maanantai 19. tammikuuta 2015

Kioto-kuvia ja kuulumisia

Kioto tuli, Kioto meni. Kuvia kuulumisten välissä!

Mitäs tänne. Tunnelmat Soulissa on olleet aika vaihtelevat. Työrintamalta kuului vihdoinkin uutta, kun seuraavana päivänä kotiinpaluustani marssin toimistolle ja pyysin vapautusta projektistani. Oon alusta asti ollut koko prokkiksen suhteen turhautunut, mut jostain syystä toi lomalta paluu tuntui kahta kauheammalta. Selitin avustajallemme, ettei sillä ole mitään eroa, jäänkö himaan nyhjäämään vai menenkö tonne pyörittelemään peukaloitani. Yllätyksekseni pyyntööni vastattiin myönteisesti. Saisin jäädä kotiin, kunnes mulle löydettäisiin uusi projekti.

Vihreä tee –lattea! Lämpenin macchalatelle aikoinaan hitaasti, mutta varmasti. Täkäläiset vihreä tee –jutut on niin hyviä!
Meni ehkä kaksi päivää, kun sain ilmoituksen uudesta työstä. Sai taas vähän epäilemään koko paikallisjärjestöä. Ensin on niiiin hankala löytää mitään neljään kuukauteen ja sitten yhtäkkiä jostain tupsahtaakin töitä. Käytiin sitten katsastamassa seuraavana päivänä melko lupaavalta kuulostanut työpaikka, jossa kuitenkin odotti yllätys. Järjestön ja työpaikan välillä kommunikaatio ei ollut oikein kulkenut – työpaikalle etsittiin korealaista vapaaehtoista, ei ulkomaalaista. Saman päivän aikana sain sitten tietää, ettei mua otettaisi tonne. No, saisinpahan lisäaikaa ravata lääkärillä, tai jotain.

Niin, nää oireilut ei oikein ole vieläkään helpottaneet. Tuntuu, ettei paikalliset lääkärit edes viitsi tutkia mua kunnolla. Nappeja kyllä heruu ja kyllä sitä unta lääkkeillä saa, mutta olo on silti tosi turhautunut. Kiotossakin meni pari päivää vähän zombeiluksi, kun unta tuli turhan kevyesti tai (yhtenä yönä) ei ollenkaan. Oonkin nyt asioita hieman pyöriteltyäni pohtinut mahdollisuutta käväistä Suomessa, jossa voisin käydä lääkärillä suomeksi ja saada mahdollisesti palvelua ilman vittuilua. Legendaarinen hoitsu, joka itketti mua jo ensimmäisellä lääkärikäynnilläni, palasi kuvioihin viime visiitilläni, enkä vaan voi kuin ihmetellä mitä tollanen ihmishirviö tekee tolla alalla.

Ei lomaa ilman herkkuja! Japanin jälkeen hamstrasin kaupasta taas terveysruokaa.
En oo sentään ainoa, jolla on nyt vapaaehtoisvuoden lähestyessä puoliväliä (5 kk tulee tänään täyteen! hullua) ollut vähän mieli maassa. Asuntolalla on ollut aika vaisu tunnelma. Puolivälileirin jälkeen on yksi jos toinenkin puhunut ääneen tyytymättömyydestään ja pettymyksestään. Eräs tyttö (jonka vakaana aikomuksena oli jäädä Koreaan pidemmäksi aikaa kuin vuodeksi!) vaikuttaa edelleen harkitsevan vakavasti kotiinpaluuta, J ja L vaikuttavat niin ikään kyllästyneiltä. Toivon vaan, etten tule katumaan tätä vuotta on ollut monen huulilla.

Ei mulla kuitenkaan ihan hullusti täällä mene. Nää univaikeudet ja muut oireilut on se, mikä estää mua täysillä nauttimasta tästä vuodesta, ja toivon mukaan toi Suomi-visiitti tois niihin jotain selkeyttä. Mulle on tätä kirjoittaessani löytynyt uusi (hyvin asialliselta ja järkevältä kuulostava) projekti, johon mut on tarkoitus kouluttaa tällä viikolla. Jep, uusi projekti! Ois ihanaa pystyä tekemään tota työtä täysillä energiatasoilla eikä peläten joka ilta nukkumaanmenoa. Muita kivoja asioita: Orastava ihmissuhde ei myöskään oo tehnyt pahaa kipeilyn runnomalle itsetunnolle. Mulle on tulossa huhtikuuksi kivoja vieraita, mikä tietää mahdollisesti myös pientä reissua Japaniin. Jne. Kunhan vain saisin taas yöunet takaisin.

Kiotossa oli ikuinen kesä! Tai siltä ne +10 lämpötilat tuntui Soulin hyytävän (pahimmillaan n. 20 astetta kylmempien säiden) kylmyyden jälkeen.
Niin, se Kioton-reissu! Varasin liput Japaniin kaksi viikkoa ennen lähtöäni eli supermyöhään, joten ihan halvimpaan hintaan en lentojani saanut. Jotain 200 euroa sain lipuista pulittaa ja jouduin matkaamaan kahdella eri yhtiöllä.

Samaan henkeen meni kaikki muukin säätäminen. Hostellin varasin viikkoa ennen lähtöä, huomatakseni että melkein kaikki paikat oli varattu. Ainoa mesta, josta löytyi tilaa koko viikoksi, oli vähän epäilyttävältä kuulostava dormiratkaisu, mut loppujen lopuksi paikka osoittautui ihan asialliseksi ja luotettavaksi.


Noin viikkoa ennen lähtöä tilasin matkaani varten myös kannettavan wifin PuPuRulta, mikä oli ehkä paras idea koskaan. Japanin-vuodesta opin ainakin sen, että wifispottien löytäminen maassa on useimmiten liki mahdotonta, joten oli pakko kehittää joku ratkaisu, jolla olisin luontevasti yhteydessä suomikavereihin.

PuPuRua voin joka tapauksessa suositella erittäin lämpimästi! Kannettava wifi toimi kaikkialla erinomaisesti, yhteyden nopeudessa ei ollut kerrassaan mitään valittamista, tilaaminen, noutaminen ja palauttaminen oli tehty helpoksi eikä hintakaan ollut mitenkään mahdoton: n. 50 euroa viikolta. Ilman wifiä en olis saanut kavereihini ollenkaan yhtä helposti yhteyttä, reittiopas oli korvaamaton apu siirtyessä paikasta toiseen ja muutenkin oli ihan eri tavalla varma olo, kun pääsi jatkuvasti tarvittaessa nettiin. Oon varmaan jo liian tottunut älypuhelimeeni. Japanin-vaihtovuotena netittömyyden vain hyväksyi ja oppi suunnittelemaan päivän reissut karttoineen runsaasti etukäteen.


Kiotoon saavuttuani pääsin heti sekoilemaan junalippujen kanssa, mikä toisaalta pakotti testaamaan ruostuneita japanintaitoja. Mut ehkä korea (ja sen aiheuttama turhautuneisuus) taas motivoi osaltaan – tiesin kuitenkin, et no, tätä kieltä osaan ja saan sentään ongelmani ilmaistua. Oikeat liput saatuani hyppäsin Harukaan, ja reilut 70 minuuttia junassa kyykittyäni olin pimeässä Kiotossa. Hostelli löytyi onneksi kohtuullisen helposti, ja tavarat järjesteltyäni lähdin etsimään suomalaista seuraa ja pientä syötävää.


Ekat päivät tuli vietettyä pitkälti Liisan, Saaran, Tuulin ja Anna-Kaisan kanssa. Tiistaina lähdettiin mun ehdotuksestani katsastamaan näissä kuvissa näkyvä Fushimi inari taisha –pyhättö (伏見稲荷大社), jonka olin pari vuotta sitten onnistunut näkemään vain iltahämärällä. Tää muisto oli jäänyt vähän kaivelemaan, joten halusin nähdä, miltä paikka näyttää päivänvalossa. Samalla reissulla saisin ostettua S:n tuliaiseksi pyytämää onnea pyhättörihkaman muodossa. 


Ja joo, olihan se pyhättö aika erinäköinen auringossa, lämpimällä säällä verrattuna pimeään maaliskuun tihkutukseen. Olin Japanin kylmyyteen varautunut Soulin-täysvarustuksellani, mut ekoina päivinä talvitakki, paksu kaulaliina ja lapaset olivat naurettavaa liioittelua. Parhaimmillaan elohopea nousi yli 11 asteen, ja kuljettiin tyytyväisenä takit auki ja (mulla) aurinkolasit päässä.


Kioton vehreys tuli myös yllätyksenä. Syksyn lehdet olivat täälläkin pudonneet jo ajat sitten, mutta ikivihreitä puita oli paljon enemmän. Fiilis oli vähintääkin keväinen.



Missä oli se kylmä Japani, jota olin etukäteen niin paljon pelännyt?




Illan hämärtyessä lämpötilat tietysti laskivat jonkin verran, mutta kaksi vuotta sitten inhoamani kosteus ei kaikesta huolimatta tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin mitä olin muistellut. Oon edelleen sitä mieltä, että Nikkoon kaksi vuotta tehty reissu oli jäätävin, mitä olen ikinä kokenut (en oikeasti pystynyt olemaan ulkona viittä minuuttia kauempaa), mutta Soulin jälkeen Kioto tuntui mukavan lämpimältä. Onneksi täälläkin pitäisi alkaa kevät n. kuukauden kuluttua.

Ekat päivät menivät leppoisasti Kiotoa kierrellen, syöden ja juoden. Uutenavuotena nautittiin ensin izakayan antimia (paskaa ja nyrpeää palvelua, mutta kukapa noista olisi halunnut olla tuona päivänä töissä), sitten tuhannen jenin juustoa ja viiniä ja lopulta päädyttiin epämääräiseen countdown-tapahtumaan. Hommasta piti pulittaa 1000 jeniä, jolla saisi alkudrinkin (alkoholiton... niinpä niin), shotin ja kuohuvan lisäksi oikealla hetkellä laukaistavan cracker-paukun. Koko juttu alkoi epäilyttää jo alkuunsa: päästiin 1000 jeniä maksettuamme ankeaan odotushuoneeseen, jossa saatiin kukin numerot ja laimea drinkki. Taustalla pauhasi TV, josta tuli japanilaista viihdeohjelmaa eli ei mitään katsomisen arvoista. Odoteltiin jännityksellä, mitä tästä nyt tulee. Noin 20 minuuttia ennen h-hetkeä alkoi numeronhuuto, ja siirryttiin ihanan japanilaisesti numerojärjestyksessä ylempään kerrokseen. Siellä meitä odotti shotti ja kuohuva, jotka oli kai tarkoitus säästää oikeaan hetkeen mutta ei me tollaisista piitattu. Aina vähän väliä juustomättö-jonnen näköinen jäbä huusi ohjeita megafonilla. Jossain vaiheessa annettiin lupa vetää toinen juoma huiviin. Vuoden vaihtuessa kaikki paukuttelivat kräkkereitään niin tarkasti kuin pystyivät. Juhlafiilistä sai hakemalla hakea, ja lähdettiinkin loppuhuipennuksen päätteeksi nopeasti pois.


Seuraavana päivänä sain vihdoin sovittua treffit Saanan ja Artun kanssa, jotka olivat menneet tsekkaamaan Yoshida jinja –pyhätön (吉田神社). Mä sekoilin bussien kanssa, tulin paikalle reilusti myöhässä sovitusta ja unohdin kaikessa hässäkässä sateenvarjoni bussiin. Mikä nyt ei olisikaan ollut katastrofi, ellei taivaalta olisi tullut sakeana lunta. Aivan. Kuten näistä kuvista näkee, keväinen, aurinkoinen Kioto oli yhdessä yössä pelkkä muisto vain. Haastavat olosuhteet aiheuttivat myös teknisiä ongelmia, joten osa kuvista on vähän tärähtäneitä.






Kuvat kertovat varmaan kaiken oleellisen. Sateenvarjottomana oli kiva yrittää bongailla S:ää ja A:ta, jotka kuitenkin lopulta ilmestyivät samoille kojuille. Jee.


Täri täri.
Temppelivisiitin jälkeen menin syömään S&A:n uuteen kämppään ja odottelemaan iltamenojen alkamista. Tarkoitus oli mennä sekalaisella porukalla izakayaan ja karaokeen. Muhun ekana päivänä tarttunut flunssa oli pahentunut sopivasti loskakelissä, joten alun perin olin ajatellut jättää koko karaoken väliin, mut loppujen lopuksi päädyin jopa laulamaan. Aamuviiteen asti en tuolla tosin viihtynyt, siitä huolehti voipunut olo.


Seuraavana päivänä en tehnyt mitään mainitsemisen arvoista. Kävin moikkaamassa vielä vikan kerran Liisaa ja kumppaneita, joiden reissu oli loppumassa, pyörin hetken aikaa asemalla ostamassa nostalgisia Japani-juttuja kuten erimakuisia soijamaitoja (löysin uuden maun, jolla salee herkuttelisin jatkuvasti jos nyt olisin vaihdossa Japanissa: omenapiirakka) ja laitoin sitten viestiä taas Saanalle kysellen tämän menoja. 

Päädyin illemmalla vain nauttimaan yllä olevaa kasvis-suupukareeta (soup curry, erityisesti Hokkaidolla suosittu curryruoka) S:n ja A:n kanssa. Ruoka oli hyvää, mutta Japani ei taaskaan päässyt yllättämään: kasvisannoksesta löytyi pari ihan selvää lihariekaletta. Muutenkin tää reissu tahtoi olla vähän hankala syömisten osalta, kun sitä kasvisruokaa ei vaan välillä ole tarjolla. Korealaisetkin rakastaa lihaa ja tunkee sitä kaikkialle, mutta täällä syödään aivan eri mittakaavassa myös kasviksia ja niinpä monet ruoat on ihan jees vaikka niistä jättäisi sen lihan pois (ja se on usein ihan mahdollista). Mut en muista, että vaihtoaikanani syöminen olisi ollut ihan hirveän hankalaa enkä koennut tarvetta luovuttaa kokonaan, fleksasin vain liemien kanssa.


Vikana päivänä tavattiin taas pienellä porukalla ja suunnattiin Arashiyamaan, jossa olin myös käynyt aiemmin vanhempieni kanssa. Tarkoitus oli tehdä hieno kierros maisemajunalla, mutta perillä odotti ikävä yllätys: juna olisi pois käytöstä helmikuun loppuun saakka. Otettiin sitten tavallinen juna Kameokaan siinä toivossa, että vähän syrjemmästä olisi helpompaa löytää halvemmalla ruokaa.




Kameokassa ei kuitenkaan ollut juurikaan mitään nähtävää, vain Kameokan linnan jäänteet jotka nekään eivät herättäneet mitään suuria fiboja. Koko kylä oli aika kuolleen ja suljetun oloinen, eikä onnistuttu löytämään yhtään avointa ruokapaikkaa. Parasta antia oli linnan lähellä ollut koju, jossa paikalliset sedät pitivät jonkinlaista arpajaispistettä. Saatiin ilmaiseksi mm. mandariineja ja Kameoka-krääsää. Mun tuurini riitti Kamemaru-maskottiriipukseen. Onkohan Japanissa olemassa kylää, jolla ei olisi omaa maskottia?

Nälkä oli tässä vaiheessa yltynyt sietämättömäksi, joten otettiin juna saman tien Kioton asemalle, josta ruokaa saisi mahdollisesti hitaasti – ja jonon kautta – mutta varmasti. Tällä kertaa syötiin sentään ihan japanilaista ruokaa – mun viikon ruoat koostuivat aiemmin mm. pastasta, leipäpaloista ja salaatista, ja vanhempieni kanssa söin kaksipäiväisen Kioton-visiitin aikana molempina päivinä pitsaa. Ehe ehe.

Seuraavana aamuna heräsin aikaisin, pakkasin tavarani ja suuntasin lentokentälle. Perillä iski heti pieni vitutus, kun vain ajattelin alkavaa työviikkoa ja toimettomuutta. Näiden fiilisten innoittamana päädyinkin maanantaina ilmoittamaan, etten halua enää jatkaa projektissani. Tämä päätös helpotti vähän, vaikka turhaahan tää kotona kökkiminenkin on. Ostin Japanista sentään uuden korean kirjan, joka vaikuttaa tosi hyvältä ja järkevältä – jos vielä löytyisi motivaatiota opiskellakin. Ja, toisin kuin aiemmin kirjoitin, en muuten kadottanutkaan sitä lempparikirjaani: mokoma löytyi vaatekaapistani pari viikkoa sitten.

2 kommenttia:

  1. Hei.
    Tiedustelisin, että mitä kameraa käytät kuvien ottamisessa.

    Kiitos,
    mmntyul

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kamerana on Canon EOS 60D, objektiivina näissä kaikissa (ja kuvissa yleensä) EF 50mm f/1.8 II. Voin suositella. :)

      Poista