lauantai 6. kesäkuuta 2015

kesä!

Aika Soulissa lähenee loppuaan. Paluulentoni on alustavasti vajaan kahden ja puolen kuukauden päässä. Lomastani on jo kaksi kuukautta. Idaessa oon asustellut jo yli kuukauden verran. Vaikka en viime aikoina ole tehnyt mitään erityisen villiä tai muistettavaa, päivät (ja viikot!) kuluvat silti pelottavaa tahtia. Kohta mun pitäis olla takaisin Suomessa ja alkaa miettiä jo arkisia kriisejä graduntekoineen, kurssisuunnitelmineen ja asunnonetsimisineen. Ja jos nää mun oireet edelleen jatkuvat, tää kaikki pitäis hoitaa puolivointisena. Hurraa!

No, ruikutukset sikseen. Jaksan edelleen olla optimistinen. Kaksi isoa askelta parempaan on jo otettu, kun unesta ei tarvitse enää stressata eikä naama paiseile likimainkaan yhtä pahasti kuin viime syksynä. Eiköhän tässä löydy ratkaisu vielä muihinkin ongelmiin.

Palataan hetkeksi taas siihen lomaan. Mirvan viimeisenä päivänä suunnattiin Bukhansanin kansallispuistoon, jonne olin jo pitkään halunnut mennä. Puiston vetovoimaisuutta lisää toki se, että sinne pääsee näppärästi reilussa puolessa tunnissa 110A-bussilla (palatessa 110B!), joka tuolloin kulki aivan mun kotini edestä. Soul ei oo valtavasta metroverkostaan huolimatta aina kauhean kätevä liikenteensä suhteen, ja muutettuani S:n luokse oon kulkenut suurimman osan matkoistani prätkällä, etenkin jos oon ollut jostain jo vähän myöhässä. Matka, johon metrolla menisi asemalle kävelemisineen ja junan odottamisineen 40 minuuttia, taittuu prätkällä kymmenessä minuutissa. Kuten jo joskus aiemmin totesin, täällä ei moottoripyörillä tunnu olevan mitään sääntöjä – tai jos on, niin ei niitä hirveästi vahdita tai noudateta. Punaisia päin vaan ja puikkelehtimista autojen välistä.


Oli hullun nätti ja lämmin päivä! Täysosuma. :)


Vielä huhtikuun alussa puut olivat paljaita.


부처님오신날 (Bucheonim osin nal) aka "Buddhan tulemisen päivä" aka Buddhan syntymäpäivä oli 25. toukokuuta, mutta merkkipäivän koristeita on näkynyt ympäri kaupunkia jo pitkään. Tuolla puistossa näitä oli erityisen paljon.


Karun ja lehdettömän maaston seasta pilkisteli vaaleanpunaisia kukkia!



...ja niitä kukkia riitti.


Käveltiin erään nyppylän huipulle, mikä oli meille ihan riittävä lenkki. Toltakin kukkulalta oli vallan hienot näköalat kaupunkiin, ja ilma paljon raikkaampaa kuin ydinkeskustassa.



Pienen evästauon jälkeen lähdettiin alaspäin. Paluureitti oli huomattavasti helpompi ja simppelimpi kuin tuloreitti.


Takaisintuloreitti vei melkein suoraan jonkun pihalle. Pihalla käyskenteli kolme (vai neljä?) Ransun näköistä koiraa, jotka riensivät innoissaan meitä tervehtimään. Yksi koirista oli selvästi muita ujompi, mutta kaksi niistä nautti täysin rinnoin paijailusta ja rapsuttelusta.

Puistoretken jälkeen mentiin kukin tahoillemme lepäämään. Tai no, mä menin kotiin lepäämään ja hakemaan kamppeita iltaa varten, M&M suuntasivat kalatorille (jonne mä en halunnut) Mirvan himoitseman ravun perässä. Sovittiin, että myöhemmin tavattaisiin Yongsanilla, jossa sijaitsee yksi Soulin isoimmista kylpylöistä. Korealainen kylpylä, jjimjilbang, oli mun mielestä hyvä tapa rentoutua päivän retkeilyjen päätteeksi. Olin Dragon Hill Spassa käynyt jo kerran aiemmin, kun tammikuun puolivälin paikkeilla juhlistettiin Rosan synttäreitä. Paikka oli halpa (n. 10 euroa!) plus helppo löytää, joten en jaksanut etsiskellä muita vaihtoehtoja. Jos joku tietää Soulista parempia kylpylöitä, saa vinkata.


Idea ko. kylpylässä on siis tämä: miehille ja naisille on omat pukuhuoneet. Niissä pukeudutaan kylpyläunivormuun, paitaan ja sortseihin, minkä jälkeen voi sipsutella yhteistiloihin. Näistä yhteistiloista löytyy jos jonkilaista huonetta erilaisilla ominaisuuksilla. On kylmää huonetta, kuumaa huonetta, tuskallisen hikistä kammiota, erihajuisia kopperoita ja aula, jossa voi lölläillä ja herkutella mm. bingsu-jälkkärillä.


Hyvää ja kaunista sosialisointia egyptiläisessä huoneessa. Meitsi dataa ja Mirva venyttelee. Todella moni tulee kylpylöihin lölläämään koko päiväksi. Rosan synttäreillä (joka oli sunnuntai = koko paikka aivan täysi) huoneiden pikku upotuksista saattoi kuulla syvää kuorsausta, eikä kylpylöiden käyttö halpana hotellina kostean illan päätteeksi ole myöskään aivan tavatonta. Sisään kuin pääsee sikamaisen halvalla, kylpylä on auki 24/7 ja sisäänpääsyn hinnalla paikassa saa lorvia jopa 12 tuntia, jos oikein muistan.

Meidän visiitillämme joku poika väänsi jotain läksyjen tapaista egyptihuoneessa. Kukin tavallaan.


Opeteltiin tekemään yangmeorit (양머리) eli lammaspäät eli korealaiset kylpylämyssyt. Näitä näkee joka toisella kylpylävieraalla... käytännöllisyydestä en tiedä, mutta kai se vaan kuuluu asiaan.

Rentouduttuamme riittävän kauan yleisissä tiloissa palattiin takaisin pukuhuoneisiin, riisuuduttiin ilkosillemme ja mentiin sitten naisten suihkutiloihin. Noissa tiloissa on suihkujen lisäksi erilaisia kylpyjä (jälleen eri tuoksuisia ja eri vaivoille), saunoja ja hoitoja. Mirva uskaltautui kokeilemaan kokovartalokuorintaa, jossa ttaemiri, kylpylän työntekijä, hinkkaa vartalon jokaisen kuolleen ihosolun irti vihreällä, kovahkolla "italiapyyhkeellä", jonka jälkeen iho on punainen, mutta silkkisen sileä kuin vauvan peppu.


Yongsanin jälkeen mentiin vielä iltapalalle Hongdaeen, otettiin purikurat ja sanottiin heipat – Mirvan lento kotoruotsiin olisi heti aamulla ja mun ja Marin Tokion-lento myös samana päivänä. Cherry Blossom Ending soi loman aikana joka paikassa.

Sit se Tokio! Lento oli kallis, mutta JAL lunasti kaikki odotukset. JALin lennolle olisi kuulunut vakiona kaksi ruumatavaraa yhden sijaan, lennon lyhyestä kestosta huolimatta koneessa oli mukavasti viihdykettä (mm. elokuvia) ja matkan hintaan kuului myös juoma ja ruoka, josta jäi lihallisten osienkin jälkeen kasvissyöjälle jotain purtavaa. Saatiin varattua hyvät paikat, jossa kukaan ei istunut meidän takana, ja lento meni tosi nopeasti! Katsoin ajankulukseni Hobitin viimeisen osan (tai ensimmäisen puolikkaan siitä), joka oli aivan kamalaa kuraa.

Oltiin ennen matkaa haaveiltu majoittumisesta jossain Takadanobaban tienoilla (jostain kumman syystä nuo hoodsit vetävät mua puoleensa, heh), mut loppujen lopuksi tilaa sopuhintaan+privaatisti oli vain eräässä asakusalaisessa hostellissa, Asakusa Smilessa. Ihan siisti ja kiva hostelli btw. En vaihtoaikanani hengaillut juurikaan Asakusassa, vaikka pari pakollista visiittiä sinne päin tulikin tehtyä. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, että lentokentältä meni meidän lähiasemalle suora paikallisjuna aivan kelpo hintaan – vajaalla 1300 jenillä (alle 10 e). Lentokentältä napattiin mukaamme taas PuPuRun taskuwifi, joka taas kerran toimi koko matkan ajan kuin unelma. Tällä kertaa olisi kuitenkin kannattanut lisätä settiin vara-akku, koska kahden käyttämänä toi simahti koko päivän mittaisilla reissuilla.


Oli jo melko myöhä, joten ei ehditty tekemään lauantaina mitään ihmeellistä. Nälkä kuitenkin hiipi pikku hiljaa, joten ehdotin, että mentäisiin Ikebukuron Haabesutoon. Yllä oleva setti saattaa olla pitkäaikaisemmille lukijoilleni jo tuttu näky vaihtovuodeltani, haha. Kävin Haabesutossa Tokion-vuotenani melkein kymmenen kertaa, eikä paikka tuottanut tälläkään kertaa pettymystä! Tofukerma oli edelleen yhtä jumalaista ja pitsa entisellään. Ainoastaan liharuokien lisääminen oli pieni harmi – ennen paikasta sai tosi paljon ruokaa soimiitolla eli soijalihalla, mutta nyt soija oli korvattu aidolla tavaralla. No, ehkä joku muu tykkää.


Seuraavana päivänä otettiin suunnaksi Jokohama. Ensin käytiin kuitenkin aamiaisella Skytreessä, josta sai mm. kasvissosekeittoa ja croissantteja. Skytreen lähellä kukki vielä jokunen kirsikankukkapuu, vaikka Japanissa nätein kausi oli jo aikoja sitten mennyttä.



Jokohaman kiinalaiskorttelissa riitti kukkaa ja vipinää! Tuntui, että kaikki olisivat päättäneet lähteä samana päivänä Jokohamaan.



Oon käynyt Jokohamassa aiemmin kaksi kertaa. Ensimmäinen visiitti oli Wasedan kansainvälisen kerhon WICin järjestämä, toinen oli legendaarisen ihailijani järjestämä niin ikään legendaarinen rentakaa-autoilureissu. Kaikesta huolimatta kiinalaiskorttelissa liikkuminen oli tosi helppoa ja löydettiin melko vaivatta korttelista satamaan, jossa voi sekä ihailla hienoja näkymiä (ja isoja laivoja!) että tehdä mielenkiintoisia ja uniikkeja ostoksia punatiilisessä Aka renga souko (赤レンガ倉庫) –kompleksissa.


Matkalla pysähdyttiin pieneen kahvila-ruokalaan, jossa oli vaikka minkälaisia erilaisia chai-juomia. Mulla oli jokunen vuosi sitten hirveä chai-addiktio ja kaapissa työkaverilta saatu purkki herkullista instant-chailattea, mutta sen finalisoimisen jälkeen en ole löytänyt mitään vastaavaa ja kaikki chailatet on olleet hirveitä pettymyksiä. Tässä oli mm. vaahterasiirappia.



Käytiin taas ottamassa purikura! Japanissa purikurakuvan tallentamiseen tarvitsee japanilaisen puhelimen, mut onnistuin kikkailemaan ja tajusin, että mulla on edelleen olemassa tili vanhan, jo käytöstä poistuneen kännykkämailini nimissä. Niinpä onnistuin tallentamaan tämän yhden satunnaisen kuvaan. Jälkeenpäin yritin samaa kikkaa toisten purikurien kanssa, mutta ei enää onnistunut! Näinköhän ne huomasi, ettei ko. sähköpostiosoite ole enää voimassa...

Mari osti Skytreestä superhienot Onitsuka Tigerin kengät! Saatiin vielä turisteina 10% ale, kun vilautin mukana ollutta passiani. :) Ihan kiva etu yli 100 euron kengistä!


Löydettiin satamaan!



Huomasin jo kaukaa kuvassa vasemmalla näkyvän supersöpön koiran, joka käveli hassusti peppuaan heiluttaen. Olin varma, että tollanen koira saisi takuulla pian huomiota muilta sunnuntaikävelijöiltä, enkä ollut väärässä...


...koska kohta koiran kimpussa parveili yksi jos toinenkin. Ohikulkijatkin huokailivat ihastuksesta, ja jopa yksi lenkkeilevä keski-ikäinen mieskin parahti "SÖPÖ!" ohi juostessaan. Ei voisi kuvitella Suomessa ikinä vastaavaa. :) Koiran omistajakin vaikutti sympaattiselta papparaiselta.



Aka renga soukon pihalla oli joku hassu tapahtuma, jossa myytiin intialaista tavaraa ja sotkettiin kehoa maaleilla. Yllättäen nää maalityypit oli suurimmaksi osaksi ulkkareita.


Aka renga souko oli jälleen huippu! Muistan jo WIC-kierroksella, miten paljon tykkäsin alueesta ja satamasta, mutta vasta tällä kertaa ehdittiin kunnolla tutustua pikkuisten kauppojen tarjontaan. Jos mulla olisi ollut enemmän rahaa käytettävissä, olisin varmasti innostunut vielä enemmän kuin nyt. Mukaan lähti ainakin kangaskassi, aurinkolasit, random kippoja ja kuppoja jossa oli vielä randomimpaa suomea (mä oon jotenkin hassahtanut näihin japanilaisten suomiesineisiin), maccha lattea... ja vaikka mitä muuta. Käykää ehdottomasti tuolla, jos eksytte Jokohamaan. Symppis ja kiva paikka!


Mentiin käymään vielä läheisessä tivolissa, jossa uskaltauduttiin vuoristorataan. Kyyti ei ollut järin pitkä, mutta tulipahan kokeiltua. Välillä harmittaa, etten vaihtovuoden aikana koskaan saanut käytyä Disneylandissa tai vastaavissa. Oon kuitenkin joskus pienempänä ollut tosi innoissani huvipuistoista.



Alun perin tarkoitus oli käydä sushilla, mutta nähtyämme sushipaikan jonon päätimme lähteä takaisin Tokioon etsimään ruokaa. Jokohamasta pääsi yllättävän helposti Harajukuun, josta käveltiin Sakura Teihin okonomiyakille. Tääkin paikka on varmasti tuttu vaihtoajan kuvista. Ruokaa odotellessa herkuttelin cassis sodalla. Cassis soda ja umeshu = ♡ En muuten alkohol(e)ista kummemmin nykyään välitä.


Seuraavana päivänä mentiinkin sitten melkein heti etsimään lounasta. Mari löysi meille Genki sushi –nimisen kaitenzushin, joka oli tosi kiva paikka! Tavallisten sushien lisäksi tarjolla oli erikoisempiakin juttuja, ja kaiken lisäksi paljon kasvissusheja.

Päivä oli tosi sateinen, joten vietettiin aikaa lähinnä kauppakeskuksissa pyörien. Vaikka Tokio onkin todellinen shoppailuparatiisi (Korea ja Soul ei oo mitään, mitään verrattuna Tokioon, ellei etsi just halvan näköisiä rättejä ja kosmetiikkaa), pelkkä shoppailu on kuitenkin aika tylsää. Kuvia näiltä parilta seuraavilta päiviltä on jo sään takia vähemmän.

Myöhemmin menin tapaamaan Takadanobabaan Wasedassa vaihtoilevaa Kaisaa, joka oli käynyt ostamassa mulle ja Marille liput Ghibli-museoon. Liput tuonne täytyy ostaa aina reippaasti etuajassa konbinien automaateista, joten tarvittiin tässä vähän auttavaa kättä. Samalla oli kiva vaihdella kuulumisia, kun ei olla Kaisan kanssa nähty sitten tämän läksiäisten.


Kaisan treffaamisen jälkeen mentiin – rumpujen pärinää – sempre pizzaan! Edelleen loistavia lättyjä noin viidellä eurolla tai alle. Muistan edelleen, miten syötiin Marin kanssa näitä kissahostellissamme Dexteriä katsellen. Nykyään oon löytänyt Soulistakin hyvän pitsapaikan (Pizza Gate), joka on omassa lajissaan myös tosi jees. Korealaiset tykkää riistää pitsan hinnoissa (välillä näkee melkein 30 euron pitsoja – TERVE!), mutta Pizza Gaten juustolätyn saa noin viidellä eurolla. Samalla hinnalla saa toki myös Pizza Schoolin pitsan, mutta se taas on aivan hirveä maissilla kuorrutettu turhake.


Seuraavana päivänä suunnattiin jälleen ensimmäiseksi lounaalle. Lounaspaikaksi valikoitui Omotesandoun Pure Cafe, jossa kävin vaihtoaikanani kerran illallisella. Lounas oli tosi hyvä ja kahvilassa oli myös kiva tunnelma. Ja kahvilan työntekijäpoika tosi söötillä ja sympaattisella tavalla hippi! 


Päivän ohjelmaan kuului samalla alueella sijaitseva pupukahvila. Olin käynyt jo lukuisissa kissakahviloissa sekä myös lintu- ja lammaskahvilassa, mut pupukahvila oli mulle ensimmäinen lajiaan. Olin kuullut juttua, että pupukahvilat ovat paljon ahdistavampia kuin kissakahvilat ja että puput kyyhöttävät koko ajan vain häkeissään, joten en ollut ihan varma mitä odottaa.

Idea oli kuitenkin seuraava: suurin osa pupuista lepäili häkeissään, ja pienelle kahvila-alueelle otettiin vuorotellen yksi pupu vähintään vartiksi. Häkeissä olevia pupuja sai käydä syöttämässä ja silittelemässä. Vapaaksi päästetyt puput olivat tosi pirteitä eivätkä liiemmin pelänneet ihmisiä, mutta vaikea sanoa miten paljon noi pääsevät loppujen lopuksi liikkumaan... toki ymmärrän sen, ettei kaikkia pupuja voi päästä samaan aikaan vapaaksi, koska lopputuloksena olisi varmasti tappeluita ja/tai infernaalinen määrä pupuvauvoja, mutta ehkä pupuja voisi olla sitten vähemmän, jotta ne kaikki pääsisivät tasaisin väliajoin jaloittelemaan. Äh, emmätiä.




Ulkona satoi taas vaihteeksi, mutta se ei estänyt tätä herraa lähtemästä päiväkävelylle kahdeksan (!) jättikissan kanssa. Japani on kyllä ihan mahtava, kun päivittäin tulee kaikenlaista hullua vastaan. Noi kissat oli aivan mielettömän rentoja ja haistelivat uteliaina ohikulkijoita. Ja tottakai noi herättivät samanlaisia reaktioita kuin Jokohaman koirakin – ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään ja huokailemaan. Harmikseni ehdin napata vaan yhden tärähtäneen kuvan, koska tilanne oli niin yllättävä. :D

Päivä oli taas masentavan harmaa, joten kulutettiin aikaa taas lähinnä pyörimällä kaupoissa. Marille löytyi suht edukas ja nätti vihreä pikkumatkalaukku, jollaista se oli tullut etsimäänkin! Mä ostin oman turkoosin laukkuni aikoinaan Japanin Amazonista. Amazonia on kyl tullut ikävä...


Illallista syötiin Nakameguron Rainbow Bird Rendezvous'ssa, joka oli mulle aivan uusi vegaaniravintolatuttavuus. Ylläoleva setti sisälsi mm. soijaburgerin ja rapeita soijapaloja. Ihan jees, mutta ei jättänyt kuitenkaan mitään suurempia fiiliksiä. Paikka oli lisäksi aika hankala löytää.


Sää oli nihkeä, mutta ainakin sateisista, valojen täplittämistä kujista sai kivoja ja tunnelmallisia kuvia. :)


Tokavika reissupäivä alkoi jälleen uudella vegaaniravintolakokemuksella. Löysin netin syövereistä ylistävän vinkin T's Tantan -raamenravintolaan, josta saisi läskinuudeleita täysin kasviperäisenä. Kiinnostuin heti, koska raamenia en ole sen lihaisuudesta johtuen koskaan päässyt maistamaan. T's ylitti odotukset moninkertaisesti ja uskallan jopa väittää, että tässä oli reissun paras ravintola. T's löytyy kaoottisen Tokyon aseman sisältä ja oli kieltämättä hieman hankala paikantaa, mutta kiitos wifin tämäkin lopulta onnistui. Tosi hyvät maut. Ja oli kiva huomata, että ravintolassa oli ihan "tavallista ohikulkijaa" eikä todellakaan pelkästään kasvissyöjiä. Hyvä kasvisruoka kelpaa kaikille ruokavaliosta riippumatta.


Ruoan jälkeen alettiin pikku hiljaa valua Kichijoujiin päin, sillä Mitakan Ghibli-museoon tulisi saapua siihen aikaan, mikä lipussa lukeekin. Ehdittiin hyvin pyöriä ja istuskella puistossa, nauttia viimeisistä kirsikankukista ja mässäillä meronpanilla.


Kovaääninen ystävämme.



Viimeinen kokonainen päivämme oli sentään kaunis ja aurinkoinen. Ja on nää Japanin puistot kyllä jotain, mitä Korea (tai ainakaan Soul) ei osaa.


Illalla oli tarkoitus mennä syömään Olu'olu Cafeen, jossa kävin Chenin, Rosan ja Sonian kanssa aikoinaan, mutta pitkää reissuamme Setagayan sokkeloihin ei palkittukaan havaijimätöllä vaan SULJETTU-lapulla. Mä kun en ollut hölmönä tajunnut tarkistaa ravintolan aukioloaikoja – kyseinen paikka on siis aina keskiviikkoisin kiinni. Pettymys oli valtaisa, mut mentiin sitten lohdutukseksi syömään rasvaiset tempurasetit Tendon tenyaan.


Lähtöpäivänä oli vielä aikaa tsombailuun, joten käveltiin Asakusan pyhätölle tämän nätin puiston kautta. S oli pyytänyt mua ostamaan onnenhelyn entisen rikkoutuneen tilalle (ostin tällaisen jo joulukuun reissullani, kun tyypiltä oli palanut talo ja asiat muutenkin huonosti), ja Asakusa rihkamineen vaikutti sopivalta paikalta. Sivumennen sanoen tääkin hely on jo tätä kirjoittaessani mennyt rikki, joten ei ole onnea kyllä laadulla pilattu.


Puistossa meille tuli juttelemaan tällainen kaveri. Vaikutti olevan vähän pihalla, enkä todellakaan tarkoita ulkoisesti. Olisi mielenkiintoista kuulla tämänkin tyypin elämäntarina...


Asakusa ei näytä ollenkaan pahalta paikalta asua, vai mitä?


Käytiin vielä Cheese Gardenissa syömässä ähkylounaat. Tällä kertaa en ottanut noiden kylkeen juustokakkua. Sen sijaan käveltiin paikalliseen isoon markettiin, josta löytyi Kikkomanin soijamaitoja ja muuta kevyttä välipalaa. Jos jotain kaipaan Japanista, niin noita makusoijamaitoja. Okei, ne ei varmasti ole edes terveellisiä ja sisältää taatusti kilon sokeria, mut tykkäsin vedellä noita evääksi vähän liiankin kanssa. Ja tuntuu, että joka kaudella tulee uusi maku! Poissaoloni aikana markkinoille oli tupsahtanut vaikka mitä jännää, kuten ginger alen ja suklaa-appelsiinin makuista soijamaitoa. Mut toisaalta kaipaan jo Suomen ruokajuttuja.

Paluumatka sujui muuten mutkattomasti, mutta Incheonin lentokentällä odotti aivan järkyttävä tungos immigrationiin. Jonotettiin valehtelematta ainakin tunti, eikä asiaa auttanut se, ettei ihmiset osanneet jonottaa. En kyllä jumalauta ymmärrä, millä perusteella Incheonin lentokenttä on maailman kärkeä. Immigrationiin menee aina tuhottoman kauan aikaa ja turvatarkastukseen on niin ikään jumalattomat jonot. Mutta ei kai noissa arvosteluissa oteta huomioon tällaisia mukavuusseikkoja. Tiedän kuitenkin sen, että kun paluulentoni aika koittaa, en tällä kertaa jätä lähtöäni tipalle... koska muuten Incheon voi yllättää.

Marilla oli vielä yksi kokonainen päivä Koreassa Japanin jälkeen. Tuona päivänä ei enää jaksettu keksiä liiemmin tekemistä, joten käytiin vain hakemassa paketti Jonggakista, syömässä mansikkabingsua ja pyörimässä Sinchonissa. Illallista syötiin Loving hutissa, ja suurena älynväläyksenä tilattiin (muka) kahden hengen hot pot... joka olikin sitten sen kokoinen annos, ettei paljon naurattanut. Tarkoituksena oli ollut katsastaa myöhemmin Banpo Bridgen valoesitys, mutta ton ruoan takia myöhästyttiin hienosti vikasta esityksestä. En oo vieläkään ehtinyt nähdä tota valojuttua, ja vaikka esitys ei kuulemma olekaan mikään tajunnanräjäyttävä elämys, olisi se ihan kiva katsastaa.

Ensi kertaan! Silloin luvassa toukokuun kuvia. Ollaan me täältä ghettoluolasta jopa välillä poistuttu.

2 kommenttia: