin verrattuna, päädyttiin hengailemaan kerran jos toisenkin. Eikä ne pari ekaa kertaa nyt niin kovasti ahdistaneetkaan - ilmassa ei ollut flirtin häivääkään eikä jäbältä tullut mitään typeriä ehdotteluja. Smoothieitani en kuitenkaan saanut maksaa itse ("sähän oot opiskelija"), mikä tietty laittoi hälytyskellot soimaan. Paras läppä oli kuitenkin vasta edessä, kun oltiin suunniteltu näkevämme ja tyyppi ilmoitti vuokranneensa AUTON.

Ja jos auton vuokraaminen ei herätä mitään ajatuksia, niin kerrottakoon että autoilu on yksi pahimmista treffikliseistä Japanissa - menee samaan kategoriaan Disneylandin ja muiden ällötysten kanssa. Toinen asia mitä en vaan voi käsittää, eli "pakko" tehdä tietyissä paikoissa tiettyjä romanttisiksi miellettyjä asioita, mitä muutkin pariskunnat tekee. Ja mielellään niin, että sama paikka on täynnä muita pariskuntia. Tässä kohtaa en vaan ymmärrä tota laumasieluisuutta.

Viimeistään tässä vaiheessa tajusin tietysti mistä tässä oli kyse, mut uteliaana ja kenttätyönjanoisena ihmisenä en sanonut ei. Pitäkää vaan hulluna. 


Autoilu itsessään ei ollut kovin paha rasti, mut jutut alkoi muuttua heti huonommiksi. Toinen juttu, mitä en siedä, onkin sukupuoliin liitetyt ihanteet. Koska oon tyttö, on ihan hullua että käyn salilla - koska "nehän on sellasia poikien juttuja". Kun sanoin, että Japanissa shoppailu on ihan kivaa, niin sillekin selitys löytyi kromosomeista. Se, että tykkään makeasta, on ihanaa ja söpöä ja niin tyttömäistä. Suomessakin tietyt miespuoliset frendit harrastaa tota rasittavaa sukupuoleen liittyvää kuittailua ja teilaa jotkut argumentit aina "tyttöjen jutuiksi", ei sillä.

On totta, etten osaa japaniksi ilmaista itseäni yhtä hyvin kuin suomeksi, joten iso pala persoonaani jää varmaan nipponiksi pimentoon. Uusien tuttavuusten kanssa ei myöskään tuu heitettyä helposti poliittisesti epäkorrekteja juttuja, vaikka oikeasti läheisten ihmisten kanssa mulle ei kyllä mikään ole pyhää. Japanilaisten kanssa kuitenkin oon huomannut, miten sitkeä ja ärsyttävä mielikuva niillä on musta jonakin ultranaisellisena pikku prinsessana.



Joidenkin mielestä mun pitäis ehkä tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että suostuin lähtemään jonkun kanssa ulos tietoisena siitä, että sille toiselle kyseessä oli treffit ja mulle ei. Roskaa. Olin mielestäni ilmaissut itseäni kohtuu viileästi enkä missään vaiheessa halunnut antaa itsestäni kovin innokasta kuvaa. Sanoin jopa, et musta autoilu on aika huono idea. Jos ei noista pienistä vihjeistä hiffaa ja niiden jälkeenkin haluaa tarjota mulle safkat ja Tokyo Towerin iltanäkymät, saa syyttää vain itseään.

Tokyo Tower oli ihan siisti, mut sielläkin huonot läpät jatkui. Jos toinen heittää et "onpa romanttista" ja mä totean etten sen päälle ymmärrä, niin voiko olla selvempää signaalia?



Tornin helmeintä antia oli kyllä se, miten tyyppi unohti vuokra-autonsa valot päälle, minkä ansiosta koko menopeli sammui sit parkkipaikalle. Jotkin asiat kuitenkin Japanissa toimii, sillä vain puhelinsoitto vuokralafkaan ja kohta oli korjaajasetä pistämässä autoa kuntoon. Tovi kyllä sitäkin piti odottaa, mihin totesin et ihan kiva kun ei kuitenkaan olla missään skutsissa. 




Parasta antia illalle oli kuitenkin loppuhuipennus. Tyyppi päätti ajaa Jokohaman neonvaloloisteeseen asti ja pysäytti auton valomeren juureen. Sanoi haluavansa kertoa jotain. Tiesin, että jotain kiusallista sieltä olisi tulossa, joten hyppäsin ulos autosta hakemaan juotavaa. Palatessani takaisin tilannetta ei kuitenkaan voinut enää paeta.

Mitä muutakaan sieltä tuli kuin maailman kliseisin seurustelupyyntö. Että tykkää musta kuulemma tosi paljon, joten voidaanko alkaa seurustella.

Mun reaktio (kuten otsikkokin jo vihjaa) oli jotakuinkin tällanen. Mut koska oon ystävällinen ja kiltti ihminen, ilmotin vaan ettei tunneta toisiamme kovin hyvin (oliko tää jopa toinen tai kolmas kerta kun nähtiin) ja että lähden Suomeen pian takaisin, joten ei ole kovin järkevä idea.

Ei kuulemma sellasilla ole mitään väliä.

Sanoin että kyllä on ja että haluan himaan.

6 kommenttia:

  1. Sillon 2000-vuoden alussa kun hain Helsingin kaupunginkirjastosta ekoja mangapokkareitani lainaan, mietin jo ala-yläastetytön logiikalla miksi mangaromanssit perustuu viha/rakkaudelle, ja jos kerran toista inhotaan niin kybällä pitääkö mustasukkaisuuden kukkia. Väärinymmärrykset juonena on niin... tylsiä.

    Multa taitaa jäädä nämä romanssijutut tylsästi pois, kun toi heila kerta suomenmaasta löytyy, ja muistan mainita sen vielä vähän liian usein. :P Kerran oon saanu pahvilaatikon kukkia ovelle, mutta nekään ei ollu salaiselta ihailijalta. Toi autotarina oli kuitenkin mulle uutta ja tosi mielenkiintoinen, en oo tullut ajatelleeksikaan onko kavereillani edes korttia, kaikki kun käyttää junaa tai tsygää. En ituhippinä kaupunkilaisena edes tajua miksi joku haluaisi auton.. Mutta oon niin tilannesokee, en ajattele kenenkään kuitenkaan oikeasti kiinnostuvan kaltaisestani mulkosilmäisestä läskilänkkäristä, että varmana olisin lähteny messiin johonkin pisteeseen.

    Oon kaivannut sun päivityksiä, kovasti ja ilahduin tämän lukemisesta. Sä selkeästi näet ajatusta ja vaivaa kirjoittamiseen, eikä vain "näin tänään engrishiä, marimekkoa katukuvassa ja söin riisiä"-posteja (kuten ite, hehe). Toivon että aikaa riittäisi edes sen verran, että saisin lukea sulta useammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, jos jostain nyt sit kuitenkin oon seurusteleville kateellinen, niin a) hyvästä säännöllisestä seksistä ja b) siitä, et sen suhteen ansiosta olisi (yleensä) turvassa turhilta iskuyrityksiltä. Siitä, että voisi rakentaa ympärilleen jonkun pyhän turvavallin/-rajan vaan sanomalla, että on poikaystävä. Oonkin miettinyt, et jos/kun lähden seuraavan kerran maailmalla käymään, niin mulla on silloin vähintäänkin mielikuvituspoikaystävä, jos ei oikeaa sattuisi silloin löytymäänkään. : D

      En tiedä miten saisin ilmaistua tän asiani niin, ettei kenellekään jäisi sellaista ylimielistä mielikuvaa, et mulla vaan miehiä tulee ovista ja ikkunoista ja joudun keskittämään kaikki voimani näiden torjumiseen koska oon vaan niin ihana ja vastustamaton. Ei oo kyse siitä vaan yleisestä turhautumisesta siihen vallitsevaan ajattelutapaan, et sinkkuna ois lähtökohtasesti jotenkin vajavainen, vailla puuttuvaa palastaan ja automaattisesti haku päällä. On vaan liian monta kertaa käynyt niin, että oon tutustunut johonkin kakslahkeiseen ja todennut tän kivaksi ihmiseksi ilman, että mulla heräisi kuitenkaan mitään erityisiä fiboja. Ja sit oon tietysti käyttäytynyt sen mukaisesti, ollut normaalisti kiva ja ystävällinen. Sit jossain vaiheessa sieltä onkin tullut ihan puskista joku rasittava treffipyyntö tai känninen soidinkutsu, minkä jälkeen en voi suhtautua enää tyyppiin neutraalisti. (Ja näin sekä Japanissa että Suomessa.)

      Ja tää liittyy kanssa tohon tilannesokeuteen! Oon kokemusten kautta tullut tosi vainoharhaiseksi ja joskus ihan syyttäkin oon ollut tosi viileä bitch jollekin miehelle, ettei se nyt vaan kuvittelisi että olisin siitä kiinnostunut. Japanissa mulla kuitenkin tuli ihan samoja fiiliksiä siitä, et kuka helvetti nyt musta voisi oikeasti olla kiinnostunut, ja jotenkin helposti sitä sit lähti viattomin mielin mukaan tollasiin juttuihin. Edelleenkään tällasia tapauksia ei ihan joka päivä sentään ollut, mut ihan kiusallisen riittävästi kuitenkin. Eniten vaan risoo sellaset ihmiset joihin on jo jonkin järkevän suhteen onnistunut muodostamaan ja sitten ne alkaa ahdistaviksi. Tulee fiilis, et ei sitä kaverisuhdetta haluaisi katkaista, mutta mitä muita vaihtoehtoja edes on…
      Esim. mulla on japanilainen kaveri, jota oon jo pitkään pitänyt tosi kivana tyyppinä, mut jolle en oo nyt pariin kuukauteen halunnut mailata takaisin, koska sieltä alkoi nyt tulla (järkevän ja analyyttisen tekstin joukossa) jotain että Emmalla on tosi kauniit jalat uuh ja haluaisin suomalaisia lapsia. Saatana perkele! Sit kun ei voi sanoa, että lopeta, jos oonkin vain käsittänyt väärin ja noi onkin vaan jotain neutraaleja kehuja.

      Ja kiitos (taas), mä koetan kyllä järjestää aikaani kirjoittelulle, mut oon huomannut et mitään ei kannata luvata. Pitäis kyllä seurata enemmän sunkin kirjoittelua, kyllähän sieltä löytyy aika teräviä huomioita! :)
      Oon vaan jotenkin tosi laiska seuraamaan tänhetkisten vaihtarien juttuja kun esim. kaikki fb-spämmi on vaan järjestään niin paskaa ja mielenkiinnotonta, jotain karaoke- ja ruokakuvia ja matkastatuksia.

      Poista
  2. No johan on kumma, luulin laittaneeni kommentin jo vaan ei se sit kai tullukaan o.O
    Eniveis,se on just tätä että koita nyt sit selvittää mitä ne tekstin sekaan ripotellut jutut aina sit meinaa. Oletusten tekeminen on aina riskaabelia hommaa, kun helposti yliarvioit tilanteen että missä mennään....tai sitten aliarvioit, mikä on ihan yhtä paha.
    Itellä kans tällanen suht hotto japsiherra jonka oon kerran naamatusten nähnyt Suomen puolella, ja siitä ei ota kyllä selvää mitä se haluaa vai haluaako mitään :D Ja kun kyseessä on vielä tällainen 'länsimaalaistuneempi' japsi, kun on tullut muutama vuosi vietettyä länsimaissa niin tietänee aikas hyvin miten hommat pelaa tälläkin puolen palloa. Älyttömän mukava on kyllä, en muista että olisin pitkään aikaan nauttinut miesseurasta niin paljoa kuin silloin kun herran kanssa tuli päivä vietettyä, mutta. Kun ei tiedä missä mennään tai missä sen ajatukset menee niin on vähän hankala fiilis XD Sanottu on kaikkea että kun olen niin itsevarma ja cool, että hänenkin piti yrittää käyttäytyä coolisti että kehtasi mun kanssa jutella (niin anteeks mitä? Minä ja itsevarma ei olla sovittu samaan lauseeseen IHAN muutamaan vuoteen enää). Ja sanoi sitten vielä perään että on kiinnostunut itsevarmoista tytöistä... Hmm. Ja on sieltä sitä sun tätä muutakin tullut. Kavereidenkin kanssa tästä puhuttu ja heidän mielestään vaikuttaa ihan kunnon flirttailulta (kaikkia sen sanomisia en kyllä kehtaa tähän kirjoittaa), mutta jos olis kunnolla kiinnostunut niin varmaan vastailisi säännöllisemmin. Vaan taitaa olla yleinen ongelma miehillä että ei osata vastata viesteihin ajallaan, arvaan mä? XD

    -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä kyllä sunkaan tilanne ole kadehdittava. :D Itsehän oon tosiaan siinä mielessä onnekkaassa asemassa (varmaan tullut jo näistä mun jutuista selväksi, mut tuntuu ettei tätä voi liikaakaan korostaa…), etten oo japanilaisten kanssa heilastelusta kiinnostunut, niin periaatteessa aivan sama mitä ne musta ajattelee tai miten ne mua kohtaan käyttäytyy. Mut kiusallistahan tää on, kun tutustuu ensin kivalta vaikuttaviin ihmisiin ja sit saa niiltä ärsyttäviä signaaleja, joita ei osaa tulkita. Riippumatta siitä mitä siltä suhteelta itse haluaa.

      Tossa mun edellisessä kommentissa mainitsinkin jo japanilaisen kaverini (ei siis olla mitenkään erityisen läheisiä, tavattu ehkä max viisi kertaa), jolle en oo halunnut mailata enää tällasten semiahdistavien viestien takia. Nyt tyyppi innostui jälleen, kun pari kaveria täggäsi facebookissa mut kuviin, joissa näkyy vaalentunut tukkani. OHO EMMA OOTKO VÄRJÄNNY TUKKAS???++ …mihin vaivauduin toteamaan vaan, että joo.
      Ei ois kannattanut reagoida näköjään senkään vertaa, koska nyt tuolla inboxissa on järkyttävän pituinen analyysi mun hiuksista, siitä miten naisille tukanvärjäys on tosi big deal ja miten mun muuttuvan kuontalon lopputuleman odottaminen on superjännittävää. Mitä saatanaa nyt ihan oikeasti. En tiedä meneekö tää enää japanilaisuuden tai edes mahdollisen ihastumisen piikkiin vaan onko joukossa jo henkistä sairautta, mut ei tää nyt normaaliakaan ole? Koska ei siis oikeasti olla mitään läheisiä frendejä! Kyl pari muutakin vaihdon aikasta kaveria laitto yllättynyttä viestiä et katos, oot näköjään blondi btw mitä kuuluu, mut niiden viestit oli huomattavasti asiallisempia...

      Mut toi on kyllä ihan tosi, että länsimaalastuneiden japanilaisten kanssa tulee paljon helpommin toimeen, karua tai ei. Nyt ku on Suomessa tullu hengattua välillä noiden vaihtareiden/täällä pidempään aikaa viettäneiden japanilaisten kanssa niin huomaa että ulkomaille uskaltautuminen tekee noille ihan hyvää.

      Tosta viesteihin ajallaan vastaamisesta ei miesten kohdalla kannattaisi joo pahemmin mitään päätellä. Tai kenenkään kohdalla - ihmiset on niin erilaisia ja syitä vastaamattomuuteen on miljoona. Tietty ite yritän olla vastailutahtini kanssa jotensakin looginen, ja vähemmän tärkeät ihmiset saa kyllä odottaa viestejäni aina kauemmin, mut toisinaan elämä ja kiireet tulee edelle silloinkin, kun ei olisi varsinaisesti tarkotus.

      Poista
    2. Onneks en kans ole tätä tyyppiä mistä tuolla ylempänä mainitsit, "pakko saada joku" tai "kuka vaan kelpaa" -periaatteella heilansa valitsevat menee multakin vähän yli :D Mutta no, jos jonkun kanssa synkkaa ja on mukavaa viettää aikaa niin hankala siihen on mitään pahaa sanoa. Jos se siitä johonkin kehittyy niin en varmaan vastaankaan laittaisi, kunhan molemmille osapuolille on selvä missä mennään. Että se arvailu ja "koita nyt ottaa tosta selvää"-tilanteet on se mikä vie hermot ja vähän pilaa sen fiiliksenkin pahimmassa tapauksessa, ihan niinkun sullekin kävi.

      Ja hyh, toi kuulostaa jo aikas... Creepyltä. Liekö mennyt ylireagoinnin puolelle, tuon kuvauksen perusteella kuulostaa jo lievästi hysteeriseltä :D Onhan se hiustenvärjäys hieno asia, ja joillekin kans tosi iso muutos, mutta ei siitä silti tarvi seinille alkaa hyppiä. Että ei tuo nyt kovinkaan normaalilta vaikuta, itellä ainakin meni jo kylmät väreet.

      Ja näinpä, pelkästään jo jutteleminen länsimaalaistuneiden japsien kanssa on huomattavasti helpompaa (ja RENNOMPAA), ihan sama puhuuko japania vai englantia. Ollaan avoimempia ja huomaa jotenkin sen miten tunteita uskalletaan näyttää enemmän, eikä olla sillä perus japsilinjalla että hymyillään kuin naantalin aurinko vaikka suunnilleen kasvais kyrpä otsasta vitutuksen vuoksi.
      Tosin en sitten tiedä että miten näiden länsimaalaistuneiden japsien ajatusmaailmassa mennään näiden seurustelujuttujen kanssa. Kun Japanissakin taitaa tupata olemaan niin että suurin osa joka osoittaa kiinnostusta länkkäreihin on kiinnostuneita nimenomaan vaan siitä että "sais vähä testaa", kun on niin uberspesiaali ulkkari. Että eihän siinä suurin osa ole millään lailla kiinnostuneita mistään vakavammasta. Tiedä sitten onko länsimaissa aikaansa viettäneet tottuneet sitten sen verran siihen että ovatkin itse niitä "spesiaaleja" tai ainakaan eivät näe ulkkareita enää sellaisina ihmeolentoina, että pystyisivätkö sitten kuvittelemaan mitään vakavampaa. Varmaan aika ihmiskohtaiseksi sekin menee. Onnekseni mä ite en ole "maarajoitteinen" näiden juttujen suhteen, tai mitä termiä siitä ikinä käyttäisikään :D näitäkin on nähty. "Ja mähän en sit seukkaa kenenkään muun kun oikean japsin kanssa! En varmana, hyi!"

      -M

      Poista
    3. Joo, jos synkkaa ja tuntuu hyvältä toisen kanssa niin mikäs siinä! Mun kokemukset japanilaisista (tarkoitan ihan yleisesti ihmisiä) on vaan jollain tapaa turhauttavia, kun muhun yhdistetään jotain käsittämättömiä mielikuvia vaan siks että oon nainen plus isosilmäinen ja verrattain siro sellainen. Haluaisin mahdollisen romanttisen kiinnostuksenkohteenikin pitävän ja kiinnostuvan musta nimenomaan ihmisenä ja arvostavan sitä, että olen (kai) fiksu ja filmaattinen, aikuinen, itsenäinen ihminen yada yada, mut tuntuu et erityisesti miespuoliset japanaanit haluaa lätkäistä muhun IHANASUOJELTAVASOKERIPRINSESSA-lätkän ennen kuin edes ehdin avata ärräpäistä suutani. Ja kuvittelee että haluan jotain prinsessakohtelua.

      Mut tosiaan joo, on tullut kyllä huomattua et kansainväliset japanilaiset on ihan oma lukunsa, joista ei näiden kliseiden kohdalla voida edes puhua. Avoimuus, vitsien laatu (sarkasmintaju ftw) ja se, ettei tartte just samalla tavalla miettiä mitään kulttuuriläppiäkään. Tekisi kyllä mielen avartaminen gutaa muillekin (kuten monille suomalaisille), ei sillä.

      Toivottavasti tilanteesi kumminkin selkenee, arvailu ei ole kivaa. Sain harrastaa sitä kiitettävästi itsekin viime vuonna, kun rupesin lukemaan ihan liikaa kaverini kilttien sanojen ja toimien välistä. Suomessa alkaisi herätyskellot välittömästi kilkuttaa, jos joku jäbä kävelisi mun kanssa samaa matkaa yliopistolle, vaikka olisi menossa aivan eri suuntaan, mutta kun kyseessä on ylisosiaalinen jenkki niin eihän se tarkoita välttämättä yhtikäs mitään. Niinku ei tarkoittanutkaan. (゚´Д`゚)

      Vaikka Suomi nyt ei välttämättä olekaan mikään ulkomaalaisen paratiisi ts. kehittymisvaraa on, kyllä mun mielestä täällä paljon normaalimmin suhtaudutaan erinäköisiin ihmisiin kuin Japanissa tai muualla Aasiassa, jossa länsimaalasia pyydetään valokuviinkin vaan sen takia että ne on länsimaalasia. Varsinkin, jos näkee sen vaivan et opettelee tän suomen kielen, on jo huomattavasti lähempänä tulla hyväksytyksi osana yhteiskuntaa. En tiedä onko tää Japanissa täysin mahdollista - just vähän aikaa sit katoin esim. Marutei Tsurusen videoita ja kyllä siellä joku kommenteissa aina vaan jaksoi nostaa sen valkoisen naaman esille itse asian sijaan, vaikka Tsurunen on asunut maassa vuosikymmeniä. Kun muistelen, millaista kohtelua sain silloin tällöin siitä huolimatta, että puhuin japania (ei reagoitu tai yritettiin puhua englantia), niin ei jotenkin pysty uskomaan että tilanne hirveästi tästä voisi parantua. Vaikeaa on.

      Noi maarajoitteiset ihmiset on jänniä. Preferenssit erikseen, mut en käsitä tollasta hulluutta, että rajataan jonkin tietyn maan kansalaisiin. Ja oon tavannut itsekin tällaisia ihmisiä, valitettavasti!

      Poista