sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

toukokuisia tunnelmia

Sadekaudet ei oo mua varten. Lämpötilat kohoavat lähes päivittäin kolmeenkymppiin, mutta sitä mukaa kun kesä etenee, yhä useammin kuumuutta täydentää tuskainen kosteus ja ajoittaiset kaatosateet. Ja ukkonen. Ukkoselle herkkä pääni arvostikin kovasti enemmän toukokuun kelejä, kun päivät olivat lämpimiä, mutta kuitenkin vielä kohtuullisen kuivia (jälleen kerran jotain mitä odotan Suomesta). Ollaan muuttoni jälkeen läskistytty ja laiskistuttu aika lailla ja päivät kuluvat pitkälti ghettoluolassa hengaillen, mutta toisinaan ollaan saatu itsemme liikkeelle.


Täällä mä tällä hetkellä asun. Naapurini ovat lähestulkoon kaikki yli kuusikymppisiä, paitsi viereisen talon äkäinen mies, jolla on paha videopeliaddiktio. Jos en ennen muuttoani olisi osannut korealaista kiroilusanastoa, niin nyt kyllä osaisin. Jäbän tunteelliset "AISSHH SSIBAL!!!" (eli VOI VITTU!!!) –huudot innostavat mua välillä matkimaan tätä, mihin S kyllästyneenä kommentoi et nyt jumalauta hiljaa.

Sitä mukaa kuin vanhukset kuolevat, rosoisia halpiskämppiä (meidän ihan kohtuullisen kokoisen kaksion kuukausivuokra on reilut 300 euroa, ei mikään paha hinta ottaen huomioon myös näppärän sijainnin) laitetaan maan tasalle ja tilalle kohoaa siistejä kerrostalokomplekseja. Ihan kivenheiton päässä meidän kämpästä löytyy näitä uusia taloja, joissa monissa on jopa kunnon turvatoimet vartijoineen. Meidän kodin yksityisyydestä kertoo mm. se, ettei täällä ole edes mitään postilaatikon kaltaistakaan. Kirjeet ja paketit löytyvät rappujen lattialta, josta ne voi poimia kuka tahansa. Mut toisaalta korealaiset on vielä ainakin toistaiseksi melko rehellistä porukkaa, ja eräänkin päivän päätteeksi alakerran mummeli kertoi oikein vahtineensa meidän Suomi-pakettia, ettei kukaan sitä veisi. (Sivumennen sanoen tässä talossa on vain kaksi kämppää.)


Ollaan muutaman kerran käyty Hapjeongin ja Dangsanin asemien välissä sijaitsevalla Seonyudon saarella. Nyt, kun kukkakaudet ovat jo kaukana takanapäin, ei tuolla ole enää varsinaisesti mitään nähtävää, mutta kiva, nätti ja viihtyisä pikku saari joka tapauksessa.


Seoul Forest -visiittini ovat molemmilla kerroilla epäonnistuneet täydellisesti. Ekalla kerralla seura oli tylsää, tällä kerralla onnistuin riitelemään S:n kanssa taas kerran maailman naurettavimmasta asiasta. Puisto oli kuitenkin nätti ja kesäinen, mitä nyt sunnuntaisin tupaten täynnä populaa.


Ghettoluolaan on eksynyt tähän mennessä miljoonien itikoiden ja hämähäkkien lisäksi myös liuta muita ötököitä, kuten kuvassa näkyvä siira. Rasittavimmat vieraat ovat tähän mennessä olleet kuitenkin torakat (hyi!) sekä hiiri, joka muun muassa kakki ruokapöydälle ja onnistui nappaamaan loukusta juustot jäämättä itse kiinni. Mä en luonnollisestikaan halunnut tappaa tota (mainittakoon, että täällä suosituin loukku on tarrapaperi, johon hiiri jää jumiin, minkä jälkeen ainoa vaihtoehto on tappaa se... jotenkin), joten jouduttiin pari iltaa kehittelemään kikkakolmosia otuksen nappaamiseksi. Lopulta hiiri saatiin laatikkoon ja vietyä moottoripyörällä kilometrien päähän joen rannalle. 


Lopetettuani vapaaehtoistyöt sain vihdoinkin aikaa käydä läpi vakuutuspapereitani ja laskeskella lääkärivisiittieni hintaa. Jos kaikki menee hyvin, saan takaisin yli miljoona wonia Kanbuk Samsung Hospitalin aiheuttamista jonninjoutavista kuluista. Ennen paperipinkan lähetystä Saksaan kävin kopioimassa kaikki saamani kuitit Seoul Metropolitan Libraryssa. Samalla reissulla käytiin kurkkaamassa aivan vieressä sijaitseva Deoksugungin palatsi.



Palatsialueella oli käynnissä joku Starbucksin kampanja, ja meillekin tarjoiltiin ilmaista vettä ja kahvia.


Menin M&M:n Korean-reissun aikana ostamaan itselleni lippiksen (eri kuin kuvassa), mut tätä kuvaa katsoessani mietin taas, että sopiiko mulle lippikset laisinkaan. 


Samalta reissulta. Han-joen rannalla oli törkeän hieno auringonlasku!



Eräänä perjantaina päätettiin lähteä vähän reippailemaan ja otettiin suunnaksi Suraksan, mun toisen projektini vieressä sijaitseva vuori. Oltiin jo pidemmän aikaa puhuttu vuorireissusta (ehdin Bukhansanin kansallispuistosta M&M:n reissun aikana nähdä vain pienen vilkaisun, onhan puisto kuitenkin mahdottoman iso), ja arkipäivä oli tällaiselle aktiviteetille hyvä valinta: viikonloppuisin vuoret ovat tupaten täynnä porukkaa, eritoten eläkeläisiä. Vuorelle kannattaa suunnata jo ihan vain raikkaamman ilman ja puhtaan veden (jota yo. kuvassa tankkaan) takia!


Metsässä pääsi välillä varjoon. Tykkään tän kuvan valoläikistä. En yleensä kuvaa kameran valmisohjelmilla, mut joskus niistä saa kivoja efektejä irti.


Luontoa!


Buddhan syntymäpäiväkoristeluja temppelin luona.


Kiivettiin yhdelle melko matalahkolle nyppylälle. Vaikka alempana poluilla tuli paljonkin porukkaa vastaan, tuolla sai olla aika rauhassa – oravia tosin nähtiin kahtakin eri lajia!


Melkein huipulla.


Eräänä sunnuntaina tehtiin melko tyypillinen pitkä kävelylenkki. Ylitettiin Han-joki, jonka toisella puolella picnic-kansa nautti aurinkoisesta päivästä teltoissaan. Jep, täällä ulkoiluun kuuluu piknik-vilttien (joita niitäkin toki näkee) sijaan erottamattomasti kuputeltat, joissa voi mukavasti löhöillä piilossa auringon polttavilta säteiltä. Vaaleaa ihoaan vaalivia korealaisia ruskettuminen ei voisi vähempää kiinnostaa.


Huonosti erottuva teksti, joka paljastaa kahvilan olevan Jeesuksen asialla. Korealaiset jaksaa jeesusmeiningeissään mennä välillä rasittavan puolelle – muistan, miten juoksulenkilläkin joku täti yritti tuputtaa mulle Jumalan sanaa.


Otettiin Yeouidon puistossa (vahingossa!) tällainen kaverikuva, ehkä joskus opin ottamaan tarkemman. Mun vaalealla (ja punaisenrähmivällä) silmällä vastaava ei onnistunut, salaisuus piilee tummissa silmissä.


Muistan, miten viime kesänä menin linturetkelle Espooseen bongaamaan ihan turhaan harmaahaikaroita, ja täällä niitä on sitten joka paikassa.


Oon myös pannut merkille, miten täällä kasvaa paljon samoja kukkia kuin Suomessakin, mutta vaan kuukausi-pari aiemmin.


Jatkettiin kävelyä jonnekin hornaan. Tätä vihreämmäksi ei Soulissa helposti pääse!



Koreassa riittää kaikenlaisia ötököitä. Ehkä vähän vähemmän ja pienempiä kuin Japanissa (jossa mm. jättikokoiset perhoset ja herhiläiset olivat kesällä jokapäiväinen näky), mutta samoja keltaisia jättihämähäkkejä pyörii täälläkin. Hankittiin himaan hyttysverkko ötököiden takia, mutta välillä etenkin hämähäkit löytävät tiensä verkon sisäpuolelle. Aina yhtä ihanaa herätä, kun kahdeksanjalkaiset kävelevät raajoilla, enkä edes pelkää hämähäkkejä. En suosittele foobikoille.


Lisää ötököitä!

Sain kuluneella viikolla vihdoin lähetettyä tavaraa takaisin Suomeen. Toisin kuin Japanissa, täällä en ole harrastanut mitään megashoppailua. Koin silti tarpeelliseksi lähettää reilut 10 kiloa kotiin etukäteen, ettei sitten lähempänä lähtöä tulisi mitään isompaa paniikkia. Laivapostin luotettavuudesta voi aina olla montaa mieltä, mutta ainakin kaksi vuotta sitten meidän paketti Japanista Suomeen tuli turvallisesti perille. Ainakaan laivapostista ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi: 10 kilon paketin lähettäminen Suomeen maksaa vajaat 25 euroa. Omani meni yli, joten hintaa tuli n. 27 euron verran.

Yritin yhtenä päivänä käydä taas juttelemassa lääkärissä oireistani. Koska Kangbuk Samsung Hospitalin meininki on alkanut kyllästyttää (eikä vakkarilääkäri edes jaksa kuunnella mua), päätin kokeilla toista sairaalaa. Kirjoitin lapulle listaa oireistani ja yritin jo heti alussa tehdä selväksi, että a) en halua kokeilla enää mitään lääkkeitä ilman, että sille on selvä tarve ts. että testien kautta löytyisi jotain, mitä sillä lääkkeellä voisi hoitaa b) mulla on tietynlainen lääkehistoria, minkä takia uskon että oireet liittyvät näihin lääkkeisiin c) unettomuuteni on jo hoidettu, joten sitä ei tarvitse enää käsitellä d) ongelmani ei ole vain pääni sisällä, vaan oireet ovat suurimmaksi osaksi fyysisiä ja e) oon kärvistellyt pahimpien oireideni kanssa jo liki vuoden, mutta osa niistä on alkanut jo muutama vuosi aiemmin (mitä lääkärit eivät ole koskaan vaivautuneet tutkimaan tarkemmin). Ihan turhaan. Maksoin lopulta melkein 30 euroa siitä, että miessairaanhoitaja vittuili mulle, kehotti olemaan kärsivällinen ja ehdotti rauhoittavia. Testien ottaminen olisi maksanut 600 tuhatta wonia eli melkein 500 euroa.

En mä Suomessakaan löytänyt lopullisia ratkaisuja ongelmiini, mutta suomalaiset lääkärit ovat yleisesti ottaen antaneet selittää asiani ja ongelmani kunnolla PLUS edes esittäneet ymmärtäväisiä. Emmä huvikseni ole ravannut lääkärillä kertomassa oireistani vaan oon aidosti huolestunut siitä, mikä mussa on vikana. On mun mielestä melko sairasta (pun intended) vihjailla, että muun muassa jatkuvasti tulehtuneet silmät ja iho, jokapäiväinen päänsärky ja romahtanut kunto johtuisivat vaan siitä, etten ole tarpeeksi positiivinen. Voi jumalauta.

2 kommenttia:

  1. Huhhuh, ollaan kohta lähdössä Tokioon kaverin kanssa ja kauhulla odotan mitä mönkiäisiä siellä pomppii vastaan (ötökkäkammoinen tässä päivää). Torakat varmaan pahin sisälle jos tulee, yritetty ettiä jotain keinoja pitää ne poissa mut vissiin ainoa mikä siihen auttaa on yleinen siisteys :D

    Ja toi lääkärijuttu on aikas kusinen, itekin juossu viimeiset pari-kolme vuotta millon missäkin lääkärissä kun on oireita yrittänyt selvittää, osaan ei sitten mitään ole löytynyt mutta yllättävän kärsivällisesti ne on mut ottaneet yths:llä vastaan kerta toisensa jälkeen.

    Ja toi naurettava heitto positiivisuuden vaikutuksesta sai kyllä meikäläisen pärskähtämään närkästyksestä. Logiikka pelaa taas aivan mahtavasti joillakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokiossa rasittavimpia ötököitä oli mun mielestä ehdottomasti itikat. Mun mielestä niiden puremat tuntui jotenkin kipeämmiltä ja yhdellä kaverillani meni jalat aivan törkeän näköisiksi itikanpistoista. Torakat on kans kuvottavia, mut ainakin toistaiseksi ne on olleet täällä yksittäisiä vieraita ja siten helppo hävittää. En halua tietää, mitä sitten tapahtuisi, jos ne ehtisi lisääntyä.
      Tätä tekstiä (joo, motivoivaa luettaavaa :D) lukiessa muistui mieleen noi jättiläistuhatjalkaiset, jotka on myös beyond oksettavia. Joku tollainen kipitteli muutama päivä sitten ikkunani ulkopuolella järkyttävää vauhtia. Yhyy.

      Jep, I know! Ymmärrän kyllä, että kun jotkut ihmiset ravaa turhaan lääkäreissä (esim. sellaisten oireiden takia, jotka menevät ohi itsestään suht lyhyessä ajassa), lääkärit helposti neuvovat vaan odottamaan ja olemaan kärsivällisiä tai sitten vihjaavat ongelman olevan pääkopan sisällä. Mut jos vuosikausia joutuu kituuttamaan samojen oireiden kanssa ilman, että niiden syytä edes yritetään selvittää, ei tarvii ihmetellä miten jengi alkaa hakeutua vaihtoehtohoitoihin niiden epäluotettavuudesta huolimatta. Mä en kauaa ehtinyt harrastaa akupunktiota, mutta siitäkin oli enemmän hyötyä kuin näistä normilääkäreistä – ja ne edes jaksoi kuunnella mun läppiä. :p

      Hah joo… Oon tasan niin positiivinen kuin ihminen voi olla sen jälkeen, kun yksi kokonainen vuosi ja tuhansia euroja (saatika se kokemus, mikä tästä olisi voinut tulla) on lähestulkoon heitetty hukkaan sairastelun takia. Jos tässä on loppujen lopuksi takana joku tosi yksinkertainen juttu, voin vain toivoa että mulla riittää huumorintajua vastaisuudessakin. Nääh, kai tästäkin voi jotain oppia… ja sit joku lattea elämänviisaus tähän.

      Mut vakavasti ottaen, tiedän että monille on terapiasta ja masennuslääkkeistä oikeasti hyötyä, mutta en näe mitään järkeä tuputtaa noita silloin, kun vikaa on selkeästi jossain muuallakin. Kun kroppa toimii kaikilla tavoin itseään vastaan, ei joku keskustelu tai serotoniini siinä kauheesti auta.

      Poista